Lopun aikoina pitää aina katsoa taaksepäin. Blogeissakin on ollut tapana listata asiota, jotka jollakin tavalla liittyvät ikävöimiseen. En ole tosin nyt ollenkaan sillä tuulella, että jaksaisin sentimentaalinen tippa silmäkulmassa listata menneen kolmen kuukauden antia. Sitäpaitsi kertyneet kokemukset ovat monesti niin henkilökohtaisia, etten usko niiden kiinnostavan satunnaista lukijaa. Ne jotka ovat aikaisempia päivityksiäni lukeneet, ovat päässeet jo lähes reaaliajassa ihmettelemään kanssani päivänpolttavia teemoja. Kaikki hetket eivät täälläkään ole olleet ruusuilla tanssimista, mutta näin jälkikäteen en vaihtaisi päivääkään tästä kokemuksesta pois. Niin se taitaa olla aika monen ihmisen elämässä.
Toisaalta en tiedä vielä itsekään mitä tulen ikävöimään tai kaipaamaan. Olen viime vuosina huomannut, että hirveän harvoin sitä loppujen lopuksi jää ikävöimään maisemia, rakennuksia tai materiaa. Ihanat ihmiset, joihin aina välillä törmää, ovat lähes ainoita ikävöimisen arvoisia asioita. Tosiasia kuitenkin taitaa olla, että nämä kolme kuukautta eivät varsinaisesti mullistaneet sosiaalista elämääni, joten ehkä Florianópolis assosioituu jatkossa vehreyteen, Café Culturan mignonfilepihveihin ja herttaiseen kaaokseen.
Käynnissä olevat jalkapallokisat jättävät ainakin hienon muistijäljen. Ja verkkokalvoille on pakkosyövytetty Neymarin kasvot, niitä kun ei pääse täällä pakoon missään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti