Meillä on yhdeksän päivää aikaa pakata elämämme tavarat British Airwaysin matkatavarastandardin mukaiseksi. Se tarkoittaa henkilöä kohden 23 kiloa ruumaan ja 8 kiloa käsimatkatavaroihin. Tosin tällä kertaa ajattelimme vähän pröystäillä ja ottaa yhden ylimääräisen matkalaukun mukaan. Joka tapauksessa pakkaamisesta tulee valintojen maailma ja kaikkein välttämättömimmistä pitää karsia vielä kolmasosa pois.
Meistä kumpikaan ei ole koskaan käynyt Brittein saarilla. Mielikuvat ovat sitten sitäkin vahvemmat. Uskomme kuitenkin, että paikan päältä löytyy kauppoja, ja mitään vaille emme jää. Tosin jos aion jatkaa graduani perillä valmiiksi, olisi suotavaa muistaa ottaa mukaan ainakin tutkimusaineisto ja läppäri.
Suunnitelmissa olisi asua Oxfordissa seuraavaan jouluun saakka, paluupäivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon. Syy lähtöön on mieheni työkuvioissa. Minä päätin lähteä mukaan. Moni on kysynyt, mitä aion siellä tehdä. Tällä hetkellä minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Mutta edelliset reissut ovat opettaneet sen, että elämä voi tuoda eteen aivan mitä vain. Koskaan ei tiedä, millainen ovi aukeaa ja kenet tapaa. Itsensä voi löytää tilanteista, joita ei olisi koskaan uskonut osuvan omalle kohdalle. Toisaalta tulee varmasti olemaan monia sellaisia päiviä, jolloin mikään ovi ei aukea, eikä ketään ihmistä tapaa. Niinä, kuten kaikkina muinakin päivinä voitte kuitenkin olla varmoja siitä, että kaipaan lähimpien ystävieni ja perheenjäsenteni seuraa ja yhteydenottoja.
Toisaalta tällainen elämän suunnitelmattomuus ja ajelehtiminen tuntuu stressaavalta. Kuinka ihanaa olisikaan vakiintua aloilleen, maksaa asuntovelkaa pois ja käydä töissä vuodesta toiseen siinä samassa tutussa työpaikassa samojen työkavereiden kanssa. Välillä uuteen heittäytymiseen väsyy ja kyynistyy. Toisaalta olen koittanut asennoitua niin, että tällainen elämä minulle on annettu ja yritän elää sen parhaalla mahdollisella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti