Aloitin facebookin puolelle kasaamaan valokuva-albumia päivän tähtihetkistä. Tänään sinne päätyi kuva meidän ensimmäiseltä asuntonäytöltä. Tähtihetkien määritelmä vaihtelee päivästä toiseen, mutta tänään sen aiheuttaja oli hymyn suupieliin tuova epätoivo asuntonäytöllä.
Asunto sijaitsi syrjäisellä kadulla puolen tunnin kävelymatkan päässä meidän väliaikaiselta viikkoasunnoltamme. Talsimme sinne pimeässä ja sateisessa illassa, reidet vedensekaisesta viimasta kohmeessa. Tunnelma muistutti Suomen marraskuuta. Oranssinhehkuiset katuvalot heijastuivat kosteasta asfaltista ja autojen tuulilaseista. Katuja ylitellessä nypimme vuoronperään toisiamme hihoista ja varoitimme toisiamme kävelemästä väärästä suunnasta tulevien autojen alle.
Perillä meitä odotti jokseenkin parhaat päivänsä nähnyt talo. Loikimme pihalla kasvavia rikkakasveja väistellen talon ovelle. Lahonnut pihaportti hakkasi aavemaisesti tuulessa. Sisään astuessamme kasvoja vasten iski tuttu lämmin kosteus, jossa tuoksui tasapainoinen yhdistelmä pesuainetta ja ummehtunutta hometta. Jo kynnyksellä päätös oli tehty. Tätä emme ota.
Ajattelimme kuitenkin laajentaa maailmankuvaa kiertelemällä asunnossa fiilistelemässä. Kuvittelimme, miltä tuntuisi herätä 11 kuukautta joka aamu tässä talossa ja tällä kadulla. Koska mitään vikaa ei asunnosta puuttunut, asuminen taitaa jäädä tuohon kuvitteluun.
Mutta kolme kalliimpaa ja houkuttelevampaa asuntonäyttöä on jo sovittu! Luottavaisin mielin suuntaamme niihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti