Aamupäivän hetket kotona ovat aika tehottomia, kun ei oikein mihinkään tohdi lähteä ennen työpäivää. Tänään ajelin kuitenkin maanpäällisellä metrolla kaupungin laidalle todetakseni, ettei täällä todellakaan ole mitään nähtävää. Meren rantaan pitää vielä joskus mennä, tosin en tiedä millä bussilla sinne pääsee. Kaupungin länsirannikolla on kuulemma valtavan pitkät hiekkarannat, joissa kesäkauden loputtua voi käydä ihailemassa Atlantin syystyrskyjä.
Viikonlopun vastoinkäymisten suhteen aika on jo kullannut muistot. Ehkä liian kovasanaisesti kirjoitin avuliaasta vuokranantajastanikin, joka kädet kyynärpäitä myöten siinä itsessään tyhjensi takapihan likakaivosta tukosta. Täällä ei paljon huoltoyhtiön palveluita tilata, vaan kukin asukas vuorollaan korjailee epäkohtia talosta.
Uskaltauduin maanantaina ensimmäisen kerran yksin Lissaboniin. Pidin kartan ja kameran visusti laukussani, etten näyttäisi liian turistilta. Yritin sulautua kiireisten paikallisten joukkoon, etten joutuisi liian monen kerjäläisen ja huumediilerin kanssa keskustelemaan. Melko hyvin tässä onnistuinkin, mutta seurauksena tästä valokuvasaaliskin jäi melko niukaksi.
Ei reissu Lissaboniin loppujen lopuksi niin turvattomalta tuntunut, mutta vähän tylsältä kyllä. Olen samat keskustan kadut kävellyt jo pariin kertaan läpi, etten niistä enää huimia kicksejä saanut. Kadunkulmassa kastanjoita käryttävät ukot eivät enää kiinnostaneet, eikä oikeastaan mikään muukaan. Menin hyvin omintunnoin Starbucksin kahvilaan, join siellä teen ja lähdin takaisin kotiin. Ehkä pitää vain myöntää se, etten ole kaupunkilomaihmisiä. Seuraavan kerran pitää mennä katsomaan Benfican jalkapallomatsia tai kevään tullen härkätaistelua. Tai tehdä jotain muuta kuin kävellä kapeilla mukulakivikaduilla edestakaisin.
Tähän loppuun liitän vielä kuvan lautasta, jolla matkustin joen yli Lissaboniin, matka kestää kymmenisen minuuttia ja maksaa reilun euron.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti