maanantai 12. toukokuuta 2014
Raha- ja turvallisuusvinkkejä kisaturisteille
Olen törmännyt Florianópolisissa yllättävän vähän jalkapallon MM-kisahumuun. Osasyynä voi olla se, että kisojen alkuun on vielä kuukausi, kuten myös se, että lähimmälle pelipaikkakunnalle on useampi sata kilometriä.
Luulen tosin, että suhtautuminen kisoihin vaihtelee kovasti ympäri maata, jopa kaupungeittain. Kisoilla on paljon vastustajia ja osa vastustuksesta on syntynyt täsmälleen samoista syistä kuin monissa muissa menneiden vuosien suurtapahtumien isäntämaissa: Vähät rahat menevät vääriin kohteisiin, turvallisuudentuntua lisätään välillä jopa kyseenalaisin keinoin ja köyhimmät ihmiset kärsivät kisoista eniten. Isojen kisojen vaikutukset, niin hyvässä kuin pahassakin, näkyvät varmaankin vasta ajan kanssa.
Vaikka humua ei täällä näkyisikään, valmisteluja kisojen suhteen tehdään etenkin kisakaupungeissa. São Paulon poliisi on julkaissut kisaturisteille turvallisuusesitteen, jossa on kerrottu tärkeitä huomioitavia seikkoja, joilla omaa turvallisuutta voi parantaa.
Yksi eniten huomiota saanut neuvo on olla reagoimatta mitenkään huomiota herättävästi, jos joutuu ryöstetyksi. Tällöin on paras mahdollisuus säilyttää oma henkikulta. Minulla ei ole kokemusta Brasilian vaarallisimmista alueista, mutta olen ylipäätään kokenut erittäin huojentavana sen, etten kanna mukanani mitään koruja tai arvoesineitä, joista en olisi valmis luopumaan. Kannan rahapussissani vain käteistä rahaa tai pankkikorttia, mutta en mitään muita asiakirjoja. Lain mukaan minun pitäisi kai kantaa mukanani aina passia tms., jolla todistaa tarvittaessa poliisille henkilöllisyyteni, mutta toistaiseksi olen jättänyt paperisen valokopionikin passista neljän seinän sisälle. Eipä vielä koskaan asuessani ulkomailla virkavalta ole ollut erityisen kiinnostut maassaolostani.
Lisää tietoa löytyy näiden linkkien takaa:
BBC: Police warn visitors, "Don't scream if robbed"
The Independent: Brazil police advice tourists not to argue if they are targeted by robbers
Koska tästä näytti tulevan turistipostaus, muistutan vielä samaan syssyyn siitä, että jos käteisen menettäminen on helppoa, sen nostaminen Brasiliasta ulkomaisilla korteilla tai Visalla ei ole aina kaikkein yksinkertaisinta. Kaikissa pankkiautomaateissa ei käy kansainväliset kortit lainkaan, mutta toisaalta saman pankkiketjun toisessa konttorissa saattaa käydä. Myös kellonaika vaikuttaa rahan nostamiseen. Pimeän aikaan jotkut pankkiautomaatit sulkeutuvat kokonaan ja jotkut antavat rahaa vain R$ 100, eli reilu 30 euroa, lisäksi jotkut pankit velottavat kuluja enemmän kuin toiset. Sellaisella länsimaisella huolettomuudella ei kannata siis rahojaan yrittää nostaa, kuten ei menettääkään. Aiheesta kannattaa lukea lisää täältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti