maanantai 31. lokakuuta 2011

Brasilialaiset

Kun muutimme tähän asuntoon, kuulimme, että talon ennen niin rauhaisa ilmapiiri oli muuttunut viime aikoina levottomammaksi. Vanhat asukkaat olivat olleet rauhallisia siihen asti kunnes kuolivat (todennäköisesti sen jälkeen hiljenivät täysin), ja nyt asuntoja vuokrataan kaiken maailman maahanmuuttajille. Brasilialaiset ovat kuulemma pahimpia, koska he pitävät niin kovaa ääntä. Olemme tulleet siihen tulokseen, että pari brassia ja muutama suomalainen kompensoivat äänimaailman neutraaliksi.

Kahdenkeskiseen kielenkäyttöömme on silti jäänyt elämään kieli poskessa brasilialaisten syyttäminen kaikesta mahdollisesta. Oikeasti emme ole yhtään brasilialaiseksi syytettyä henkilöä tavanneet lähiseutuvilla, mutta ehkä he hiippailevat salakavalasti ympäriinsä aiheuttamassa sekaannusta ja häiriötä.

Tänään tullessamme kotiin pitkän viikonlopun jälkeen, oli aivan pakko iltapimeällä mennä siivoamaan vielä puutarha. Se oli kuin pommituksen jäljiltä, kun ylikypsät appelsiinit olivat mäiskähdelleet kivetykselle, mädäntyneet ja homehtuneet niille sijoillensa. Harjatessani puutarhajätettä kasaan, huomasin, että pihakiveykselle oli ruiskittu partavaahtoa yläkerroksista. Vienoon appelsiinien tuoksuun sekoittui pistävä Gilleten haju. Hmmm... ne brasilialaiset taas...


Ei kommentteja: