Sateet ovat vihdoin saapuneet ja Portugalissa saadaan "nauttia" poikkeuksellisen hellelokakuun lopuksi tyypillisemmästä syyssäästä. Koko päivän on satanut ja tuuli on yltynyt välillä aika navakaksi. Lämpötila on kuitenkin onneksi pysytellyt 20 asteen molemmin puolin. Tämä on siis ollut hyvä päivä saada kotiin vihdosta viimein kaivattu nettipiuha. Senhor vuokraisäntä saapui delegaatioineen taas tänään kotiimme odottamaan, josko asentaja saapuisi lupaamaansa aikaan. Tänään se lopulta tapahtui, tosin tällä kertaa kaksi tuntia sovittua aiemmin.
Sadesää saa täällä kadut tyhjenemään. Portugalilaiset tuntuvat karttavan sadetta ja kaikkea kylmää, nämä kaksi kun tuntuvat usein kulkevan käsi kädessä. Minusta oli tosin kaunista katsoa keittiön isoista ikkunoista kun sade ropisi lasia vasten ja tuuli heilutteli puutarhan ruusuja. Kävimme myös kävellen lähikaupassa, eikä muita ihmisiä juurikaan tallustellut sateenvarjojen kanssa kadulla vastaan. Kämppäkaverini ihmetteli asennettani, kun ihailin sadesäätä syödessäni aamupalaa: "Tykkäätkö sinä kylmästä, vai?"
Jääkaapin tiivisteiden korjausurakka on edelleen vaiheessa. Senhor vuokraisäntä on sivellyt tiivisteisiin palasaippuaa, sekä uusimpana viritelmänä talkkia. Nyt kaapin saranat ovat talkissa ja munat jääkaapin ovessa valkoisen jauheen peitossa. Ei liene yllätys, että kaappi falskaa edelleen, mutta jotenkaan en jaksa siitä enää pulssia nostaa, varsinkaan, kun en itse maksa sähkölaskua.
Tänä iltana, kun katselimme Tanssii tähtien kanssa -jakson uusintaa netistä, kämppäkaveri koputti ovelle. Hän tuli ilmoittamaan, että vessojen lattiat lainehtivat vedestä. Meidän kylpyhuoneessamme vessanpöntön juuresta vuotanut vesi oli melko puhtaan näköistä, mutta toisessa vessassa haiseva likavesi lainehti jo oven ulkopuolella. Lattiat mopattiin ja pestiin, mutta mitäpä muuta asialle voi tehdä kellon lähestyessä puolta yötä. Eipä oikein mitään. Heitimme parit pyyheet vessan lattialle ja nostimme muualta huoneistosta tavarat lattialta pois. Ehkä pitää vielä varata kengät sängyn viereen, niin voi sitten aamulla kahlata paremmin puhtaammin jaloin pois sängystä. Senhor vuokraisäntä saapuu huomenna tarkastamaan tilanteen. Ehkäpä laitamme vessaan vähän saippuaa, tai talkkia.
Suomalainen kylpyhuonesuunnittelu on toteutettu melko viisaasti. Lattian kallistukset, hajulukot ja lattiaviemärit ovat asioita, joita täällä kaipaa kuivatessaan lattiaa pyyheliinoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti