tiistai 15. huhtikuuta 2014

Hämmennystä herättävä kivääri

Päivittelin jossain vaiheessa facebookiin hämmennystäni siitä, miksi läheisessä pienen pienessä puistossa käyskenteli virkapukuinen poliisi(?) luotiliivi päällä, käsiase vyötäröllä ja haulikko kädessään. Tilanne ei vaikuttanut mitenkään kriittiseltä, eikä ympäristössä ollut mitään erikoisjoukkoja, joten jäin pohtimaan, mitä ihmettä hän siellä teki. Tavalliseksi vartijaksi hän oli vähän turhan raskaasti varusteltu (tämä siis vain oma subjektiivinen näkemykseni) ja vielä kiusallisempaa oli ajatus siitä, että hän olisi ollut siellä tarkoituksena ampua joitain ihmisiä. Mietittyäni pääni puhki kaikkia mahdollisia skenaarioita, rauhoittelin itseäni täysin tuulesta temmatulla ajatuksella siitä, että hän ehkä oli siellä ampumassa kulkukoiria. Näin jälkeenpäin ajateltuna sekään idea ei varsinainen järjenjuoksun riemuvoitto ollut, mutta ihmisellä kai lienee tarve löytää ilmiöille syitä.

Päätinpä siis kääntyä paikallisten puoleen ja kysyä, mitä ihmettä tällaisesta pitäisi ajatella. Kuulemma kyseessä oli vähän "tense day", kireä ilmapiiri, kun erään keskustan ulkopuolisen valtaväylän varteen majoittuneet kodittomat häädettiin kuukausien majoittumisen jälkeen pois ja jotain vaikutusta saattoi olla läheisen yliopiston levottomuuksilla, kun sotilaspoliisi teki sinne iskun savupommien ja kumiluotien avustuksella maaliskuun lopulla. Jälkimmäisessä oli kyse huume-epäilyistä ja ensimmäisessä erimielisyyksistä mihin ekohenkisen omavaraistalouteen pohjautuvan 700 asukkaan teltta- ja hökkelikylän saa perustaa. Kuten useimmissa konflikteissa pruukaa olemaan, näissäkin tapauksissa osapuolilla oli eroavat näkemykset siitä mitä oikeasti on tapahtunut. Ilmeisesti paikallinen sotilaspoliisi ei kuitenkaan ole minkään rauhaa rakastavimman instituution maineessa täällä, joten sovitteluissakaan ei tyydytä pienimmän mahdollisen voiman käyttämiseen.

Ei kommentteja: