Näiden parin päivän aikana minulla on ollut harvinaisen urpo olo. Ensinnäkään en osaa ilmaista itseäni portugaliksi juuri mitenkään ja toiseksi vaaleanpunainen ihoni varmistaa vielä sen, etten vahingossakaan sulaudu paikallisväestöön. Eilen onnistuin vielä kävelemään sandaaleilla jalkoihini niin mehevät vesikellot, että nyt paras päivän aloitus on maata hotellihuoneessa jalat seinää vasten nostettuna ja miettiä puhkaistako rakot vai ei.
Takaraivossa painaa myös pieni stressi siitä, mihin muutamme, kun nämä ensimmäiset 11 yötä hotellissa on lusittu.Varsinaiseen paratiisisaarimoodiin en siis vielä ole päässyt siirtymään. Elämänpiiriksi on muotoutunut parin korttelin kokoinen alue, josta onneksi löytyy lounaspaikkoja ja kauppa. Oman auton puuttuessa ja bussilinjojen epäselvyyden takia olemme jumittaneet keskelle saarta, vaikka mieluusti teleporttaisin itseni jollekin rannalle makoilemaan ja juomaan kookosta. No, mielikuvaharjoitellaan hotellin sängyllä tätä elämystä ja googlaillaan kivoja kuvia saaren toisista osista.
Eilen kävimme vähän ostoksilla lähikaupassa. Ostimme onnessamme kaikenlaisia muhkeita hedelmiä, joita olisi sitten hotellilla ihana syödä välipalaksi. Mielikuvissamme ostimme melkein takapihalla tuotettuja hedelmiä, mutta hotellilla selvisi, että ainakin kiivit oli roudattu Italiasta asti tänne. Mikä pettymys.
Mutta kyllä tämä tästä. Kahden vuorokauden kokemuksella pitää olla vain tyytyväinen, että on hengissä, lähes täysissä ruumiin ja sielun voimissa, eikä ruokamyrkytyskään ole iskenyt. Tällä tahdilla voi kolmessa kuukaudessa päästä jo saaren toiselle reunalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti