lauantai 29. lokakuuta 2011
Kylmä, ruma, vahva ja varusteltu
Lähdemme viikonlopuksi sisämaahan, Guardaan. Kaupunkia kuvaillaan otsikossa suomennettujen neljän f:n kaupungiksi, "Fria, farta, forte e feia", joten odotukset ovat sen mukaiset.
Luvassa on pieni, noin 30 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee kilometrin korkeudessa lähellä manner-Portugalin korkeinta vuorta, Serra da Estrelaa. Lämpötila on siellä tähän aikaan vuodesta korkeintaan kymmenisen astetta, ja koska ilman kosteusprosenttilukema huitelee ennusteiden mukaan liian korkealla, luvassa on koleutta, joka kangistaa nivelet. Onneksi, tai epäonneksi, siellä ei kai sada lunta tähän aikaan. Silloin koko kaupunki pysähtyy, koulut suljetaan, tiet suljetaan ja hyvä ettei kansallista hätätilaa julisteta. (Älköön siis kukaan ennen ensi huhtikuuta väittäkö minulle, että täällä olisin lämmintä.)
Matkaamme reilun neljän tunnin junamatkan nähdäksemme meille aivan uuden alueen Portugalista sekä tavataksemme ystävämme synnyinsijoillaan. On kiva saada paikallisopas, jota ilman Guardaan olisimme tuskin keksineet lähteä. Palaamme takaisin vasta maanantai-iltana, sillä viikonloppu venyy tavanomaista pidemmäksi tiistaisen pyhäinpäivän takia, joka kaikilla on lomaa.
Aasinsillan kautta mieleeni tulee opettajakollegat, joiden kanssa opettajanhuoneessa olen keskustellut päivänpolttavista puheenaiheista. Yksi paljon sivuttu teema on hallituksen suunnittelema pyhäpäivien siirto viikonlopuiksi. Asia jakaa portugalilaisia. Osa näkee sen tarpeellisena toimenpiteenä tuottavuuden lisäämiseksi, osa taas järjettömänä leikkausten ja säästöjen sarjana, joka vain näännyttää portugalilaisen duunarin elämään köyhyydessä ja kykenemättä kuluttamaan rahojaan.
Toivotan kaikille lukijoille hyvää viikonloppua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti