Amo-te Portugal!

Blogin päivittäminen on toistaiseksi loppunut. Toivotan kuitenkin edelleen uudet lukijat tervetulleeksi lukemaan lähes yhdeksän kuukauden seikkailusta Portugalissa. Blogi käsittelee opettamisen ja koulutyön lisäksi aivan arkipäivän elämää Iberian niemimaalla unohtamatta joitakin satunnaisia turistikohdebloggauksiakin. Tervetuloa.

Keskikesän juhla ja lähtö Lissabonista

14 viimeistä tuntia Lissabonissa on lähtenyt käyntiin. Samalla kun Suomessa vietetään juhannusta, me täällä pakkaamme niska limassa laukkuja. Toistaiseksi meille on kertynyt 30 kiloa liikaa matkatavaroita, joten pitänee lähettää yksi matkalaukku omia teitään. Nyt vain pähkäilemme, pitäisikö kääntyä Postin puoleen vai lähettää rahtina.

EM-jalkapallo katkaisee mukavasti arjen, puhumattakaan ihanista suomalaisvieraista, joiden kanssa on ollut viime päivinä hienoa kierrellä ja katsella kaupunkia. Vielä viimeisenä viikkona pääsimme kiertelemään Alfamaa ja Mourariaa ja tekemään sen, mitä kaikki turistioppaat suosittelevat, eksymään kapeille kujille.

Nyt on meidän vuoromme lähteä "lomalle" Portoon, kaupunkiin, josta kaikki on kohdallamme alkanut ja johon kaiken on hyvä päättyä. Lauantaina meillä on edessä paikallinen Johannes Kastajan juhla, São João, joten juhannustunnelmaan pääsemme mekin, tosin kaupunkifestaritunnelmissa. Luvassa muovivasaroilla pään hakkaamista, valkosipuleiden tunkemista nenään, ilotulitusta ja tanssia.

Hyvää keskikesää kaikille lukijoille! (Tai keskitalvea!)

Julkisen liikenteen lukemattomat lakot

Olen päätynyt käyttämään kännykkääni lakkovahtina. En sanan perinteisessä mielessä, vaan lähinnä muistuttamaan niistä kaikista julkisen liikenteen lakoista, joita täällä jatkuvasti tuntuu olevan ja jotka unohdettuina vaikeuttavat autottoman elämää kohtuuttomasti.

Jo puoli vuotta sitten pistin merkille sen, että paikallinen valtion rautatiet, CP, tuntuu olevan lakossa lähes kaikkina pyhäpäivinä. Vitsailin silloin vähän epäasialliseenkin sävyyn kyseessä olevan ainoa keino työntekijöille saada lomaa talouskurimuksen hönkiessä säästötoimenpiteitä niskaan, mutta en vielä silloin tiennyt, että osittain tämä pitää paikkansakin. CP on uhannut lakkoilla kaikkina merkittävinä lomasesonkeina ajaakseen asiaansa. En tosin oikein tiedä mihin lakolla pyritään, mutta voisin päätellä teeman pyörivän niissä tavallisissa palkkaus-, työaika- ja työehtoasioissa.

CP:n lisäksi säännöllisiin lakkoilijoihin kuuluvat paikallisjunat, lauttafirmat ja julkinen liikenne. Monesti lakko toteutetaan pahimpien ruuhka-aikojen aikana, jolloin pahinta häiriötä aiheutuu työmatkaliikenteelle. Hyvällä säkällä lakosta voi löytää etukäteistiedotteen paperiversiona laiturialueen seinästä. Joskus uutisten seuraaminenkin palkitaan tässä asiassa. Turhan monena kertana asia tulee kuitenkin täytenä yllätyksenä ja silloin pitää toivoa vaihtoehtoisen reitin löytyvän nopeasti tai kiireen olevan toissijainen.

Satunnaisen turistin, kuten vakiasukinkin, kannattaa varautua lakkoihin. Onneksi harvemmin on kyse kuitenkaan kaikkien liikennevälineiden samanaikaislakosta, joten pienellä reittimuutoksella perille voi todennäköisesti päästä.

Jälkiviisautta ja vuodatusta

"Oi, joko lähdet pois? Meidän täytyy vielä mennä yhdessä illalliselle ja viettää aikaa vähän rennommassa ympäristössä. Tämä vuosi kun on muuten ollut niin kiireinen!"

"Mitä, kuinka sinä jo nyt lähdet? Olisin halunnut tutustua myös puolisoosi, mennäänkö porukalla kahville?"

"Anteeksi, etten koskaan ehtinyt kutsua teitä illalliselle. Olisi ollut kiva tehdä kaikkea teidän kanssanne ja tutustua paremmin, mutta se nyt jäi, kun oli kaikkea muuta..."

Viimeisen viikon aikana olen törmännyt ärsyttävään, mutta silti täysin ymmärrettävään ilmiöön. Juuri kun olen henkisesti suunnannut katseeni Suomeen paluuseen ja Portugalin taaksejättämiseen, alkaa ympärillä hyörinä ja pyörinä. Yhtäkkiä ihmisillä herää suunnaton tarve mukaviin illanviettoihin, tutustumiseen ja viime tipan turistikierrosten järjestämiseen.

Miksi ihmeessä tarve herää juuri nyt, kun olen lähdössä pois, enkä millään jaksa kaiken lähtemisen keskellä aloittaa enää mitään uutta? Jos koko vuonna ei ole ollut aikaa, miksi sitä pitää tulla erikseen pyytelemään anteeksi, ihmiset kun muutenkin pruukaavat asettaa elämänsä toimintoja tärkeysjärjestykseen. Miksi illalliskutsuja ei tullut alun kylmimpään, pimeimpään ja yksinäisimpään aikaan? Miksi turistikierroksia ei järjestetty silloin, kun niitä oikeasti olisi tarvinnut? Miksei ihmisiin tutustuttu silloin, kun siihen olisi oikeasti ollut aikaa ja ihmissuhteista olisi voinut nauttia pidempään?

Hyvästien jättö on voimia vaativaa. Kaikki, mitä on tullut rakennettua, pitää jättää taakseen tietämättä mitkä asiat ja ketkä ihmiset pysyvät elämässä mukana jatkossa. Toki tiedän, että ihmiset tarkoittavat sanoillaan vain hyvää, ja kivahan se on kuulla, että he jälkiviisaasti olisivat halunneet olla enemmän yhteydessä, mutta kun joka toinen ihminen päätyy voivottelemaan kaikkea mitä ei koettu, vaikka oltaisiin voitu mahdollisesti kokea, tai haluaa tutustua viimeisellä viikolla, alkaa allekirjoittaneen nappa täyttyä.

Viisautta on siis todellakin nauttia hetkistä joita on, surematta jälkikäteen niitä hetkiä joita ei koskaan ollut. Potentiaalisiin ihmissuhteisiin kannattaa tarttua heti, eikä lopun aikoina päätyä toteamaan, kuinka olisi halunnut tutustua, ellei elämä olisi ollut täynnä tärkeämpiä asioita.

Koulu on päättynyt ja vuosi Portugalissa on takana

Se on ohi nyt! Lähes lukuvuoden mittainen apulaisopettajan pestini portugalilaisessa koulussa päättyi kuluneella viikolla jo tutuksi ja rakkaaksi tulleella hieman kaoottisella meiningillä. Koska paikallisilta kouluilta puuttuvat suomalaistyyppiset kevätjuhlat todistuksenjakoineen, minun oli loppuvaiheessa jo hieman vaikea tavoittaa edes kaikkia oppilaitani jäähyväisiä varten. Jotkut opettajat pitivät tiukasti kiinni oppitunneista viimeiseen päivään asti, kun toiset taas tyytyivät hyvästelemään oppilaat kesälomaa varten. Viimeinen koulupäivä osui päällekäin Portugalin EM-jalkapallo-ottelun kanssa, joten osa opettajista päästi oppilaat suosiolla kotiin katsomaan matsia. Siinä ohessa huikkailin sitten hyvästejä niille, joita satuin näkemään.

Lukuvuoden arvioinnit ilmestyvät pikkuhiljaa koulun oviin. Sieltä oppilaat voivat sitten käydä katsomassa kunkin oppiaineen arvostelut. Täällähän arvosanaan sisältyy tietojen ja taitojen lisäksi myös käyttäytyminen ja huolellisuus, joten tämä tuo arviointiin omasta näkökulmastani pienen satunnaistekijän. Mistä ja kenestä kukakin opettaja sitten tykkää.

Kaikilta oppilailta koulu ei suinkaan pääty kesäkuun puolivälissä. Heinäkuun puolelle asti vanhimmat oppilaat osallistuvat valtakunnallisiin kokeisiin ja niitä järjestellessä ja korjaillessa, sekä tulevaa lukuvuotta valmistellessa opettajiltakin menee sitten heinäkuu iloisesti töissä. Onneksi elokuu on opettajillakin lomaa, ja uusi lukuvuosi käynnistyy vasta syyskuun puolen välin paikkeilla.

Viimeisen työpäiväni piti olla keskiviikkona, mutta kuinka en kovin yllättynytkään siitä, että torstaiksi minun piti mennä sivukoululle esittäytymään ja luomaan yhteistyökuvioita Suomeen. Olivat kuulema koko vuoden odottaneet vierailuani ja valmistelleet minulle tuliaisesityksiä ja -töitä Suomeen vietäväksi. Joku kyynisempi voisi kysyä, oliko viimeisen työpäiväni jälkeinen päivä tähän otollisin aika, mutta mitä sitä tarttumaan yksityiskohtiin.

Satamäärin pieniä oppilaita parveili ympärilläni koko päivän. Mieleeni tuli ensimmäiset opetusviikot lokakuussa, jolloin tunsin itseni lähinnä eksoottiseksi ja hymyileväksi näyttelyesineeksi. Suurin osa lapsista halusi keskustella kanssani englanniksi, mutta koska heidän taitonsa rajoittuivat lähinnä "my name is"-tasolle, keskustelujen taso päivän mittaan ei noussut aivan sfääreihin.

Naureskelin itsekseni, että tämäkö on minun päiväni kuninkaallisena katsellessani lasten tanssiesityksiä kunniavieraana, vastaanottaessani piirustuksia, poseeratessani valokuvissa, hymyillessäni ja heiluttaessani kokonaisen työpäivän kaikille minua intensiivisesti seuraaville pikkutirpiäisille. Muutama talvi-, poro- ja joulupukkikuva vielä kaupanpäälle, niin vain kolina kuului, kun lapsien leukaperät loksahtelivat auki.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päättyi tämä rupeama. Blogijäähyväisiä en jätä vielä. Kiitos kuitenkin tässä vaiheessa kaikille blogiani seuranneille ja matkaa kanssani tehneille!

Keskikesän juhlintaa

 Kesäkuun juhlasesonki Portugalissa pitää sisällään ainakin kolmen pyhimyksen juhlat. Santo António, São João ja São Pedro taitavat olla yleisimmät kaupunkien pyhimykset ja kaupunkikohtaisesti heitä sitten juhlitaankin läpi yön kunnallisesta vapaapäivästäkin vielä aamulla nauttien.

Lähde: http://catavino.net/festival-of-santo-antonio-and-festas-de-lisboa-lisbon%E2%80%99s-biggest-party-of-the-year/

 Melko tyypillisiltä uskonnollisten ja pakanallisten keskikesäjuhlien sekoitukseltahan nuo kaikki vaikuttavat. Alkuillasta kokoonnutaan syömään kaduille. Ruoka on tyypillisesti hyvin yksinkertaista työväen ruokaa, viiniä, olutta, kaalikeittoa (caldo verde), grillattuja sardiineja ja kasviksia. Nämä "pop up -ravintolat" ovat herttaisia kotikutoisen näköisiä paikkoja, joissa ruoka useimmiten on turvallista syödä. Yön pimetessä kaduilla alkaa tanssit humpparytmistä pimbamusiikkia soittaen. Väkeä kaduilla virtaa valtoimenaan. Markkinakojuista mukaansa voi ostaa melkein mitä vain, mutta jos päätyy ostamaan yrtti-istutuksen, pitää muistaa, että sitä perinteen mukaan ei saa haistaa työntämällä nenää kasviin kiinni vaan kämmenellä ensin hellästi silittäen ja vasta sitten kämmeneen kertynyttä tuoksua haistaen.

Eri kaupungeilla ja kylillä on omat katujuhlaperinteensä. Lissabonissa Santo Antóniona eri kaupunginosien marssivat tanssikokoonpanot aloittavat illan marssimalla musiikin saattelemana ympäri omia bairrojaan ja kokoontuvat lopulta keskustaan kilpailemaan näyttävyydessään.

Portossa São Joãon viettoa siivittää tuhansien muovivasaroiden pauke ja pitkävartisilla valkosipuleilla toisten nenien kiusaaminen. Keskiyöllä vuorossa on ilotulitus ja aamuyön tunteina suunnaksi voi ottaa merenrannan, johon kävellään rantakatua pitkin välillä tanssipaikkoihin pysähtyen.

Barcelonasta aikakoneella Lissaboniin

Vähän kuin pakon sanelemana oli piipahdettava halpalennolla Barcelonassa. Eihän sitä nyt voinut jättää kokematta, kun lähes samoilla nurkilla on pyörinyt jo 14 kuukautta. Tämä oli nyt kolmas kerta kun Espanjassa kävin, aikaisemmin tänä vuonna olen tehnyt pikavisiittejä Madridiin ja Sevillaan.

Eihän siitä naapurimaasta oikein mitään irti saa noin lyhyillä käynneillä. Päällisin puolin kaikki vaikuttaa liian samanlaiselta kuin mitä Portugalissa on, joten sinänsä maisemanvaihdoksestakaan ei voi puhua. Olen aina ollut hirveän huono matkailija, enkä nytkään mitenkään innolla jonottanut ylihinnoiteltuihin turistikohteisiin. Gaudilla on mielikuvituksellista arkkitehtuuria, mutta samat asiat voin halutessani lukea kirjoista ja internetistä, mieluummin käyttäisin aikani ihmisten arkielämän tarkkailuun ja kulttuurin oppimiseen.

Terkkuja kuitenkin Sagrada Famíliasta ja Parque Güellista, onpahan tullut nyt siellä käytyä samoin kuin tapaksia syötyä. (Kuten joku saattaa havaita, pientä matkaväsymystä on havaittavissa.)

Sagrada Famíliaa rakennetaan, arvioitu valmistumisvuosi 2026.

 

Tuollaisen liskon minäkin teen, kunhan saan sen oman kodin ja rinnetontin jostain...

Tuntui hassulta palata Barcelonasta takaisin "kotiin". Se oli jotenkin huojentavaa. Yllätyin siitä, miten viimeiset kahdeksan kuukautta on muovannut ajattelumaailmaani ja kuinka hyvin olen kotiutunut Portugaliin. Palatessani takaisin nautin Lissabonin metron yksinkertaisuudesta verrattuna Barcelonaan, vaikka vielä puoli vuotta sitten kirosin Lissabonin metron pimeyttä ja suunnitelemattomuuden tuntua. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Nautin portugalilaisesta hieman "konservatiivisesta" ilmapiiristä. Siitä, että ihmisiä tervehditään muodollisemmin, ja siitä, että naisten ei tarvitse ylimaallisen paljon maalata ja värjätä itseään.

Jopa portugalin kieli kuulosti kotoisalta. Se oli yllättävä huomio, sillä en ole koskaan tätä kieltä pitänyt kovin kauniin kuuloisena. Vaikka EasyJetin lentokone tuntui samalla aikakoneelta menneisyyteen, ensimmäistä kertaa ehkä ymmärsin sen, mitä portugalilaiset ajavat takaa pitäessään arvossa "yksinkertaisuutta ja sympaattisuutta". Tässä maassa on jotakin minun mielenlaatuuni vetoavaa. Kiirehdimme suoraan lentokentältä lempiravintolaamme tuijottamaan jalkapalloa. Se tuntui omaan olohuoneeseen istumiselta.

Tänään olemme pakanneet ensimmäisiä Suomeen lähteviä tavaroita kasaan ja lahjoittaneet ne harvat Ikea-huonekalut, joita ostimme, ystävillemme. Viimeinen viikko töissä pitää sisällään kaikkea sälää ja hyvästien jättöä. Ajatukset ovat osin jo Suomessa, osin hajallaan kaikkialla mahdollisissa asioissa. Paluulento Suomeen on vasta kuun viimeinen päivä, joten vielä ehtii sattua ja tapahtua lähes kolmen viikon ajan.

Loppuun vielä tunnelmakuva kotikadultamme.

Epäonnistuneita naimakauppoja?

Iberian niemimaalla on kaksi valtiota, Espanja ja Portugali, mutta sitäkin enemmän kansoja ja kulttuureita. Portugali nappasi aikaisena lintuna madon ja on ollut itsenäinen 1200-luvulta alkaen. Parisataa vuotta myöhemmin muut niemimaan kuningaskunnat päätyivät yhdistämään voimansa ajaakseen muslimivalloittajat niemimaalta pois. Nykyajan Espanja on siis vanhojen kuninkaallisten naimakauppojen tulosta, mutta yhteistä espanjalaista identiteettiä maan eri osien kesken ei edelleenkään jaeta.

Tämän tiedon pohjalta on helpompi ymmärtää täällä näkemäänsä ja kokemaansa. Portugalilaiselle on suuri loukkaus, mikäli sen kansalaiset tai kaupungit sekoitetaan espanjalaisiin. Toisaalta taas Espanjan luoteisosien asukkaista moni on sangen portugalilaishenkistä väkeä. Kieli on lähellä portugalin kieltä, samoin kuin kulttuuri ja historialliset juuret. Paikalliset vitsailevatkin joskus siitä, miksi Portugalin pohjoisrajaa ei aikoinaan vedetty pohjoisemmaksi.

Espanjan pohjoisosien baskit ovat ilmeisesti viime vuosina hieman rauhoittuneet ja ääriryhmien itsenäistymisterrorismi on laantunut mutta vääntöä Baskimaan itsenäistymisestä käydään yhä, onneksi hieman maltillisemmin keinoin.

Katalonialaiset Espanjan koillisosissa taasen pitävät kielestään ja itsehallinnostaan tiukasti kiinni. Kävimme viime viikonloppuna Barcelonassa pikavisiitillä, eikä alueella juurikaan mainittu Espanjaa nimeltä, turistikrääsää lukuunottamatta. Hotellimme oli katalonialainen, ravintolaruokamme samoin ja huolimatta meneillään olevista jalkapallon EM-kisoista emme nähneet asuntojen parvekkeilta roikkumassa Espanjan lippuja tai muuallakaan viitteitä Espanjan jalkapallojoukkueeseen, joka sentään on hallitseva Euroopan mestari! Olen ymmärtänyt, että espanjalaisista juuri katalonialaiset symppaavat eniten Portugalia, joka aikoinaan pystyi itsenäistymään omaksi valtiokseen.

2,5 euron tuntipalkka

Facebookissa kiertää seuraavanlainen kuva portugalilaisesta työpaikkailmoituksesta, jossa haetaan kuuden kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen arkkitehtia. Ennen kuin kerron ilmoituksesta enemmän, annan teidän vilkaista siitä avainkohdat.

Kyllä, luit aivan oikein. Työhön etsitään siis pätevää yliopistokoulutuksen saanutta arkkitehtia, joka hallitsee sujuvan kirjallisen ja suullisen englannin ja ranskan kielen, hallitsee mainitut tietokoneohjelmat sekä omaa ajokortin ja muut tarvittavat ominaisuudet. Työaika on kymmenen tuntia päivässä ja palkka 500 euroa kuukaudessa. (Tämä tarkoittaa noin 2,5 euron tuntipalkkaa.)

Vaikka kyseinen työpaikkailmoitus ei ole aito, vastaa se silti todellista tilannetta. Työtä ei enää pitkään aikaan ole ollut tarjolla sitä tekeville, ei ainakaan asianmukaisella palkalla tai kohtuullisilla työajoilla. Eräs kaupallisella alalla työskentelevä ystäväni joutui juuri hyväksymään palkanalennuksen, sillä vaihtoehtona palkoista leikkaamiselle olisi ollut yhden työntekijän irtisanominen kokonaan (ja työtuntien lisääntyminen muilla).

Portugali on Euroopan maista se, joka on kulttuurisesti, perinteisesti ja historiallisesti ollut portti Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Mikäli taloustilanne kurjistuu vielä vallitsevaa tilannetta pahemmaksi, on Euroopan toisella äärilaidalla pian niin huonossa hapessa oleva pikkuvaltio, että sen pelastamiseksi pitää todella tehdä töitä.

Portugali on kiltisti noudattanut EU:n säästökuuria, mutta olen hyvin skeptinen siitä, että sillä on ollut toistaiseksi mitään kohentavaa vaikutusta Portugalin tai EU:n talouteen. Ihmisillä täällä ei ole rahaa, työ ei tuota tulosta, elinkustannukset kohoavat ja uusia säästökohteita pitäisi löytää jatkuvasti. Henkinen pahoinvointi kasvaa, eivätkä nuoret ole kiinnostuneita kouluttautumaan (suoraan työttömiksi). Portugalilla ei ole rikkauksia tuovia luonnonvaroja ja aivovuoto vie ammattilaiset ulkomaille paremman elämän toivossa. Millä ihmeellä Portugali siis tästä nousee?

Tottahan se on, että jotakin Euroopan taloudellisesti heikoimmille valtioille pitäisi tehdä, mutta olisiko mitään valoisan tulevaisuuden kannalta tuloksellisempaa kuin tämä vyönkiristys?