Edellinen kirjoitukseni käsitteli kulttuurista lokerointia, yleistyksiä ja niiden tarpeellisuutta. Olkoon tämä bloggaus tyyppiesimerkki siis siitä. Pitkä kirjoitus puhdasta yksinkertaistamista, mutta ah, niin tarpeellista välillä.
Asuin kahteen otteeseen Portugalissa. Yhteensä siellä tuli vietettyä aikaa 15 kuukautta. Jotain tulkintoja olen siis siitä maasta ottanut oikeudekseni tehdä. Ja niitä onkin sitten herkullista vertailla puolentoista viikon ensivaikutelmiin Englannista.
SMALL TALK
Englantilainen tykkää puhua säästä. Ehkä muutenkin, mutta erityisesti nyt, kun poikkeusolot ovat vallanneet Brittein saaret. Räntäsade, lumihiutaleet, sohjo ja valkoinen lumivaippa. Maassa, joka ei ole varautunut liian kylmään ja liukkaaseen, tämä ymmärrettävästi liukastaa myös kielenkannat. Ulkona roiskuva räntä oikeuttaa tarjoilijan sekoilemaan tilauksissaan, se mahdollistaa myymälöiden kiinnipitämisen ja sulkee koulut. Koska sää ei mitä ilmeisemmin täällä juuri koskaan suosi, voi rauhassa voivotella säätä. Tai sitten rakentaa lumiukon ehkäisemään tulvia.
Portugalilainen taas tykkää puhua ruoasta. Edellisestä ruokailusta, tulevasta ateriasta, raaka-aineiden ainutlaatuisuudesta, reseptien alkuperästä tai yksinkertaisesti vain ylistää portugalilaista ruokakulttuuria. Josta päästäänkin sujuvasti seuraavaan lokeroon, joka on...
RUOKA
Portugalissa minulla meni aikaa tottua annoksiin, joissa prosessoituja raaka-aineita harvoin näki. Lautaselle mätkähti useimmiten pala eläintä, luineen, nahkoineen ja silmineen. Ravintoloissa esillepano oli niin yksinkertaista, että vuodessa ehti kyllästyä koristeena olleeseen porkkanaraasteeseen ja sen päällä olevaan oliiviin. Mutta ruoka oli tuoretta. Se oli käsittelemätöntä. Se oli puhdasta ja useimmiten lähituottajilta tai paikallisilta kalastajilta hankittua. Se oli terveellistä, ja tietyllä tavalla opin pitämään sen yksinkertaisista mutta selvistä mauista. En oikeastaan koskaan oppinut valmistamaan lihatiskillä myytyjä kynittyjä kokonaisia kanoja tai pupuja, joiden silmät pullottivat vielä päässä, mutta opin arvostamaan Portugalin ruokakulttuuria.
Oxfordin ruokakaupat ovat sen sijaan täynnä valmisruokaa. Hyllyt suorastaan notkuvat kolmioleipiä, valmisrisottoja, pitsoja ja muita eineksiä. Lounaaksi kauppa ehdottaa kolmioleipää, juomaa ja joko pussillista valmiiksi kuutioituja hedelmänpaloja tai sipsejä. Keskustan pienet kaupat on suunniteltu valmisannoksien noutamiseen ja pikaiseen ruokailuun. Toinen helpoksi tehty vaihtoehto on take away -ruuan hakeminen kivijalkaravintoloista. Täällä joutuu näkemään todella paljon vaivaa, että tuoreita jä käsittelemättömiä raaka-aineita löytää.
Kolmas mielenkiintoinen ero, johon olen kiinnittänyt huomiota on
IHMISTEN ULKONÄKÖ
En tässä yhteydessä tarkoita ihonväriä tai etnistä taustaa, vaan suhtautumista koristautumiseen, joukosta erottumiseen, väreihin, vaatteisiin tai muuhun sellaiseen ulkonäölliseen seikkaan, johon voi itse vaikuttaa. Ei liene yllätys, että Englannissa ylleen voi pukea lähes mitä vain herättämättä suurempaa huomiota. Samoin hiukset voi värjätä, ihon tatuoida ja pärstän lävistää valitsemallaan tyylillä. Oxfordinkin katukuvassa seikkailee sulassa sovussa niin koulupukuun pukeutunut oppilas kuin mikä tahansa yksilöllisemmän pukeutumisratkaisun tehnyt "hippi". Talvipukeutumisessa kuuminta hottia näyttää joukosta erottuvat päähineet, niin monta uniikkia viritelmää kadulla kävelevillä ihmisillä on päässään. Toinen kiinnostava ilmiö on teepaitasillaan ja shortseissa ulkona liikkuvat pyöräilijät ja ulkoilijat. Niitä näkee nolla-asteisessa räntäsateessa paljon.
Portugalissa ilma saa lämmetä pitkälle yli 20 asteeseen ennen kuin paikalliset luopuvat toppatakeistaan ja villapaidoistaan. 26 astetta alkaa olla lukema, jolloin takin saattaa ottaa päältä, mutta rantakeleiksi kutsutaan vasta kolmosella alkavia lukemia. Portugalilaisia hyvin luonnehtiva adjektiivi on konservatiivisuus. Tätä ei tietenkään saa sanoa heille, sillä musta, ruskea ja harmaa ovat loppujen lopuksi ihanan villejä värejä. Portugalilaisten luonnolliseen kauneuteen ei myöskään sovi meikki tai hiustenvärjäys. Erityisesti punaiseksi hiusten värjääminen vaikuttaa aika moukkamaiselta. Vaatteissa sinistä saa käyttää silloin, jos kannattaa FC Portoa, ja punaista, jos on Benfican miehiä tai naisia.
Mielenkiintoista olisi ottaa rinnalle vielä suomalainen kulttuuri, mutta se lienee niin läheinen, että sille on tullut sokeaksi, eikä siitä keksi tällaisia yleistyksiä. Ugh, olen puhunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti