perjantai 4. tammikuuta 2013

Asunnonmetsästystä

Facebook-kaverini ovatkin kuulleet jo meidän asunnonmetsästyskuvioista. Mutta teille muille voin sen tiivistää vielä täällä blogissa. Aloitin asuntoilmoitusten selailun jo lokakuussa. Se oli aivan liian aikaista, eikä se tuottanut muuta hedelmää kuin hyvän yleiskuvan kalustetuista asunnoista ja niiden hinnoittelusta. Tiivistäen voin sanoa, että asuminen on hirveän kallista ja asunnot ovat lähes järjestäin ihan hirvittävän luukun näköisiä.

Toisaalta 14 kuukautta Portugalissa on opettanut suhtautumaan asumiseen uudella tavalla. Uskon olevani henkisesti valmis lähes kaikkeen, mitä eurooppalainen talorakentaminen tarjoaa. Muutamaa asiaa toivon, puhdasta asuntoa ja sitä, ettei siellä olisi tuholaishyönteisiä tai loisia. Kylmyys, pesutilojen ankeus ja home ovat asioita, jotka olen hyväksynyt jo etukäteen.

Pari viikkoa sitten tein uuden asunnonmetsästyskierroksen. Tällä kertaa siirryin välitysfirmojen palveluista yksityisten vuokranantajien sivuille. Kovin paljoa paremmalla onnella emme tälläkään kertaa liikkuneet. Klassikoksi muodostui vuokranantaja, joka lupasi halvalla kuun taivaalta. Parin viikon takainen facebook-päivitys kertoo kaiken oleellisen tästä asuntotarjouksesta:

"Vai miltä kuulostaisi vuokranantaja, jonka perhe kuoli traagisesti ja joka sittemmin lähti filippiiniläiselle öljynporauslautalle velipuolensa luokse. Rehellinen, kiltti ja vielä uskovainenkin oli. Vuokraa markkinahintoja alhaisemmalla, jos vain voi luottaa, että pidämme vanhempien perintöhuonekaluista hyvää huolta. Asuntoa ei nyt voi tietenkään etukäteen nähdä, mutta vuokrasopimuksen voisi tehdä online, kun kaikki asiakirjat nyt sattuvat olemaan vuokraisännän mukana Filippiineillä. Ja jos maksaa kahden kuukauden vuokran etukäteen, saa kuukauden ilmaiseksi."

Näiden vaiheiden jälkeen olemme siis edelleenkin siinä tilanteessa, että meillä ei ole asuntoa odottamassa. Paitsi se viikoksi hankittu hätämajoitus, jonka vuokrasimme samaan hintaan mitä Helsingissä maksamme kaksiostamme kuukaudessa. Onneksi se näyttää kivalta. Kuvia ensikodistamme löydät täältä. Peukut pystyyn, että löydämme asunnon tuon viikon aikana.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pystyykö tätä blogia seuraamaan FBssä? Olen siis ihan pihalla näistä blogeista, mutta olisi mukava, jos näkisin FB-virrassa, kun tänne on tullut uusia juttuja. Joitakin blogeja seurailen niin.
Liina (Ja mitä nuo henkilöllisyydet meinaa?)

Coco kirjoitti...

Moikka Liina! Toistaiseksi ajattelin pitää melko matalaa profiilia tämän blogin suhteen, joten automaattisia facepäivityksiä en varmaan blogista jaa, ainakaan vielä. Katsotaan nyt saako tämä kuinka tuulta alleen.

Kommenttikentän henkilöllisyysvalinnat meinaa sitä, että voit kirjoittaa kommentin käyttämällä jotakin jo olemassa olevaa nettiprofiiliasi, tai sitten jättää kommentin omalla nimellä tai ihan anonyyminä.

Anonyymi kirjoitti...

Ok, kyselin sen takia, että en meinaa muistaa mennä lukemaan blogiasi, vaikka haluaisin :)
L