perjantai 18. tammikuuta 2013

Poikkeusoloa

Lumikaaos ja tulipalopakkaset ovat täällä. Suomalaissilmin katsottuna ulkona on ärsyttävä nuoskakeli ja pari hassua pakkasastetta, mutta rakennuksissa lämmityslaitteet pöhisevät sellaisella höyryllä, että ne syttyvät tuleen ja yhteiskunta pysähtyy. Autoilijoita pyydetään uutisvälineiden kautta välttämään turhaa liikennettä ja ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa. Koulut on suljettu, ja äsken Oxfordin keskustassa kävellessäni yhä useampi kauppa oli laittanut lapun luukulle, jotta työntekijät pääsisivät turvallisesti kotiin.



Lännempänä ihmiset hamstraavat jo ruokaa kaupoista, mutta me ajattelimme pärjätä Edamilla ja kuivalla leivänkäppänällä. En tiedä kostautuuko tällainen ylenkatsominen myöhemmin, mutta elämme toivossa, että tämän päivän lumimyrsky ei katko elintarviketoimituksia niin pitkäksi aikaa, että näännymme nälkään.

Meillä oli tarkoitus tehdä huomenna pikavisiitti Lontooseen, mutta mitenkähän käy, jos julkinen liikennekin pysäytetään. Saa nähdä, hautaudummeko kellariasunnossamme lumikinosten alle illan aikana.

Ei kommentteja: