torstai 10. huhtikuuta 2014

Katuryöstöt

Turvallisuus on ollut varmasti yksi suurimmista asioista, joka on mietityttänyt ennen tänne tuloa, ja oikeastaan täällä ollessa joka päivä. Olen kuullut niin paljon kauhutarinoita siitä, miten Brasiliassa kaikki irtilähtevä ryöstetään tarvittaessa asetta apuna käyttäen. Onneksi Florianópolis taitaa olla tässä suhteessa melkoinen lintukoto. Ei täälläkään täysin sinisilmäinen saa olla, mutta aivan samaan tahtiin täällä ei omaisuuteen kajota, kuin miljoonakaupungeissa Rio de Janeirossa tai São Paulossa.

Jalkapallokisojen lähestyessä maassa on yritetty puuttua rikollisuuteen isolla kädellä. Joissakin faveloissa on tehty tuhansien sotilaiden täsmäiskuja järjestyksen palauttamiseksi rikollisjengeiltä takaisin viranomaisille. Katuryöstöjä yritetään kitkeä lisäämällä poliisien läsnäoloa, jotta kisakaupungit olisivat turvallisempia turisteille. Kaikesta tästä huolimatta allekirjoitan kyllä ohjeet siitä, että turvallisin olo tulee siitä, kun mukana ei kuljeta mitään sellaista, mitä ei olisi valmis menettämään.

Viiden päivän havainnoinnin perusteella minulle alkaa vihdoinkin avautua, millaiselta paikallinen urpo näyttää. Hänellä ei ole koruja, ei kelloa, eikä erityisen kalliita tai huomiota herättäviä asusteita. Laukussa ei kannata kantaa mitään sellaista, mitä ei olisi valmis menettämään. Kengiksi käyvät loistavasti rantasandaalit, jalkaan shortsit ja päälle arkinen t-paita. Mukaan kännykkä ja sopivasti käteistä rahaa, joista kumpaakaan ei kannata kovin näyttävästi esitellä.

Paikallinen televisiokanava haastatteli katuryöstöihin liittyen Rio de Janeiron asukkaita. Kesken haastattelun nuori mies nappasi kultaketjun haastateltavan kaulasta ja kaikki tallentui videolle. Tämä harvinaisen röyhkeä tapaus on saanut paljon näkyvyyttä, ja kyseinen klippi kannattaakin käydä katsomassa tästä linkistä.

Ei kommentteja: