Takapihan puutarhassa on pyörinyt viikon ajan valtavan isoja ja mustia goottimehiläisiä. Ne ovat hullaantuneet kukkivasta jasmiinista ja köynnöksen ympärillä surraakin jatkuvasti jengi peukalonpäänkokoisia sinisenmustia hyönteisiä. Koko takapiha lisäksi haisee, tai ehkä kuuluu sanoa tuoksuu, kukille. Tämän kuvan myötä lähtee terveiset myös Hämeenkyröön.
Puutarha on muutenkin alkanut herätä henkiin, sillä parin päivän ajan täällä on ollut 26 astetta parhaimmillaan lämmintä. Talvella piha on ollut aika alaston ja paljastanut rujot muurit, jotka pihaa ympäröivät. Mandariinipuu kukkii jo, mutta appelsiinipuu ei näytä antavan merkkiäkään aamiaismehuista vielä pitkään aikaan, se kasvattaa vain uusia versoja. On kivaa päästä seuraamaan läheltä, kuinka nopeasti tuollainen alla oleva kukka muuttuu syötäväksi hedelmäksi, mandariiniksi, klementiiniksi, satsumaksi tai tangeriiniksi, en oikein tiedä mikä puu se on.
Suomessa olen aina tykännyt kasvattaa viherkasveja ikkunalaudoilla, mutta täällä on ihana nähdä kuinka samat kasvit löytyvät pihamaalta. Tänään huomasin kliivian alkaneen kukkia ja pihasta löytyy myös aasinkorva, jukkapalmu, ruusuja, unikkoja, kolibrinkukka, belargonia ja pari kourallista kasveja, joita en tunnista.
Yksi puu takapihallamme kasvaa, josta en pidä. Se on valtavan iso, ruma ja rähjäinen. Se antaa jotain hedelmiä, mutta ne eivät käsittääkseni ole syötäviä. Sen lisäksi se tiputtaa pihan täyteen kuolleita jättimäisiä lehtiään. Mikähän puu tämä on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti