torstai 3. huhtikuuta 2014

Hengästyttäviä viimehetken muuttovalmisteluita

Palautimme työavaimet tänään ja se tarkoittaa vihdoinkin sitä, että arjen voi paketoida - samoin kuin matkalaukut. Jääkaappikin on tyhjenemässä, joten meistä saisi vielä pariksi päiväksi hyvää ulkonasyömisseuraa. (Vink, vink...)

Matkalaukun pakkaaminen on aika arpapeliä. Katselin sääennusteesta, että lähipäivinä Floripassa pyöritään hitusen alle 30 asteessa, mutta tämän lisäksi pitäisi varautua myös niihin saapuviin talvilämpötiloihin. Kenkiä ja vaatteita ajattelin ottaa mukaan riittävästi, sillä olen vähän skeptinen, että löytäisin paikallisista kaupoista oikeita kokoja. Aika vähällä sitä varmaan loppujen lopuksi pärjäisi, jos vain tietäisi millaisille varusteille siellä on käyttöä.

Tätä blogin ulkoasua haluaisin myös ehtiä muokkaamaan, mutta saa nähdä tuleeko siihen mahdollisuutta. Koittakaa siis kestää saamatta kirkkaista väreistä migreeniä.

Näin loppumetreillä päässä pyörii lähinnä loputtomasti käytännön asioita. Aikaerohan tulee olemaan Suomeen -6 tuntia, eli someilu pitää koittaa ajoittaa sen mukaan. (Eli heräätte joka yö kolmelta kertomaan mulle facebookin tsätissä juttuja, heheh.) Sähköpostilla tavoittaa osoitteesta etunimi.sukunimi@gmail.com (missä luonnollisesti käytät oikeaa nimeäni). Paikallinen kännykkäliittymäkin yritetään löytää, kunhan saadaan aikaiseksi, joten whatsappikin alkaa pelaamaan Älkää kultarakkaat siis unohtako meitä sinne aavan meren toiselle puolelle.

Brasilia-aiheista blogia on pikkuisen kuivakkaa pitää näin Suomesta käsin, joten palailen päivittelemään seuraavan kerran, kun olemme päässeet turvallisesti Florianópolisiin.


Ei kommentteja: