sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sopeutumista

Huomenna tulee tasan viikko siitä, kun saavuimme Brasiliaan. Olen alkanut pikkuhiljaa sopeutua sekä ilmastoon, että yleiseen meininkiin. Asiaa on edesauttanut kyllä valtavasti Portugalissa vietetty aika. Ilman sitä tänne tuleminen olisi ollut varmasti elämäni suurimpia kulttuurishokkeja. Ei tänne tuleminenkaan silti ole ollut mikään läpihuutojuttu. Viime yön nukuin todella levottomasti ja heräsin jatkuvasti miettimään portugalilaisia sanoja ja kielioppia. Aivot surraavat iloisesti ylikierroksilla kaiken uuden käsittelemisestä.



Sosiaaliset piirit laajenevat hyvää vauhtia ja viikon aikana olemme tutustuneet varmaan useampaan ihmiseen kuin Englannissa vuoden aikana yhteensä (noin niinkuin pikkuisen mutkia oikoen). Ihmiset ovat paljon helpommin lähestyttäviä, joten siinä mielessä stereotypiat äänekkäistä brasilialaisista ovat pitäneet paikkansa. Hotellin respakin kommentoi meidät nähdessään aina innokkaasti mitä meidän pitäisi tehdä. Tämänpäiväiset ohjeet liittyivät ulkona syömiseen, ryyppäämiseen ja bailaamiseen ja päättyivät reipashenkiseen toteamukseen "and then you f*ck all Sunday!"


Joku tutuntutuntuttu on aina löytynyt esittelemään meille saaren eri osia, ja viikossa olemme nähneet niin paljon, että pian tämä pikkuinen saari on jotakuinkin koluttu. Rehellisesti sanottuna tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä kaipaan jo arjen alkamista. En ole ollut oikein koskaan kovin innokas turistin leikkijä varsinkaan tilanteissa, joissa minua kierrätetään kuin näyttelyeläintä ja eteeni tuputetaan kaikenlaista paikallista, josta on tietenkin kohteliasta innostua ja tykätä.


Kävimme tänään katsomassa asuntoa, johon pääsemme muuttamaan kolmen viikon kuluttua. Loppukuuksi on siis keksittävä vaihtoehtoisia majoituksia, mutta se lienee ennemminkin iloinen asia. Onpahan mahdollisuus nähdä monenlaista Floripaa.

Ei kommentteja: