Täällä on puitteet kohdallaan. On meri, suotuisa sää, sadetta ja vehreyttä. Ruokaa kasvaa maassa, puussa, ilmassa ja vedessä. Lähtökohdat oat siis kerrassaan mahtavat. Mutta minkä tuomion antavat suomalaiseen, portugalilaiseen ja englantilaiseen ruokakulttuuriin tutustuneet makunystyräni?
Hedelmät ovat lähes poikkeuksetta herkullisia ja erilaiset tuoremehukojut ovat lahja ihmiskunnalle En usko, että tähän kaivataan sen kummemmin perusteluja, mutta koska poikkeus vahvistaa säännön, yhtä asiaa pitää välttää kaikissa mahdollisissa muodoissa, nimittäin viinirypäleitä. Täällä kasvatetaan jotain eri viinirypälelajiketta mitä olen tottunut Euroopassa syömään. Se maistuu erilaiselta, se näyttää erilaiselta ja se syödään eri tavalla. Koska kuoret ja siemenet eivät ole tarkoitettu syötäväksi, sisus pitää nipistää ja plumpsauttaa puristamalla kuoresta ulos. Maku ja haju ovat vastenmielisiä. Niistä puristettu mehu on pahaa, ja niistä tehty pöytäviini on kammottavaa. Nyt kun on kokemuksen syvällä rintaäänellä oppinut välttäämään kaikkea, missä lukee uva, kokonaisuudessaan maan hedelmätarjonta, tuoreena, grillattuna, mehuina ja muina versioina ansaitsee kuitenkin kymmenen pistettä ja vielä papukaijan oksalle istumaan!
Atlantti tarjoaa herkkujaan alueen kalastajille ja puhtaimmilla alueilla viljellään ostereita, jotka ovat täällä aivan pilkkahintaisia. Asuessani Portugalissa opin loppua kohden arvostamaan maan yksinkertaista ja pelkistettyä ruokaa, jota olen alkanut joiltain osin kaivata myös täällä. Etelä-Brasilian rannikolla ja Portugalissa on paljon samoja elementtejä raaka-aineissa, mutta yllättävän paljon eroja toteutuksessa.
Yksi varma tapa pilata tuoreet merenantimet on uppopaistaa ja kuorruttaa ne juustolla tai juusto-kermakastikkeella. Ehkäpä tuontitavaroissa on sitten sitä eksoottista ja ylellistä glamouria, sillä muuta syytä en keksi sille, että tänne roudataan tolkuttomasti maan ulkopuolelta "mussarelajuustoa". Logiikka taitaa mennä niin, että koska se on kallista, sen täytyy olla hyvää ja tästä syystä parhaat ruoat vuorataan mussarellalla yltympäriinsä. Olen jo oppinut kestämään pettymyksen, joka tulee, kun tilaan grillattuja katkarapuja ja saankin eteeni uppopaistetun vartaan, jonka sisälle on jäänyt vuorotellen ladotut katkaravut ja sulaneet juustokuutiot.
.JPG)
Norjalainen kuivattu turska on täälläkin luksusruokaa, kuten oli Portugalissakin. En ole jaksanut täällä enää hakata päätäni seinään vaan tyydyn jo kohtalooni. Turskan täytyy olla hyvää, kaikilla niillä 1001 tavalla valmistettuna... Edellisiä blogejani seuranneet tietävät hyvin, mistä puhun.
Erilaiset kilobuffetit ovat ehkä parasta mitä täältä olen löytänyt. Loputon vaihtoehto kaikkea mahdollista ja yksi kilohinta. Mahtava yhtälö mennä syömään sekalaisella porukalla joilla kaikilla on eriasteinen nälkä ja erilaiset suosikkiruoat. Hyvä Brasilia! Tätä ylistän!
Kun kaipaan kevyttä ruokaa, suuntaan usein sushikojuun. Useimmiten ne ovat kilobuffetteja, mutta all you can eat -paikkoja löytyy myös. Niissä on eri hinnat miehille ja naisille, mikä on sinänsä aika jännä veto. Sushi on täällä herkullista ja kohtuullisen edullista verrattuna Eurooppaan. Jotkut ravintolat tosin uppopaistavat sushit, kunhan ovat ensin täyttäneet ne juustolla. Minun on ihan pakko ottaa selville, mistä tämä uppopaistamisen perinne tulee tälle alueelle. Tietääkö kukaan lukijoista?
Erikoishassun tittelin annan kuitenkin maniokkijauholle, joita katetaan pöytään lautaselle annosteltavaksi. Tämä on tapa, johon en ole vielä tottunut. Se on mielestäni yhtä absurdia kuin se, että Suomessa joku tarjoaisi nakkikastiketta ja nostaisi pöytään vehnäjauhopussin ja sanoisi, että lapahan siitä lautaselle vielä vehnäjauhoa. Tämä on kuitenkin selvästi oman ahdasmielisen maailmankuvani seurausta, joten enköhän tästä pikkuhiljaa ala maniokkijauholle lämpeämään.
Onpas tästä tulossa pitkä postaus! Taidan katkaista tarinansuoltamisen tähän ja jätän suosiolla käsittelemättä brasilialaisen grilliruoan ja papupadat, churrascon ja feijoadan. Ehkä niistä sitten myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti