Muutama ystävä on jo kysellyt, aionko kirjoittaa blogia Englannista. Mietteissä blogin perustaminen on ollut jo viime syksystä lähtien, mutta monesta syystä johtuen en tuumasta ole toimeen tarttunut. Yksi syy, joka suinkaan ei ole vähäisin, on ollut nimen keksimisen vaikeus blogille. Toinen syy on ollut ilmassa leijaileva yleinen kyynisyys kolmatta ulkomaille muuttoa valmistellessa. Tästä jälkimmäisestä tulen varmasti kirjoittamaan vielä monasti, mutta ennen kuin blogisuoneni alkaa suoltaa juttuja, lienee syytä mainita pari sanaa tämän blogin nimestä ja ideasta.
Ruislastu-nimi syntyi eräänä perjantain vastaisena yönä hieman ennen kello kahta. Pujottelin Helsingin kodissa muuttolaatikoiden ja pyykkivuorten välissä ja yhtäkkiä silmiini osui keravalaiskavereiden matkaevääksi antama paketti Ruislastuja. Siinä se sitten oli. Itsekritiikki ja luomisen tuska antoivat molemmat periksi. Pohdin hetken mahdollisia yltiönationalistisia assosiaatioita, joita ruisleivän mainitseminen ulkomaille muuton yhteydessä voisi herättää, mutta yön pikkutunneilla annoin asian olla. Tuomitkaa blogi mieluummin tekstien kuin nimen perusteella. Mielestäni Ruislastu voittaa kuitenkin niukasti Härkäkahlaamon, joka olisi suora käännös Oxfordille, ja jonka hylkäsin kerta toisensa jälkeen liian masentavana.
Blogin kirjoittamisen aloittamista viivytti myös pohdinta siitä, kenelle tätä oikeastaan kirjoitan. Pitäisikö tästä tulla matkailublogi, päiväkirja vai avoin kirje sukulaisille ja kavereille? Kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaisesti blogi pitäisi räätälöidä lukijakunnalle, mutta koska ammatti-identiteetistäni johtuen oppikirjojakin tekee mieli kritisoida, olkoon tämä blogi ennalta-arvaamaton matka myös lukijoille. Minulla ei itselläni ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä elämäni tuo, joten tervetuloa siivelle seuraamaan kun (ruis)lastut lentelevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti