Eilen illalla istuimme keittiön pöydän ääressä iltapalaa hiljaisesti mutustaen ja molemmilla oli hieman sellainen olo, että eikös tämä homma voisi olla tätä myöten taputeltu. Tämän kuun lopussa tulee nimittäin täyteen tasan vuosi asumista Portugalissa, ja välillä hiipii tajuntaan sellainen tunne, että tämä maa on antanut jo sen, mitä sillä on annettavanaan. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että olemme tästä maasta kalunneet jo niin paljon, että syvemmälle pääseminen vaatisi jo tänne vakituisesti asumaan asettautumisen.
Jossain vaiheessa expatriaattielämää tullaan siihen pisteeseen, että pitää päättää lähteäkö vai jäädä. On sula mahdottomuus ylläpitää ja kehittää elämää kahdessa maassa samaan aikaan. Onneksi meidän kohdallamme ei ole vaikeaa päättää missä sitä haluaa elämänsä viettää, tällä hetkellä veri vetää vahvasti takaisin Suomeen. Siellä koti, missä sydän, ja meidän sydän on päivittäin meidän kaukana olevien perheenjäsenten, sukulaisten ja ystävien luona.
Toki tässä on vielä reilu kolme kuukautta eloa täällä edessä. Portugalilaiset tunnetusti kaivautuvat esiin koleista kodeistaan vasta lämpötilan lähetessä 30 astetta, monta muistoa on siis vielä edessäkin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti