torstai 13. lokakuuta 2011

Porton turistimainos

Terveisiä Portosta! Tässä pieni turistisa pätkä kaikille niille, jotka eivät kyseisestä maailmanperintökohdekaupungista ole ennen kuulleet.

Voin täydestä sydämestä suositella Portoa parin päivän kaupunkikohteeksi. Pieni ja intiimi kaupunki, jonka tunnelmaan pääsee käsiksi kävelemällä vanhassa keskustassa, on mielestäni aivan hurmaava. Se on riittävän pieni ollakseen turvallinen ja hallittavissa oleva, toisaalta taas riittävän suuri tarjotakseen muutamalle päivälle tekemistä ja nähtävää.

Porton kaupungin läpi virtaa Douro-joki, jonka rannoilla on portviinikellareita ja kaunis vanha kaupunki. Jokea pitkin pääsee päiväristeilylle viininviljelysalueille tai vain tunnin mittaisille jokiajeluille. Kaupungin melusta voi hakeutua pois Atlantin rannalle ja sataman lähellä oleviin kalaravintoloihin.

Keskustassa aikaa voi kuluttaa kävelemällä kapeilla, vuosisatoja vanhoilla kujilla ja pysähtyä edullisiin kahviloihin. Etelä-eurooppalaiseen tapaan kirkkoja ja vanhoja rakennuksia löytyy, mutta ehkä kaikkein antoisinta on kuitenkin kävellä ympäriinsä ja katsella ihmisten jokapäiväistä elämää.

Tämänhetkinen talouskriisi pitää kaikessa harmittavuudessaan sisällään myös turistin silmin positiivisia vaikutuksia. Ravintoloissa ruokien hintoja on jouduttu laskemaan, jotta paikallisilla olisi niissä varaa syödä. Tästä syystä valitsimme tänään vähän paremman (italialaisen, joo myönnetään...) ketjuravintolan, jossa pääruoka viineineen maksoi 5,90 €. Eurolla olisi saanut jälkiruoan ja 60 sentillä kahvin.


Ei kommentteja: