Minulla on kaksi pääsiäistä edeltävää viikkoa lomaa, kuten oppilailla täällä yleensäkin. "Oikeilla" opettajilla kuluva viikko on vielä töitä, lähinnä erilaisia suunnittelupalavereja ja vanhempien tapaamisia, mutta onneksi minun ei tarvitse osallistua niihin. Olen ajatellut hyödyntää lomapäivät tekemällä joka päivä jotakin uutta. Loppujen lopuksi en tiedä mikä tuon uuden tekemisen kriteerin täyttää, mutta toistaiseksi olen pitänyt itseni kiireisenä.
Tänään Lissabonin keskusta vilisi punapaitaisia jalkapallofaneja. En ollut seurannut uutisia, joten en tiennyt että Mestarien liigaa pelataan tänään Lissabonissa. Kovin kauaa tiedottomana ei kuitenkaan voi pysyä, sillä isot jalkapallopäivät näkyvät katukuvassa aina monella tapaa. Jalkapallovaatetuksen ja -huivien lisäksi silmiini osui joukko brittifaneja, jotka olivat valloittaneet keskustassa sijaitsevan kahvilan ja vuoranneet sen terassit ja seinät jättimäisillä kannattajalipuillaan. Paikallista Sagres-olutta siemaillen he lauloivat jalkapallolauluja, ottivat suurieleisesti valokuvia ja herättivät huomion tehokkaasti koko ympäröivällä alueella.
Pahaksi onnekseni minun piti suunnata ostoksille Colombon ostoskeskukseen, joka sijaitsee aivan Luz-stadionin kupeessa. Benfican ottelupäivinä siellä on aina valtava tungos, mutta toisaalta tunnelmakin on poikkeuksellinen. Kyseessä on kuitenkin yksi Lissabonin suurimmista ostoskeskuksista, ja kun jonkun satunnaisen jalkapallofanin innoittamana kymmenet ja sadat kannattajat ryhtyvät laulamaan liukuportaissa ja käytävillä jalkapallolauluja, rytmittyy shoppailukin aivan uudella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti