Aina silloin tällöin annan itseni höynähtää superfoodeihin. Tiedättehän tämän konseptin ruoka-aineista, jotka lupaavat kuun taivaalta ja melkein ikuisen elämän täydellisen terveenä. Englannissa asuessani kokeilin spiruliinaa, levävalmistetta joka värjäsi kaiken myrkynvihreäksi. Jaksoin puolitoista viikkoa survoa salaatinlehdistä, kaalista ja spiruliinasta vihersmoothieita, kunnes innostukseni lopahti. Maistui kai liian terveelliseltä.
Täällä olen löytänyt açaín. Tai oikeastaan, koska tämä Brasilian pohjoisempien osien palmun hedelmä ei kestä pilaantumatta kuljetusta, olen joutunut tyytymään pakastettuun soseeseen. Hedelmän mainostetaan sisältävän niin paljon hivenaineita, vitamiineja, antioksidantteja ja kaikkea hyvää, että sillä voisi luulla koko maailman pelastajaksi. Harmi vain, että siitä pääsevät nauttimaan vain ne, joille marjat suuhun sattuvat suoraan tipahtamaan. Me muut kuolevaiset joudumme tyytymään erilaisiin säilykkeisiin, jotka tuhoavat puolet hedelmän erinomaisuudesta.
Açai-smoothieta myydään myös näillä kulmilla. Se on niin kylmää, että kitapurjeet jäätyvät, mutta silloin tällöin sitä tekee mieli käydä syömässä. Vähän kuin jäätelöannos, mutta banaanin ja myslin kanssa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti