Muuttaminen uuteen kulttuuriin on jännä juttu. Sitä väkisinkin vertaa kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa tuttuun ja turvalliseen. Toisaalta sitä haluaisi oppia ymmärtämään uutta asuinympäristöä ja sen toimintatapoja, mutta välillä kun väsymys painaa päälle, on helpompaa vain nauraa omituisuuksille ja sortua yleistyksiin ja ennakkoluuloihin.
Mielentilani heijastuu varmasti näihin blogikirjoituksiinkin. Joskus on hienoa analysoida kokemaansa syvällisesti, mutta silloin tällöin sitä tyytyy arvostelemaan kaikkea itselle vierasta. Ehkä se on jonkinlainen defenssi. Arvon kieltämistä kaikesta itselle vieraasta. Lokerointia tuttuun ja turvalliseen, tai outoon ja vieraaseen. Olen itselleni aika armollinen niinä päivinä, kun kaikki ulkopuolinen tuntuu käsittämättömältä kuralta. Yleensä pienen hetken päästä maailma muuttuu taas loputtomaksi valikoimaksi mahdollisuuksia.
Joskus saman ilmiön huomaa facebook-päivityksistäni. On päiviä, jolloin tekee mieli huutaa maailmalle, millaisiin älyttömyyksiin on törmännyt arjessa. Ehkä sillä tavalla kaipaa vertaistukea, joka taputtaisi päähän ja jakaisi tunteen. Useimmiten minulle tulee jälkikäteen tosi hölmö olo täysin ajattelemattomista heitoista. Joskus deletoin kyseiset päivitykset yhtä impulsiivisesti, kuin ne sinne olen kirjoittanutkin.
Kuvapäivitykset ovat kivoja. Ottamani kuvat eivät useimmiten edusta valokuvataiteen huipputulkintoja, mutta ne eivät aina myöskään tarvitse sanoja. Valokuvat aukeavat eri tavoin eri ihmisille.
Loppujen lopuksi palkitsevimpia kokemuksia ulkomailla asumisessa ovat kuitenkin ne hetket, jolloin huomaa, että on ehkäpä ymmärtänyt jonkin toimintamallin, tavan tai kulttuurisen piirteen järjellisyyden juuri kyseisessä ympäristössä, ajassa ja osana historiaa. Sen jälkeen sitä ei enää tarvitse arvottaa joko hyväksi tai huonoksi. Se vain on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti