Rio de Janeiro, osa 7: Pieniä huomioita

Perjantai 13. päivä alkoi hitaanlaisesti. Makasin hotellisängyllä puoleen päivään asti ja keräsin voimia lähteä tutustumaan itsenäisesti kaupunkiin. Aamun suurin saavutus mihin olin kyennyt aamupalalla käynnin lisäksi, oli brasilialaisen Valtran bongaaminen rannalta, sekin hotellin ikkunasta käsin. Ajattelin siinä sängyssä maatessani, että perjantaisella Riolla täytyy olla muutakin tarjottavaa, kuin hotellihuoneen sänky. Hieman hammasta purren ja kramppaavia pohkeita manaten tuli lähdettyä liikkeelle, mutta onneksi julkinen liikenne ja edulliset taksit on keksitty.


Rion metro on siisti ja turvallisen oloinen. Ylenpalttisen paljon siellä ei ollut opasteita lippujen ostoon tai matkustamiseen, mutta olen heittänyt jo aikoja sitten romukoppaan ajatuksen, että täällä asiat hoidettaisiin tai opastettaisiin niin järjestelmällisesti, että kaikki hoituisi nopeasti, jouhevasti ja pienimmän vaivan periaatteella. Onneksi metron toimintamalli on aika universaali, joten pääsimme sillä nopeasti keskustaan. MM-kisojen kunniaksi kaupungilla oli paljon turistioppaita, joista osa osasi jopa muutaman sanan englantia.

Kävimme piipahtamassa ydinvoimalan lauhdetornia muistuttavassa katedraalissa, joka kaikessa eriskummallisuudessaan oli aika vaikuttava sisältä. Sitten hyppäsimme taksiin, ja suuntasimme kadulla tapaamamme turistioppaan suosittelemalle näköalatasanteelle Parque das Ruínas -nimiseen puistoon. Onneksi pyysimme taksia odottamaan meitä, sillä kierrettyämme jo edellisenä päivänä kaupungin näyttävimmät näköalakukkulat, emme jaksaneet innostua alueesta yhtään. Otimme pakolliset valokuvat ja ihana taksikuskimme lupasi kyyditä meidät vielä sambadromin kautta Maracanãn jalkapallostadionille. Pällistelimme taksin ikkunasta eri kaupunginosia ja nähtävyyksiä ja tyytyväisenä kuluneesta päivästä sekä kaikesta koetusta palasimme metrolla takaisin hotellille, syömään ja katsomaan jalkapalloa.

Illallislautasten ääressä väsyneenä kolmen päivän kiertelystä jutunjuurta ei enää tahtonut löytyä ja hiljaisina vaivuimme molemmat omiin ajatuksiimme. Matka alkoi olla lopuillaan ja meillä olisi enää lauantaiaamu aikaa, mikäli haluaisimme jotain tehdä. Mies löysi itsensä melko nopeasti television ja  jalkapallo-ottelun parista, mutta minä kävin mielessäni läpi kaikkea täällä näkemääni ja kokemaani.

Miten kaunis ja taianomainen kaupunki Rio de Janeiro onkaan, mutta samalla niin köyhä, epätasa-arvoinen ja täynnä ristiriitoja. Joka viides kaupungin asukas elää favelassa ja todennäköisesti iso osa palveluammateissa kohtaamistani ihmisistä kulkee joka aamu töihin jostakin lähikukkuloiden slummeista. Miltä he ajattelevat siivotessaan rikkaiden turistien hotellihuoneita palatessaan illalla takaisin puusta, tiilistä ja peltilevyistä kyhättyyn kotiin vailla juoksevaa vettä tai toimivaa vessaa? Huomasin, etten tiedä oikeastaan juuri mitään faveloiden arjesta enkä niiden syntyhistoriasta, joten päätin ottaa asiasta selvää ja jaan teillekin seuraavassa päivityksessä jotain siitä, mitä opin.