Mitä jos ei vaan huvita opiskella portugalia?

Euroopassa tällaista sinisilmäistä kalpeanaamaa ei ole koskaan erehdytty luulemaan espanjalaiseksi, mutta täällä Brasiliassa asiakaspalvelijat vaihtavat useimmiten kielen espanjaan jos näyttää siltä, että viesti ei tavoita minua portugaliksi. Ehkäpä menen paremmin sitten esimerkiksi argentiinalaisesta, sillä heitä täällä suunnalla lomailee paljon. Paremmin minä kuitenin portugalia osaan kuin espanjaa, joten siinä mielessä mennään ojasta allikkoon joka kerta.

Minulla on ollut viime aikoina paha kielikriisi. Kaikki olettavat, että asuttuani 15 kuukautta Portugalissa osaisin sujuvasti kieltä. Tosiasiahan on, että olen aivan onnettoman huono portugalissa. Minusta tuntuu aina siltä, että älykkyysosamääräni laskee kymmenesosaan kun epätoivoisesti viittoilen ja sönkötän niitä harvoja sanoja ja fraaseja, joita mieleeni on jäänyt. Pääni on sekaisin pelkästään jo siitä, että käytän päivittäin kolmea kieltä, suomea, englantia ja portugalia. Olen loistava keksimään tekosyitä, miksi portugalin kielen omaksuminen on kohdallani kertakaikkisen epätoivoista.

Yritin tällä viikolla jopa aloittaa kielen opiskelua, kunnes tapasin opettajaehdokkaan ja totesin, että sen lisäksi että hän veloittaa tunneistaan aivan liikaa, en kokenut erityistä yhteyttä hänen persoonansa tai opetusmenetelmiensä kanssa. Englannin kieli on aivan liian houkutteleva kieli kommunikointiin, koska osaan sitä riittävästi käydäkseni mielekkäitä keskusteluja. Jos vaihtaisin portugaliin, taantuisin juttelemaan samantasoisia höpinöitä 3-vuotiaiden kanssa, enkä yksinkertaisesti lämpene ajatukselle.

Viime päivinä olenkin miettinyt tosissani, pitääkö minun kärsiä huonoa omaatuntoa siitä, jos en aktiivisesti päätä opiskella kieltä. Jos rehellisesti sanottuna ei vain huvita. (Passiivisesti kielen oppisen kohdallani hyväksyn.) Minulla ei tällä hetkellä ole mitään pakottavaa tarvetta oppia kieltä ja ympärilleni alkaa jälleen kertymään ihmisiä, jotka osaavat sujuvasti englantia ja haluavat sitä harjoitella. Toistaiseksi jään siis odottamaan jotain inspiraatiota. Ehkä se jonain päivänä iskee vähän kuin graduinnostuskin iski...