Punaiset ferrarit Oxfordin kaduilla

Tämä ei nyt varsinaisesti liity millään tavalla Englantiin, blogiin tai expat-elämään, mutta ostin aivan järjettömän hienot kengät. Oikeasti ne ovat miesten osastolta, mutta minkäs teet kun Ferrareita ei valmisteta naisille! Kun en vielä milloinkaan ole omistanut autoa, onpa ainakin kiiltävät kengät...

I recieve the mail, therefore I am

Voi veikkoset! Minusta tuli juuri uskottava ihminen! Minulla on osoite, sillä olen toisena vastaanottajana kunnallisverokirjeessä. Nyt voin marssia ihan mihin vain tuo kirje kourassa ja todistaa asuvani Englannissa. Nyt voin saada jopa kännykkäliittymän, joskaan en enää jaksa vaihtaa pois prepaidiani. Ja itseasiassa en sitä kännykkäliittymääkään voisi saada, sillä minulla ei ole vielä pankkitiliä, johon pitäisi solmia suoraveloitussopimus. Mutta noin periaatteessa voisin saada pankkitilin, jonka kautta voisin saada kännykkäliittymän. Tai itseasiassa en sitä pankkitiliäkään kovin helposti vielä saisi, kun en ole "luonut suhteita" paikalliseen  pankkiin ja osoittanut pankkikelpoisuuttani. Mutta summasummarum, Agit Propia mukaillen alan olemaan "ihmismäinen ihminen."

Pörriäisten joukkokuolema

Palattuamme kotiin lattialla lojui kasa kuolleita pörriäisiä. Sisäinen komisario Morseni alkoi heti pohtia, miten ne ovat päässeet sisään, ja mistä tämä joukkokuolema johtuu. Suloisia ne olivat, ei siitä pääse mihinkään. Pesin ranskalaisen parvekkeen ja heitin ne sieltä alakerran puskaan. Vehreämpiä pölytysmaastoja heille toivotan tuonpuoleiseen...

Wasabia, vinkkua ja sushia

Oioioi, miten reilussa kahdessa viikossa ehdinkin unohtaa englantilaisen ruokakulttuurin! Ja ei, nyt en tarkoita mitään aneemisia fish and shipsejä tai uppopaistettua pubiruokaa, vaan tuota loputonta ravintolavaihtoehtojen määrää, josta päivittäin valita. Oxfordinkin kokoisessa paikassa löytyy yhä reilun viiden kuukauden asumisen jälkeen ennenkokemattomia paikkoja, joista saa koukkaistua valmiita annoskokonaisuuksia inhimilliseen hintaan. Vaikka kotiruoan vääntäminen voisi loppupeleissä tulla halvemmaksi, emme useinkaan malta olla menemättä ravintoloihin, jotka kokkaavat kaikkea sitä, mihin rahkeet, taidot ja raaka-aineet eivät kotona riittäisi.

Tänään löysimme sushibaarista kahden hengen annoksen, naksuja ja vinkkupullon 15 punnalla. Vaikka YOsushi ei kaikkein laaduikkain sushiravintola olekaan, oli hinta ja laatu tälläkin kertaa noutoruoassa kohdallaan.

Lennosta Oxfordin arkeen

Huomasin olevani taas Englannissa viimeistään siinä vaiheessa, kun linja-auton kuljettaja kiitti joka kerralla mikrofonin kautta pysäytysnapin painajaa. Olen edelleen sitä mieltä, että englanninenglannin kielen voi tiivistää jatkuvaksi kiittelyksi tai anteeksipyytelyksi. Niillä pärjää jo pitkälle, vaikkei mitään muuta osaisikaan. Mutta ei siitä enempää, pieniä sosiokulttuurisia huomioita.

Paluulento meni päänsärkyä potien. Takapenkin setä oli pessyt vaatteensa todennäköisesti Axella, niin raivostuttavan pahalta hän haisi. Käytävän toisella puolella joku keski-ikäinen permanenttitäti lääppi Fruit Ninjaa (hedelmänsilpomispeli), eikä tajunnut laittaa siitä ääniä pois. Sopivaan mielentilaan laskeuduttuani ja etuaivolohkojen sykkiessä heittelin molempia mielikuvissani kaikella eteeni tuodulla ja harjoittelin pahaa ilmettä. Kaikki tämä oli kuitenkin tuloksetonta. Onneksi ikkunasta näkyi ihania hattarapilviä ja loppumatkasta teimme vielä kaarroksen Lontoon ydinkeskustan päällä. Jos en olisi niin mahdottoman kiltti ja sääntöorientoitunut suomalainen, olisin valokuvannut koko laskeutumisen. Nyt pitää tyytyä vain pilvivuoristoihin.

