Tänään matkatessani junan kyydissä pitkälle sisämaahan tajusin kauhukseni, että olen kilometri kilometriltä valumassa kauas pois Atlantin antimien ja meren hedelmien äärestä. Olen matkalla kohti vuorien ja ylänköjen Portugalia, jossa liha- ja sisäelinruoat saavat pöydät notkumaan ja jossa ruokaa syödään paljon, kauan ja ehkä jopa hartaammin kuin muualla.
Mitä pidempään asiaa junan penkissä mietin, sitä enemmän minua alkoi pelottaa. Mielikuvitukseni nosti esiin skenaarioita illallispöydästä, jossa tuoksuvat padat pitäisivät sisällään puolikkaita jäniksiä pullottavine silmineen, keitettyjä porsaanpäitä ja mukavasti suvun kesken pöydän ääressä imeskeltäviä kananjalkoja, puhumattakaan makkaroista, joita perheet valmistavat kaikesta siitä jäljelle jääneestä, mitä takapihan mestauslavalta jää yli.
Viereiseltä istuimelta ei herunut juurikaan sympatiaa tässä asiassa, vaan lähinnä kehoitus leikkiä Madventuresia asenteella. Olin tilanteessa lähes yksin, vain mielikuvitus seuranani, ja sitä ei omalla kohdallani olla koskaan luokiteltu varsinaisesti lempivävykategoriaan.
Mutta kuten niin usein ennenkin, ennakkoluuloni olivat täysin yliampuvia, eikä niille oikeassa elämässä löytynyt paljonkaan vastinetta. Saavuimme perille, ystävämme haki meidät kotiinsa, aloitimme juomalla alkuliköörit, sitten jatkoimme paikallisilla juustoilla, leivällä ja marmeladeilla, edeten hitaasti alkukeittoon päästäksemme seuraavaksi pääruoan pariin ja jatkaaksemme jälkiruokajuustolla, uuniomenoilla, suklaasalamilla, likööreillä...
En halunnut olla epäkohtelias ja olla ottamatta lisää, sillä aina kun harkitsin kieltäytymistä santsista, emäntä ymmärsi väärin. Siinä sitten söimme parisen tuntia iloisesti rupatellen, jalkapallomatsi taustalla pauhaten ja portugalin, englannin ja suomen kieliä sekoittaen. Siitä olikin luontevaa siirtyä naapuriin tädin luo, jossa pöytään nostettiin seitsemän väkevää pulloa, joista piti tietenkin juoda seurustelutarkoituksessa... Nyt kellot tunnin taaksepäin, jotta huomenna voi syödä tunnin pidempään. Muistakaa tekin siirrellä kellot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti