Vettä, turskaa ja ruumiita

Minut kutsuttiin mukaan koulun Comenius-vieraille suunnatulle retkelle tutustumaan Lissabonin eteläpuoliseen Alentejon alueeseen. Oli aivan mahtavaa päästä retkelle, jossa ei tarvinnut kuin istua bussiin, kuunnella englanninkieliset opastukset ja mennä ryhmän mukana paikasta toiseen. Tuskin olisin koskaan omin nokkineni osannut lähteä tutustumaan sisämaahan alueelle, joka on samalla Portugalin köyhimpiä, kuumimpia ja kuivimpia alueita.

Talvisateet olivat saaneet kuivat heinikot vihertämään ja alue näytti aivan erilaiselta kuin palaneen oranssin väriset kesäkuvat, joita turistioppaista näkee. Oli aivan ihana päästä pois kaupungista katsomaan luontoa ja maaseutua. Alueen pääelinkeinoina ovat oliivit, korkkitammet ja viininviljelys.

Ensimmäinen vierailukohteemme sijaitsi parin tunnin ajomatkan päässä aivan Espanjan rajalla, jonne on rakennettu Euroopan suurin tekojärvi takaamaan alueen viljelijöille edes välttävästi vettä arkipäivän elämästä selviämiseen. Vielä muutama vuosi sitten, ennen tekojärven valmistumista, karjaa kuoli kuivuuden aiheuttaman ruokapulan vuoksi ja alueen asukkaiden vedenkäyttö rajattiin muutamaan tuntiin päivässä tai viikossa, ajankohdasta riippuen. Viime vuonna kahdeksan vuoden projekti järven täyttämiseksi padon taakse saatiin päätökseen ja nyt vettä jaetaan kanavien ja pumppujen avulla ympäröiville alueille.

Luonnollisesti tekojärven rakentamista on myös vastustettu, sillä se muuttaa alueen ekosysteemiä, sen alle on jäänyt kokonaisia kyliä sekä arvokkaita historiallisia kohteita. Lopullisia vaikutuksia näin suuren vesimassan keräämisestä padon taakse ei tiedetä, eikä Portugalissa olla yksimielisiä edes tekojärven hyödyistä alueen kehittämisen suhteen.

Patoa rakentanut firma on joka tapauksessa tehnyt projektista melko maailmaasyleilevän videon, joka lupaa köyhälle syrjäseudulle lähes kuun taivaalta. Videon voi katsoa Youtubesta: Alqueva

Seuraavaksi olikin aika matkustaa notkuvien lounaspöytien ääreen. Lienee kysymättäkin selvää, mitä kansainvälisille vieraille haluttiin tarjota. Alkupalaksi hieman possun takareittä ja pääruoaksi turskaa ranskalaisten perunoiden kera. Siinä ranskalaisten ja kreikkalaisten kanssa aterioidessani muistelin, mitä eräs tuttavani sanoi portugalilaisesta ruoasta: "Mihin tahansa maailmassa menee, kaikki tietävät, että portugalilainen ruoka on maineensa veroista."

Retken lopuksi vierailimme vielä Èvoran muinaisessa kaupungissa, josta mieleeni syöpyi erityisesti jokseenkin makaaberi 1500-luvulla rakennettu kappeli, jonka seiniin on muurattu noin 5000 vainajan maalliset jäänteet.