Takana on siis valloittava Suomi-loma! Kaksi viikkoa hyvää seuraa ja ystäviä. Voiko sitä paremmaksi keskikesän loma enää mennäkään. Mutta kaikki kiva kannattaa lopettaa hyvissä ajoissa, ettei väsy liikaa. Oxfordiin on ollut todella kiva palata. Kun täällä on orientoitunut olemaan vuoden, on näin puolivälissä kiva tulla katsomaan, mitä elämä tarjoaa. Lupaan päivitellä blogiakin taas ahkerammin, joten tervetuloa lukemaan.

P.S. Muistattehan, että meillä on uusi osoite. Jakelen sitä mieluusti kaikille, jotka postilaatikkoa haluavat täyttää. Ja sähköpostia voi laittaa minulle etunimi.sukunimi@gmail.com

Akateemista illallistamista ja nuuskaamista

Suomi-lomailen vielä reilun viikon, joten uusia päivityksiä ei ennen Oxfordiin paluuta määräänsä enempää taida tulla. Mutta sateisen sunnuntain kunniaksi voisin palata vielä muistoissa illalliselle, jolle osallistuimme ennen lähtöämme.

Tuttavamme, joka työskentelee yhdessä keskustan vanhoista collegeista, kutsui meidät viralliselle illalliselle. Collegehan tarjoaa opiskelijoille ja henkilökunnalle joka päivä ruoat, mutta muutaman kerran viikossa heillä on hienommat illalliset, joihin pitää pukeutua vähän fiinimmin. Tuskailin aikani pukukoodin kanssa, mutta päädyin kukkamekkoon (miehillähän tämä on aina helppoa!), joka osoittautui ihan kelpo valinnaksi. Emme tienneet yhtään mitä ilta tuo tullessaan, joten hikikarpaloita otsalta pyyhkiessäni minun ei auttanut kuin luottaa illan isäntäämme, joka kiitettävästi opetti talon tavoille ja kertoi perinteistä, joita illan aikana eteen tuli useita.

Ilta alkoi upean collegerakennuksen sisäpihan nurmikolla skumppatarjoilulla, jossa akateeminen small talk pääsi jo alkuun. Collegen opettajilla oli hienot kaavut päällänsä, joskin paksu musta viitta puvun päällä ei kesäkuumalla näyttänyt olevan se mieluisin vaatetus. Siirtyessämme sisälle harrypottermaiseen ruokasaliin huomasin, että minut oli onneksi plaseerattu istumaan tuttujen väliin, ettei ihan heti tarvinnut alkaa seurustelemaan sivistyneesti ventovieraiden kanssa. Illallinen aloitettiin opiskelijan lausumalla latinankielisellä ruokarukouksella (näin ainakin päättelin niistä muutamasta sanasta, jonka merkityksen pystyin päättelemään), jonka jälkeen pöytään tarjoiltiin viinit ja alku-, pää ja jälkiruoka.

Täyden menun jälkeen olin jo valmis lopettelemaan iltaa, mutta yllätyksekseni kuulinkin, että seuraavaksi siirrymme yläkertaan toiseen ruokasaliin jälkiruoalle. (Kaksi jälkiruokaa? Kyllä.) Poikkeuksellisen suuren osallistujamäärän vuoksi emme mahtuneet jälkiruokasaliin vaan nautimme lounassalissa juustoja, jälkiruokaviinejä, hedelmiä ja suklaakonvehteja. Olin aivan ähky syötyäni niin paljon hyvää ruokaa, mutta henkisestikin paukut alkoivat loppua  selviydyttyäni akateemisesta diipadaapa-small talkista parin tunnin ajan. Siinä vaiheessa kun luulin jo toisen kerran illan tulleen päätökseensä, vanha hopeinen nuuskarasia lähti kiertämään pöytää. Aloittelijoita ohjeistettiin vetämään sieraimiin oikeaoppisesti nuuskaa, mutta minulla se sai aikaan vain loputtoman määrän aivastelua ja nenän limakalvojen kirvelyä. Yritin aivastella ja niistellä diskreetisti ja kaikkia eurooppalaisia etikettisääntöjä noudatellen, mutta pärskiminen ja nenän vuotaminen harvoin kai luokitellaan kovin esteettiseksi ruokapöydässä. Ensimmäinen kerta oli ikimuistoinen, mutta se taisi jäädä samalla viimeiseksi, mutta mitäpä sitä ei tekisi perinteitä kunnioittaakseen.

Jälkiruokahuoneesta poistuttuamme ilta jatkui vielä kahvilla, jonka jälkeen turnauskestävyyttä mitattiin vielä viskitarjoilun merkeissä. Jälkimmäiset juomingit olivatkin jo melko vapaamuotoisia tilaisuuksia, joissa oli mahdollista jutella jos jonkilaisten tallaajien kanssa. Ennen puoltayötä meidän oli pakko jättää leikki kesken ja suunnata takaisin kotiin, sillä aamuneljältä meidän piti virkeänä olla  jo matkalla lentokentälle. Mutta once in a lifetime -kokemus kai tuokin, ja hyvillä mielin muistelen sitä vielä näin grillimakkara kourassakin.

Vihdoinkin kansissa

Tattadaa, arvatkaas mitä tässä kuvassa on? Ajattelin pistää vähän iloisemman värisiin kansiin, kun kuitenkin on kesä ja elämä aika kivaa. (Hmmm... kai gradun voi kansittaa ennen sen hyväksymistä?)

Kuvia keskustakodista

Keltaista muuminnahkaa, kokolattiamatto, kiva keittiö ja glitteriä. Siitä on meidän uusi koti tehty. Tuntuu todella omituiselta hypätä vuorokaudessa vanhasta vinttihuoneistosta uuteen pikkukaksioon. Vaikka modernit mukavuudet kiehtovat ja niitä kaipasin, toisaalta ne tuntuvat hirveän turhilta. Täällä kulutetaan valtavasti energiaa siihen, että kosteus ja home saadaan pidettyä asunnosta pois. Asunto on täynnä valaisimia ja astianpesukoneen käyttöön ottaminen tuntuu pitkän tauon jälkeen aivan järjettömältä. Sähköriippuvainen elämä on kuitenkin vähän mälsää. Samoin on liian hyvin toimiva tasalämmin koti.

Uskon kuitenkin, että ei kauhean kauaa mene, kun tätä pitää taas perusvaatimuksena. Hyvä todiste  siitä, että kaikenlaisiin asuinolosuhteisiin tottuu.

Sähkösuihkuluksusta

Graduni aiheen perusteella minun pitäisi varmaan olla kulttuurisesti tiedostava ihminen, joka välttää stereotypioiden toistoa. Täytyy kuitenkin rehellisesti sanoa, että helppo ja halpa pilkka kansallisista eroista uppoaa joskus kauhean hyvin, varsinkin jos se kohdistuu niinkin viattomaan aihepiiriin kuin vesikalusteisiin. Joo, tiedetään, vesikalustevitsit eivät ole huumorin vahvin alalaji, eikä tässä nykyisessä ole mitään ulottuvuuksia verrattuna edelliseen (helmikuun postauksista löytyy kuvia), mutta esittelen teille silti meidän uuden kylppärin.

  

Eko-sähkösuihku. Miksi kuluttaa vain vettä, kun samalla voi kuluttaa sähköä? Tämä ihme taikoo sähköllä kylmästä vedestä kuumaa ja suihkua ottaessa voi kuulla rahan valuvan veden kanssa viemäristä kilpaa. Joissakin yhteyksissä sähkösuihku voisi olla käteväkin, mutta...

...mutta kun vieressä on hana, josta tulee sekä kylmää että kuumaa vettä, mihin ihmeeseen sitä sähkölämmitystä tarvitaan? Luulin jo, että tässä asunnossa oltaiin päästy sekoitushanojen vipuja hivelemään, mutta ei. Edelleenkin pääsee valitsemaan preferoimansa ääripään.

Ja jotta suihkun lisäksi voisi myös kylpeä, on  siihenkin suotu mahdollisuus. Lattiakaivoa ei edelleenkään löydy, mutta huomatkaa hienot silikonisaumaukset lattianrajassa. Minusta on hieno ajatus sijoittaa toiselle seinälle vettä säästävä suihku ja toiselle kylpyamme. Vedenkulutuksen suhteen pysyy balanssi.

Mutta kuten näistä kuvista näkee, tällä kertaa ei voi valittaa (vaikka vähän aina voikin, heh). Pitää opetella tämän uuden kodin systeemit, joissa kaikki toimii sähköllä. Talo on täynnä nippeleitä ja vipuja, joiden avulla hoidetaan lämmitys, tuuletus ja kaikki mahdollinen.

Oh, jolly good! Uusi asunto korkattu!

Tänään oli helteinen iltapäivä muuttaa. Jostain kumman syystä meidän tavarat olivat kaksinkertaistuneet kevään aikana, joten tarvittiin kaksi taksimatkaa uudelle asunnolle. Vuokraemäntä kuopsutteli puutarhaansa meidän tehdessä muuttoa ja kommunikoi kanssamme pääasiassa "Oh, jolly good" -huudahduksilla. Pihamaalla taksia odotellessamme kissakin tuli vielä sanomaan hyvästit meille ja sen jälkeen olimme valmiita kaasuttamaan renkaat vinkuen kohti keskustaa.

Oxfordin historiallisen linnan kupeessa meitä odotti uusi kotimme ja aivan uudenlaiseen maailmaan sitä ovesta astuukin.  Pikkuinen kaksiomme on kauttaaltaan beigen tai keltaisen sävyinen. Pientä ylellisyyden tuntua ja blingblingiä on tuotu feikkikristallikruunuilla ja kullan- ja hopeanvärisillä yksityiskohdilla. Yritys on siis sisustuksessa ollut kova, vaikka lopputulos suomalaiseen silmään onkin voimakkaan ruotsinlaivahtava kokolattiamattoineen. Jotta myöskään hotellivaikutelmalta ei voi välttyä, on makuuhuoneen työpöydän laatikkoon ujutettu Gideoneilta vähän Jumalan sanaa. Uusi kotimme on siis ihanan persoonaton, mutta turvallisen ylellinen. Pitää laittaa pari kuvaa, kunhan tästä toipuu valokuvauskuntoon.

Silmiä kirvelevää fiilistelyä

Fiilistelen usein kaikenlaisten ajanjaksojen päättymistä ja työstän sitä kautta elämänmuutosta. Tiedättehän näitä perinteisiä "tämä oli viimeinen luento ikinä", "tämä oli viimeinen päivä tässä työpaikassa" tai "näen viimeisen kerran tämän maiseman" -tyyppisiä pohdintoja. Tänään vuorossa oli fiilistelyt viimeisestä suihkusta tässä asunnossa. Ajattelin jättää henkiset hyvästit kokolattiamatolle, jonka onnistuin pitämään kuivana sen neljän kuukauden ajan, jonka tässä asuimme, sekä tassukylpyammeelle, joka oli kroonisesti tukossa, johon oli pinttynyt vuosikymmenten kalkkisaostumat ja jonka seinänpuoleista sivua koristi pitkä musta homeraita. Ajattelin nautiskella kuumasta suihkusta ylpeänä siitä, miten hyvin olin onnistunut myös pitämään tasapainoni, sillä kylpyammeen pohja oli niin kapea, että horjahduksesta olisi seurannut ikävää jälkeä. Halusin nähdä viimeisen suihkun kauniina siirtymäriittinä seuraaviin elämänvaiheisiin, mutta kuinkas kävikään.

Olin juuri levittänyt shampoon hiuksiini, kun alakerran kylpyhuoneesta alkoi kuulua kolinaa. Aavistin pahinta. Ensin suihkustani katosivat paineet. Tajusin, että nyt on kiire peseytyä. Pari sekuntia myöhemmin hävisi lämmin vesi, eikä kestänyt kauaakaan kun kylmän veden tulokin lakkasi kokonaan. Siinä sitten seisoin 70-lukulainen käsisuihku kädessäni suihkuverhoa tuijottaen. Huuhtelematta jääneet shampoonjämät valuivat kasvoilleni ja tuuletuksen takia auki oleva ikkuna huolehti muuten aneemisesta olosta. Saatoin vain toivoa, että alakerrassa suihkussa käyminen ei kestäisi kauaa. Iho kananlihalla minuutteja laskiessani tulin entistä varmemmaksi siitä, että oli aivan oikea ratkaisu jättää tämä asunto taakse. Romanttinen neljä kuukautta suhteessa yli satavuotiaaseen edwardiaaniseen taloon kaikkine "mukavuuksineen" on ollut kokemus, jota ajan kultaamat muistot tulevat varmasti värittämään loppuelämän. Luulen olevani kuitenkin valmis lähtemään...

Punting

Aiiiiii! Mahtava päivä! Tänään pääsin vihdoinkin joelle punttausveneen kyytiin kun ryhmä portugalilaisia ystäviä ja heidän kavereitaan tuli tutustumaan Oxfordiin. Vuokrattiin kaksi venettä, tai ruuhia ne kai enemmän muistuttavat, ja sahattiin siksakkia jokea pitkin. Itse en uskaltanut kepinnokkaan, mutta pääasia oli, että hauskaa oli. Jotta pääsette tunnelmaan, tässä pieni videonpätkä paikasta, jossa olimme.