Sympatiseeraan kovasti tämän kansan rehellisyyttä. Kuulumisten kyselemiseen vastataan rehellisesti, eikä brittiläiseen diipadaapatyyliin. Olen kuullut sellaisen luonnehdinnan, että portugalilaiset olisivat latinomaailman suomalaisia, hieman surumielisiä ja kaihoisia. Hyvin vähäisen kokemukseni perusteella voin melkein jopa allekirjoittaa tuon väitteen.
Tudo bem? -kysymys on yleinen fraasi tervehdittäessä. Vapaasti sen voisi kai suomentaa onko kaikki hyvin. Mais o menos kuuluu usein vastauksena. Enemmän tai vähemmän hyvin. Tuntuu kuin portugalilaiset kaipaisivat jatkuvasti jotakin muuta tai johonkin muualle. Sellaista fado-musiikin kuuloista kaihoa täällä tuntuu olevan jatkuvasti ilmassa. Amália Rodrigues - Fado do Ciúme
En tiedä onko syynä pelkästää tai edes osin taloudellinen tilanne. Joka päivä kuulen kuinka rankkaa portugalilaisten arkielämä on. Raha ei riitä, palkat jäädytetään tai niitä leikataan, työmäärä kasvaa, verot nousevat, hinnat nousevat, työtilanne on epävakaa... Moni portugalilainen haaveilee ulkomaille töihin lähdöstä ja moni on jo lähtenyt. Kolmasosa kansasta asuu maan rajojen ulkopuolella.
Usein palataan muistelemaan vuosisatojen takaisia suuruuden päiviä. Ihmiset, joiden kanssa olen puhunut, eivät oikein ymmärrä mitä maalle tapahtui löytöretkien jälkeen. Heillä oli siirtomaita ympäri maailman, ja tietoa, taitoa ja rikkauksia vaikka muille jakaa. Portugali oli kukoistuksen aikoinaan maailmanmahti. Ja mitä on jäljellä? Ei oikeastaan muuta kuin linnojen raunioita ja löytöretkien ajan muistomerkkejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti