lauantai 25. lokakuuta 2014

Viskitislaamon mökki

Islayn saari on pieni. Nopeasti arvioiden 30-40 kilometrin pituinen ja levyinen. Siellä asuu kolmisen tuhatta asukasta, jotka saavat elantonsa maataloudesta ja viskistä. Viskinvalmistukseen liittyviä tislaamoita ja mallastamoita saarella on kymmenkunta ja suurin osa viskeistä maistuu vahvasti savulta, joka syntyy poltetusta turpeesta.


Olimme varanneet meille mökin aivan saaren etelärannalta, Ardbegin viskitislaamon mailta. Saapuessamme paikalle majoitusodotuksemme ylittyivät kertaheitolla, sillä mökki oli todella hyvin varusteltu ja kaikinpuolin yksi parhaista loma-asunnoista, mitä olimme nähneet. Jääkaappiin oli varattu juotavaa ja syötävää aina savulohta ja juustoja myöten ja tervetuliaislahjana pöydällä odotti pullollinen Ardbegin viskiä. Upean mökin lisäksi oli melko ainutlaatuista päästä yöpymään toiminnassa olevan tislaamon pihapiirissä. Merenläheisyys, sekä pihapiirin viskitynnyrit, kauniit rakennukset ja ympärillä pörisevät työkoneet tekivät lomakohteesta hyvin ainutlaatuisen. Rakennusten välissä leijui vahva viskin tuoksu mutta en kuitenkaan valokuvia ottaessani onnistunut inhaloimaan itseäni humalaan.






Ei kommentteja: