Portugalissa kärsitään kuivuudesta. Täällä pääkaupunkiseudun vilinässä sitä ei tosin vielä huomaa, mutta jos tilanne jatkuu, vesipula tulee vaikuttamaan meidänkin arkipäiväämme. Olen yrittänyt konkretisoida itselleni uutisissa näkyviä sademäärien poikkeavuuksia googlettamalla ilmastotilastoja netistä. Tässä teillekin tietoa missä mennään.
Vuoden aikana Suomessa sataa keskimäärin 500 mm vettä. Portugalissa pelkästään helmikuun sademäärän keskiarvo on 100 mm, ja vuodessa manner-Portugalissa pyöritään noin 1000 mm sademäärissä. Tänä vuonna helmikuun sademäärä jäi kuitenkin kahteen millimetriin. Tammikuu oli myös poikkeuksellisen kuiva, eikä maaliskuukaan ole tuonut tähän mennessä helpotusta. Tyypillisesti talvisateiden piiskaama maa on saanut nauttia vuoden ensimmäisen neljänneksen aurinkoisesta säästä, tosin tällä on nyt hintansa.
Ensimmäinen ja suurin ongelma on tietenkin luonnon kuivuus. Portugali kärsii vuosittain isoista metsäpaloista, mutta yleensä ne keskittyvät kesäkuukausiin. Nyt metsäpaloja on syttynyt jo maan pohjoisosissakin, jossa yleensä on koko maan runsassateisin ilmasto. Metsäpalot ovat täällä niin suuri ongelma, että maan lainsäädäntö rankaisee melko ankarasti sytyttäjiä, myös vahingoista. Tupakantumpin heittäminen tienvarteen voi täällä koitua kukkaron päälle.
Portugalissa ei ole yhtään ydinvoimalaa. Sähköntuotannonkaan suhteen täällä ei olla omavaraisia, vaan sitä joudutaan tuomaan. Padotuista joista saadaan energiaa, mutta loputtomasti kuivuviakaan jokia ei voida juoksuttaa, joten pelkään, että sähkön hinta pompsahtaa entisestäänkin korkeampiin lukuihin.
Maatalous on luonnollisesti yksi suurimmista kärsijöistä. Portugalissa maatilat ovat pieniä ja valtaosa maaseudusta on hyvin köyhää. Moni maaseudulla asuva viljelee ja kasvattaa hyvin pitkälle oman ruokansa eikä toiminta ole kovin tuottavaa. Kuivuuden varalle Alentejon alueella on padottu Espanjan puolelta laskeva joki ja rakennettu valtava tekojärvi. Siitä ohjataan kasteluvettä ympäröiville alueille. Kovin moni ei tosin tämän järjestelmän piirissä ole ja seuraukset ovat sen mukaiset. Ruokaa ei kotieläimille kasva, eikä rahaa ole sitä tuoda kauempaa. Kovin montaa vuotta ei ole siitä, kun viimeksi kotieläimiä kuoli kuivuuden vuoksi, toivottavasti tilanne ei nyt pääse niin pahaksi.
Valtio on luvannut kymmenien miljoonien arvosta tukea eniten kuivuudesta kärsiville alueille. Tiedä sitten mistä aikovat tuon rahan repäistä. Täällä ei nimittäin kovin lujaa taloudellisella puolella mene.
Ensi torstaiksi on kaavailtu taas yleislakkoa. Edellinen oli muistaakseni marraskuussa. En ymmärrä millainen taistelutoimi se täällä on. Minun silmissäni se on vain yksi lakko muiden joukossa, jolla ei näytä olevan mitään painostusvoimaa. Ehkä se on tämän kansan kollektiivinen tapa kertoa, että harmittaa kun rahaa ei ole, eikä töitäkään.
Parempia aikoja odotellen ja jokaisesta sadepisarasta (tällä kertaa) iloiten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti