Rätätätätä, fuuuuuuuum, trtrtrtrrrrrrrr, fiuuuuu... Yritän nukkua. Kello lyö kaksitoista yöllä ja bussilinja ajaa ikkunan alla mukulakivikatua turhan tiheillä vuoroväleillä. Korkeat, kiinni toisiinsa rakennetut kerrostalorivistöt vahvistavat jokaisen ohiajavan auton, kadunlakaisukoneen, moottoripyörän ja roska-auton äänet infernaaliseksi rummutukseksi, pärinäksi ja melusaasteeksi. Ranskalainen parveke, jonka oven kokoisia ohuita lasi-ikkunoita on lähes pakko pitää raolla helteen vuoksi, ei vaimenna ääntä yhtään. Viime yönä heräsin tasaisin väliajoin tunteeseen, että joku yrittää jyrätä panssarivaunulla talon, jossa nukumme.
Kuten niin kovin usein, on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. Suomessa minua on usein saattanut häiritä liikenteen humina, joka kantautuu tasaisena suhinana vilkkaasti liikennöidyltä tieltä läpi meluaitojen, äänieristettyjen seinien ja nelinkertaisten lasi-ikkunoiden. Lehtipuhaltimen ääni syyspäivisin kirvoittaa minultakin paheksuvia katseita, puhumattakaan mopoillaan liian kovaa kiihdyttävistä teineistä.
Olenkin ihmetellyt, miksi ulkomaalaiset pysähtyvät jopa Helsingin kerrostalolähiössä kuuntelemaan huumaavaa (muka) hiljaisuutta. Nyt vasta ymmärrän, että Suomessa todellakin on hiljaista. Jopa Helsinki on yhtä äänieristettyä tilaa verrattuna etelä-eurooppalaiseen serkkuunsa.
Onkin siis aika työntää kuulosuojaimet korviin ja yrittää turtua. Ehkä tuo lakaisukoneen ja kävelevän roskanpuhaltajan yhdistelmä saa kadun pian siivottua, ja bussiliikennekin hiljennee ennen kuin taas alkaa uudestaan. Ainoa ääni, johon on muuten kiva herätä, on kirkonkellot. Tänään kömmin sängystä ylös vasta kun ne löivät kymmenen kertaa. Huomenna pitää ehkä herätä vähän aikaisemmin.
Kauniita unia Pohjolaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti