Sielultani opettajaihmisenä haluan työskennellä opetuksen parissa. Olen tälle vuosikymmenelle siirryttyäni ohittanut vääjäämättömästi sen vaiheen elämästä, että jaksaisin toistuvasti todistella ympäröivälle maailmalle olevani multitalentti kaikessa, mitä ikinä ryhdyn tekemään. Tästä syystä laitoin vapaaehtoistyöhakemukseenkin rastin kohtaan "oppimisvaikeuksiset aikuiset", sillä se vaikutti annetuista vaihtoehdoista olevan lähimpänä sitä, mitä haluan ja osaan tehdä. (Tiedättehän, niitä aikuisia, joilla matematiikka tai luku- ja kirjoitustaito on jäänyt heikoksi tai hankkimatta, koulut kesken ja mitä niitä tarinoita nyt löytyykään...)
No mutta hei. Taas tuli huomattua, että että kielitaito on muutakin kuin sanaston hallintaa tai sen puutetta. Kielenkäyttö on lista sopimuksia ja kielipelejä, kuten nyt vaikka se, että täällä ei puhuta kehitysvammaisista tai syndroomista. "We don't use these kind of words, because we all are equal." Hieno ja tavoiteltava ajatus, jota kannatan varauksettomasti, mutta vähän minua jäi häiritsemään se, että yhtäkkiä "aikuisten oppimisvaikeudet" muuttuivatkin päivätoimintakeskukseksi, jossa muutama osallistuja osaa puhua ja osa pystyy liikkumaan itsenäisesti. Niin, no, voihan sitäkin yläkäsitteenä oppimisvaikeudeksi sanoa, jos ei ole oppinut puhumaan, mutta millaisella termillä täällä puhutaan sitten vaikkapa hieman vähemmän arkipäivään vaikuttavista oppimisvaikeuksista.
Suomessa ollessa tavoitteenani on usein, tai vähintään ammatillisessa kontekstissa korrekti kielenkäyttö ja uusimmissa termivirroissa mukana seilaaminen. Mutta täällä on näemmä mahdotonta olettaa, että sanavalinnat ja terminologian ymmärtäminen menevät nappiin. Ugh, disabled English speaker on blogipurskautuksensa päättänyt.
torstai 29. elokuuta 2013
Expat-elämän ajantappoa
No niin, hallinnollisella päätöksellä syksy on alkanut. Jos ei täysin säiden puolesta, niin ainakin elämänrytmin puolesta. Expat-lusmuiluun väsyneenä ja ulkkarielämään osin kyllästyneenä olen jo pidemmän aikaa kaivannut jotakin tekemisen meininkiä elämään. Keväällä minut piti kiireisenä(?) gradu ja silloin minulla oli vielä intressejä hankkia harrastuksia ja aktiviteetteja. Kaiken tämän katkaisi tehokkaasti kuitenkin kesä, joka perustavaa laatua olevan olemuksensa mukaisesti oli tälläkin kertaa lomailua, poikkeusaikatauluja ja Suomessa reissaamista. Nyt kun mies palasi takaisin töihin, aamut alkavat olla kylmiä ja iltaisin tulee pimeä aikaisemmin, herään siihen tosiasiaan, että jotain pitäisi keksiä.
Palkkatöiden hakeminen viimeiselle reilulle kolmelle kuukaudelle on poissuljettua, sillä en kestäisi ajatusta kaiken maailman sosiaaliturva- ja verotusjärjestelyjen tekemisestä. (Tässä taloudessa on jo yksi, joka on niitä 7 kuukautta järjestellyt, ja päässyt vasta hyvään alkuun...) Koska Englanti on kuitenkin yhteisöllisyyden luvattu maa, on netti täynnä kaikenlaisia vapaaehtoistyötä organisoivia nettisivuja, joita olen pari päivää selaillut. Ykköstoiveeni olisi työskennellä paikallisessa koulussa, mutta en oikein usko, että niiden toimintaa on luotu vapaaehtoisuuden varaan. Sosiaali- ja terveyspuolelle en varsinaisesti kaipaa, mutta siellä taitaa olla tilastollisesti eniten paikkoja. Olen tässä nyt heitellyt joitakin verkkoja vesille ja raportoin sitten kiinnostavimmista "urapoluista" ja harrastuksista myöhemmin, mikäli niitä sattuu löytymään.
Pidin tätä blogia pitkään avoinna vain ystäville, mutta koska tiedän, että ulkomailla asuu monta kourallista expatriaatteja ja vertaistukea etsiviä kanssaeläjiä, toivotan heidätkin tervetulleeksi nyt lukemaan tätä astetta julkisempaa blogia.
Palkkatöiden hakeminen viimeiselle reilulle kolmelle kuukaudelle on poissuljettua, sillä en kestäisi ajatusta kaiken maailman sosiaaliturva- ja verotusjärjestelyjen tekemisestä. (Tässä taloudessa on jo yksi, joka on niitä 7 kuukautta järjestellyt, ja päässyt vasta hyvään alkuun...) Koska Englanti on kuitenkin yhteisöllisyyden luvattu maa, on netti täynnä kaikenlaisia vapaaehtoistyötä organisoivia nettisivuja, joita olen pari päivää selaillut. Ykköstoiveeni olisi työskennellä paikallisessa koulussa, mutta en oikein usko, että niiden toimintaa on luotu vapaaehtoisuuden varaan. Sosiaali- ja terveyspuolelle en varsinaisesti kaipaa, mutta siellä taitaa olla tilastollisesti eniten paikkoja. Olen tässä nyt heitellyt joitakin verkkoja vesille ja raportoin sitten kiinnostavimmista "urapoluista" ja harrastuksista myöhemmin, mikäli niitä sattuu löytymään.
Pidin tätä blogia pitkään avoinna vain ystäville, mutta koska tiedän, että ulkomailla asuu monta kourallista expatriaatteja ja vertaistukea etsiviä kanssaeläjiä, toivotan heidätkin tervetulleeksi nyt lukemaan tätä astetta julkisempaa blogia.
tiistai 20. elokuuta 2013
Pientä blogitaukoa
Pahoitteluni taas bloggailutauosta, joka johtuu matkastamme Suomeen. Yhdistetty lomanlopetus- ja työnaloitusreissu on ollut tekemisen arvoinen ja viimeiset päivät Helsingissä ovat tiputtaneet ihanan houkuttelevasti (joskin valitettavan väliaikaisesti) takaisin arkeen.
Kunhan syksyn arkitouhut pääsevät ensi viikolla kunnolla alkuun Oxfordissakin, päivittelen taas ahkerammin kuulumisia. Aamukampa viimeiselle neljälle kuukaudelle Oxfordin elämää käynnistyy, ja se tarjoaa hyvän syyn yrittää ottaa brittein saarista iloa irti. Seuraavia päivityksiä odotellessa toivotan teille kaikille nautinnollisia loppukesän viikkoja!
Kunhan syksyn arkitouhut pääsevät ensi viikolla kunnolla alkuun Oxfordissakin, päivittelen taas ahkerammin kuulumisia. Aamukampa viimeiselle neljälle kuukaudelle Oxfordin elämää käynnistyy, ja se tarjoaa hyvän syyn yrittää ottaa brittein saarista iloa irti. Seuraavia päivityksiä odotellessa toivotan teille kaikille nautinnollisia loppukesän viikkoja!
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Kalastajatalentit, hoi, viskiä kehiin!
Oletko intohimoinen, taitava tai edes kokeilunhaluinen kalanystävä? Jos olet, auta minua viskilohireseptin luomisessa. Marks & Spencer myy aivan järjettömän hyvää viskisavustettua lohta, mutta se on niin kallista, että sen ostaminen vie vararikkoon. Haluaisin oppia tekemään sitä itse, mutta peukalo keskellä kämmentä ei oikein onnistu viskitynnyreitten pilkkominen savustuslastuiksi eikä viskissä marinointi. Auttaako valokuvista löytyvät tuotekuvaukset?
torstai 8. elokuuta 2013
Vieläkö on villihevosia?
Oxfordin ja Lontoon väliä kun riittävän kauan suhaa, alkavat kaupunkimaisemat ja moottoritiet tulla korvista ulos. Olemmekin parin autonvuokran verran koittaneet löytää tyystin erilaista Englantia ja viimeisimmällä kerralla siinä aika loistavasti onnistuimmekin. Ajelimme yhden päivän ympäri New Forestin kansallispuistoa, joka sijaitsee aivan Englannin etelärannikon keskellä. Siellä tuhannet villihevoset, peurat, aasit, lehmät ja muut elikot vaeltavat vapaina, luonto on kaunista ja kylät idyllisiä.
Muutaman valokuvan voisin laittaa tänne fiilisteltäväksi. Retki oli todella kiva, puisto vaikutti paljon kävijäystävällisemmältä kuin Exmoor ja villinä vaeltavat eläimet toivat oman pikantin lisänsä autoajeluun. Pieni särö tähän paratiisinomaiseen eläinten ja ihmisten yhteiseloon tosin tuli, kun katselimme cityaasia imuroimassa huulillaan tupakantumppeja ja karkkikäärepapereita puiston nurmikolta. Toivottavasti se ei kuollut mihinkään jäteähkyyn...
Muutaman valokuvan voisin laittaa tänne fiilisteltäväksi. Retki oli todella kiva, puisto vaikutti paljon kävijäystävällisemmältä kuin Exmoor ja villinä vaeltavat eläimet toivat oman pikantin lisänsä autoajeluun. Pieni särö tähän paratiisinomaiseen eläinten ja ihmisten yhteiseloon tosin tuli, kun katselimme cityaasia imuroimassa huulillaan tupakantumppeja ja karkkikäärepapereita puiston nurmikolta. Toivottavasti se ei kuollut mihinkään jäteähkyyn...
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Kolme piirakkaa ja viiden pavun kastike
Hyvää pubiruokaa on vaikea löytää. Sanon sen nyt ihan suoraan, vaikka oma nöyrä mielipiteeni se onkin. Uskon ja toivon, että näissä paikalliskulttuurin kehdoissa oluiden ja siidereiden rinnalla tarjoillaan myös vastustamattoman herkullisia annoksia, mutta sen selvittäminen, mistä näitä gourmee-ruokia saisi, onkin hankalampi homma. Yksityisomistuksessa olevat pubit voivat koota lautaselle aivan mitä vain, eivätkä ketjuruokaa tarjoavat paikat välttämättä ole sen varmempia paikkoja. Henkisesti vahva jatkaa siis salapoliisityötä. "You never know what you're gonna get."
Kovin usein en pubissa ole joutunut onneksi syömään, mutta rakas matkaseurani on ollut viime aikoina vahvasti sitä mieltä, että kierrettäessä Englannin maaseutua ainoa oikeaoppinen ruokapaikka on paikallispubi. Siinä hän taitaa olla oikeassa, että kyläpubien autenttinen tunnelma hakkaa aasialaisnoutopöytätiskit mennen tullen, mutta aina en siitäkään huolimatta onnesta hihkuen ruokalistaa lue. Meidän tämänkertaiset "iltapalat" Ashurstista, pienestä kylästä lähellä Southamptonia näyttivät tältä:
P.S. Kuulin, että lähiseudulla on Michelin-tähden saanut ruokaa tarjoileva pubi. Se on varmaan kallis, mutta olisin kiinnostut tietämään, millaisia lisäansioita ruokaan tulee, kun pubin ovensuussa roikkuu noinkin laajalti tunnustettu kehu.
Kovin usein en pubissa ole joutunut onneksi syömään, mutta rakas matkaseurani on ollut viime aikoina vahvasti sitä mieltä, että kierrettäessä Englannin maaseutua ainoa oikeaoppinen ruokapaikka on paikallispubi. Siinä hän taitaa olla oikeassa, että kyläpubien autenttinen tunnelma hakkaa aasialaisnoutopöytätiskit mennen tullen, mutta aina en siitäkään huolimatta onnesta hihkuen ruokalistaa lue. Meidän tämänkertaiset "iltapalat" Ashurstista, pienestä kylästä lähellä Southamptonia näyttivät tältä:
P.S. Kuulin, että lähiseudulla on Michelin-tähden saanut ruokaa tarjoileva pubi. Se on varmaan kallis, mutta olisin kiinnostut tietämään, millaisia lisäansioita ruokaan tulee, kun pubin ovensuussa roikkuu noinkin laajalti tunnustettu kehu.
Stonehenge
Esihistoriallisten nähtävyyksien joukosta vanhat kivet eivät ole vielä koskaan elämäni aikana oikein sytyttäneet sieluani innostuksen paloon ja tästä syystä olenkin kyllästyksestä kalpeana vältellyt British Museumin lohkarekokoelmien kaltaisia esihistoriallisia paaseja. Latteiksi jääneistä kivikokemuksista johtuen kivenheiton päässä oleva Stonehengekin on kuulunut kohdallani kategoriaan Googlen satelliittikuvasta tyydyttävästi nähdyt kohteet - kannattaako siis näkemisestä maksaa 8 puntaa? (Juu, saatan olla moukka, mutta rehellinen sellainen, hehe. Satelliittikuvassa Stonehenge muistuttaa pellon keskelle kaskenpolton yhteydessä koottua kiviröykkiötä.)
Mutta tällä kertaa jotain loksahti päässäni ajaessamme kaatosateessa Oxfordista etelään, kohti New Forestin luonnonsuojelualuetta. Puolivälissä matkaa päätimme tehdä parinkymmenen mailin kieppaisun Amesburyyn ja kurkata, miltä se Stonehenge oikein näyttää. Ajelimme pitkään keskellä idyllistä maaseutua ja kumpuilevaa kalkkikivitasankoa. En tiedä miten tuota kalkkipitoista pääosin peltojen ja niittyjen peittämää Salisbury Plainin aluetta kuvailisi, mutta kartasta sen löytää helposti Englannin eteläosasta poikkeuksellisen isona alueena, jossa ei ole juurikaan asutusta, metsää tai tiestöä. Aluetta voisi verrata leikkamatta jätettyyn golfkenttään, joka jatkuu silmänkantamattomiin joka suuntaan.
Ehkäpä juuri taianomaisesta ympäristöstä johtuen Stonehenge yllättää autoilijan. Pienen mäentöppäreen päältä aukeaa yhtäkkiä maisema, jossa horisontin rikkoo valtavien kivipaasien rivistö. Voin vain kuvitella, kuinka mahtavalta paikka on näyttänyt tuhansia vuosia sitten, kun se nytkin sulattaa paatuneen kivipaasiskeptikon sydämen.
Stonehenge on siis ilmaiseksi ohiajajien ihailtavana, mutta jos haluaa päästä kävelemään kivikehien ympärille, pitää lähialueen pellot kiertää ja parkkipaikka löytyy opasteita seuraten. Kohteen aukioloajat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan ja kesällä 2013 sisäänpääsymaksu oli 8 puntaa.
Mutta tällä kertaa jotain loksahti päässäni ajaessamme kaatosateessa Oxfordista etelään, kohti New Forestin luonnonsuojelualuetta. Puolivälissä matkaa päätimme tehdä parinkymmenen mailin kieppaisun Amesburyyn ja kurkata, miltä se Stonehenge oikein näyttää. Ajelimme pitkään keskellä idyllistä maaseutua ja kumpuilevaa kalkkikivitasankoa. En tiedä miten tuota kalkkipitoista pääosin peltojen ja niittyjen peittämää Salisbury Plainin aluetta kuvailisi, mutta kartasta sen löytää helposti Englannin eteläosasta poikkeuksellisen isona alueena, jossa ei ole juurikaan asutusta, metsää tai tiestöä. Aluetta voisi verrata leikkamatta jätettyyn golfkenttään, joka jatkuu silmänkantamattomiin joka suuntaan.
Ehkäpä juuri taianomaisesta ympäristöstä johtuen Stonehenge yllättää autoilijan. Pienen mäentöppäreen päältä aukeaa yhtäkkiä maisema, jossa horisontin rikkoo valtavien kivipaasien rivistö. Voin vain kuvitella, kuinka mahtavalta paikka on näyttänyt tuhansia vuosia sitten, kun se nytkin sulattaa paatuneen kivipaasiskeptikon sydämen.
Stonehenge on siis ilmaiseksi ohiajajien ihailtavana, mutta jos haluaa päästä kävelemään kivikehien ympärille, pitää lähialueen pellot kiertää ja parkkipaikka löytyy opasteita seuraten. Kohteen aukioloajat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan ja kesällä 2013 sisäänpääsymaksu oli 8 puntaa.
 |
| Ja heidän siellä ollessaan sadepilvien valtaama taivas muuttui aurinkoiseksi poutapäiväksi. |
lauantai 3. elokuuta 2013
Brittikomiikkaa
"Good afternoon, how are you today?" kysyi tarjoilija astuttuamme sisään lontoolaiseen ravintolaan.
"Fine, how are you?" tyydyimme vastaamaan kuin samasta suusta odottamatta sen kummempaa jatkoa tälle hiuksiahalkovan syvälliselle keskustelulle. Tarjoilija kuitenkin yllätti meidät ylitsepursuavalla asiakaspalveluinnokkuudella vastatessaan: "I'm fine, of course! What else could I be because you are here!"
Niin... Nämä how are you -keskustelut ovat usein hämmentäviä hetkiä. Ne pitää käydä, vaikka kommunikaatiorajoittunut mieleni ei niihin ole reilussa puolessa vuodessa tottunutkaan Ymmärrän niiden käytön sellaisena kulttuuriin rakennettuna tiedustelukanavana, jolla halutaan tietää, onko toinen keskustelutuulella. Niihin ne sopivatkin, sillä aika pian saa selville, kannattaako small talkista siirtyä mihinkään järkevämpään keskusteluun. Mutta kaupan kassalla tai ravintolassa niiden merkitys ei minulle ole vieläkään auennut.
Yksi lempipätkäni brittikomedioissa on tähän liittyen Fast Shown (Ruuvit löysällä -sarjan) irstaat räätälit, jotka muistuttavat vastavuoroisuuden kuuluvan oleellisena osana kohteliaaseen käytökseen.
Täällä asuessa brittikomiikka on auennut aivan uudella tavalla muutenkin. Raadollista totuutta yhteiskunnan ilmiöistä ja hahmoista onnistuu kaivelemaan ja tyylille uskollisena myös hippasen liioittelemaan seuraavan sketsin very important man:
Jostakin syystä nämä sketsit soveltuvat erinomaisesti juuri Oxfordissa katseltaviksi. Samaan aiheeseen vielä jatkoa:
"Fine, how are you?" tyydyimme vastaamaan kuin samasta suusta odottamatta sen kummempaa jatkoa tälle hiuksiahalkovan syvälliselle keskustelulle. Tarjoilija kuitenkin yllätti meidät ylitsepursuavalla asiakaspalveluinnokkuudella vastatessaan: "I'm fine, of course! What else could I be because you are here!"
Niin... Nämä how are you -keskustelut ovat usein hämmentäviä hetkiä. Ne pitää käydä, vaikka kommunikaatiorajoittunut mieleni ei niihin ole reilussa puolessa vuodessa tottunutkaan Ymmärrän niiden käytön sellaisena kulttuuriin rakennettuna tiedustelukanavana, jolla halutaan tietää, onko toinen keskustelutuulella. Niihin ne sopivatkin, sillä aika pian saa selville, kannattaako small talkista siirtyä mihinkään järkevämpään keskusteluun. Mutta kaupan kassalla tai ravintolassa niiden merkitys ei minulle ole vieläkään auennut.
Yksi lempipätkäni brittikomedioissa on tähän liittyen Fast Shown (Ruuvit löysällä -sarjan) irstaat räätälit, jotka muistuttavat vastavuoroisuuden kuuluvan oleellisena osana kohteliaaseen käytökseen.
Täällä asuessa brittikomiikka on auennut aivan uudella tavalla muutenkin. Raadollista totuutta yhteiskunnan ilmiöistä ja hahmoista onnistuu kaivelemaan ja tyylille uskollisena myös hippasen liioittelemaan seuraavan sketsin very important man:
Jostakin syystä nämä sketsit soveltuvat erinomaisesti juuri Oxfordissa katseltaviksi. Samaan aiheeseen vielä jatkoa:
We Will Rock You -musikaali
Lontoon Leicester square on kaikessa glitterissään ja valotaulujen loisteessaan herkullinen viihteen keskus. Sen kiinnostavuus pohjautuu omalla kohdallani pääosin kuitenkin sen varaan, että siellä myydään jäljelle jääneitä musikaalilippuja alennetuin hinnoin saman illan näytöksiin.
Meidän oli tarkoitus hakea sieltä liput Phantom of the Operaan, mutta kyseinen musikaali on niin suosittu, että se oli myyty hyvissä ajoin loppuun, ainakin näin lomasesonkina. Jäljelle jääneistä vaihtoehdoista päädyimme ostamaan liput We Will Rock You -musikaaliin (WWRY), jossa yhdistyy kaksi asiaa, joiden fani en erityisesti ole ollut koskaan: eräänlainen sci-fi sekä rokki. Musikaali on pyörinyt kuitenkin jo 12 vuotta Lontoossa, eikä suosiolle näy loppua, joten ajattelimme ottaa riskin. Jos musikaali, jota on kehuttu parhaaksi nykynäytännöistä, osoittautuu sudeksi, ehkä vika on sitten ennemmin meissä, kuin näytöksessä.
Tyylilajina musikaali on hauska sekoitus vähän kaikkea. Juonen pitää olla toimiva, musiikin hyvin soitettua, näyttelijöiden pitää osata myös laulaa, ja kaiken kaikkiaan hyvässä musikaalissa pitää olla näiden lisäksi riittävästi ulottuvuuksia, että se kiinnostaisi viihteenä suurta yleisöä. Musikaalin irvikuva on varmasti sellainen, jossa vuorosanat nuotitetaan ja välillä lurautetaan mukava yhteislaulu joltain kuuluisalta bändiltä ja vähän tanssahdellaan.
Onneksi WWRY onnistui lähes kaikessa, enkä kolmetuntisen spektaakkelin jälkeen enää kyseenalaista musikaalin suosion syitä. Vertailupohjani musikaaleista pohjautuu kolmeen, Svenska Teaternissa pyörineeseen Kristina från Duvemålaan sekä Lontoossa näkemiini Lion Kingiin ja Viva Foreveriin. WWRY otti musikaaliin mukaan yleisön ja populaarimusiikin ystäviin uppoavaa huumoria viljeltiin hienosti, vaikka rajallisen kielitaitoni vuoksi menetin siitä ison osan. Show sisälsi ajankohtaisia viitteitä ja käsikirjoitusta oltiin selvästi tuunattu vuosien varrella. Puvustus ja lavastus oli toteutettu nerokkaasti, jonka lisäksi koko paketti sisälsi loputtoman määrän viittauksia ja oivallettavaa, joiden vuoksi musikaali voi hyvin kestää myös toisen katselukerran. Kaiken tämän lisäksi Queenin musiikkia käytettiin monipuolisesti ja mikä tärkeintä, näyttelijöillä oli karismaa! Hienon shown kruunasi vielä eturivin paikat, joiden ansiosta sain nauttia jokaisesta näyttelijöiden ilmeestä, eleestä, hikipisarasta ja yksityiskohdasta. Suosittelen!
Meidän oli tarkoitus hakea sieltä liput Phantom of the Operaan, mutta kyseinen musikaali on niin suosittu, että se oli myyty hyvissä ajoin loppuun, ainakin näin lomasesonkina. Jäljelle jääneistä vaihtoehdoista päädyimme ostamaan liput We Will Rock You -musikaaliin (WWRY), jossa yhdistyy kaksi asiaa, joiden fani en erityisesti ole ollut koskaan: eräänlainen sci-fi sekä rokki. Musikaali on pyörinyt kuitenkin jo 12 vuotta Lontoossa, eikä suosiolle näy loppua, joten ajattelimme ottaa riskin. Jos musikaali, jota on kehuttu parhaaksi nykynäytännöistä, osoittautuu sudeksi, ehkä vika on sitten ennemmin meissä, kuin näytöksessä.
Tyylilajina musikaali on hauska sekoitus vähän kaikkea. Juonen pitää olla toimiva, musiikin hyvin soitettua, näyttelijöiden pitää osata myös laulaa, ja kaiken kaikkiaan hyvässä musikaalissa pitää olla näiden lisäksi riittävästi ulottuvuuksia, että se kiinnostaisi viihteenä suurta yleisöä. Musikaalin irvikuva on varmasti sellainen, jossa vuorosanat nuotitetaan ja välillä lurautetaan mukava yhteislaulu joltain kuuluisalta bändiltä ja vähän tanssahdellaan.
Onneksi WWRY onnistui lähes kaikessa, enkä kolmetuntisen spektaakkelin jälkeen enää kyseenalaista musikaalin suosion syitä. Vertailupohjani musikaaleista pohjautuu kolmeen, Svenska Teaternissa pyörineeseen Kristina från Duvemålaan sekä Lontoossa näkemiini Lion Kingiin ja Viva Foreveriin. WWRY otti musikaaliin mukaan yleisön ja populaarimusiikin ystäviin uppoavaa huumoria viljeltiin hienosti, vaikka rajallisen kielitaitoni vuoksi menetin siitä ison osan. Show sisälsi ajankohtaisia viitteitä ja käsikirjoitusta oltiin selvästi tuunattu vuosien varrella. Puvustus ja lavastus oli toteutettu nerokkaasti, jonka lisäksi koko paketti sisälsi loputtoman määrän viittauksia ja oivallettavaa, joiden vuoksi musikaali voi hyvin kestää myös toisen katselukerran. Kaiken tämän lisäksi Queenin musiikkia käytettiin monipuolisesti ja mikä tärkeintä, näyttelijöillä oli karismaa! Hienon shown kruunasi vielä eturivin paikat, joiden ansiosta sain nauttia jokaisesta näyttelijöiden ilmeestä, eleestä, hikipisarasta ja yksityiskohdasta. Suosittelen!
Lontoon museotarjonta
Viikon pommiinnukkumiset siihen tarvittiin, että perjantaina pääsimme vihdoinkin Lontooseen hankkimaan mielen, sielun ja ruumiin virkisteitä. Mikä kumma siinä onkaan, että pääkaupungin syke ei sen useammin houkuta, vaikka alle parissa tunnissa meidän kotiovelta pääsisikin Lontoon ydinkeskustaan. Tuleekohan tällaisesta flegmaattisuudesta katumapäälle kun joskus takaisin Suomeen muuttaa?
Jos ihan rehellisiä ollaan, minusta Lontoo ei ole kovin viehättävä kaupunki, noin niinkuin yleiseltä habitukseltaan. Se on ahdas, kiireinen ja kaoottinen. Mutta ei siitä pääse mihinkään, että siellä on aivan valtavasti tekemistä ja näkemistä, kunhan vain päämäärä kirkkaana mielessä johonkin suuntaa. Ehkä huonoin ratkaisu on vain hypätä bussiin ja jäädä pois keskellä Oxford Streetiä vailla mitään jatkosuunnitelmia. Tämä on koettu liian monta kertaa, joten nyt olin päättänyt jo etukäteen, että kohteena on luonnontieteellinen museo ja musikaali.
Valtaosa Lontoon/Englannin museoista on ilmaisia poislukien erikoisnäyttelyt. Tämä helpottaa extempore-visiittien toteuttamista ja vie pois sen henkisen pakon, joka aiheutuu siitä, että koko rahan edestä on kierrettävä vaikkei yhtään kiinostaisi. Jonottamaan silti kannattaa varautua, varsinkin jos päättää leikkiä turistia elokuussa.
Luonnontieteellisen museon pihaan oli pystytetty kesän ajaksi perhosteltta. Koko museon paras anti löytyi juuri tästä trooppisesta teltasta, jossa eksoottiset perhoset lentelivät vapaina. Sisällä museossa mieleni valtasi vähän samanlainen pettymys kuin mitä koin British Museumissakin. En muista kerroinko koskaan blogissa tästä jälkimmäisenä mainitusta, maailman upeimmaksi museoksikin tituleeratusta paikasta, mutta ehkä siinä kävi klassisesti niin, että tarjonta ja kysyntä eivät kohdanneet. Ja mikä tärkeintä, oikea fiilis puuttui. Museoiden täytyy olla nykyään jo jotain muuta kuin esihistoriallisia kivipaaseja köyden takana tai 15 vuotta haalistuneita valokuvaprinttejä aikajanoista. Informaation määrä on näissä museoissa niin valtava, että kauniit ja kiinnostavat yksityiskohdat hukkuvat omaan runsauteensa. Koko maailman historian selittäminen yhdessä rakennuksessa on tietenkin kaunis ele ja upea mahdollisuus, mutta itselleni ne ovat uuvuttavia paikkoja.
Olisiko teillä lukijoilla jotain Lontoo-vinkkejä antaa? Tiedän että siellä on vankkumattomia Lontoo-faneja ja satunnaisempia kävijöitä, mutta mille asioille teidän sydämenne on sulanut Lontoossa?
Jos ihan rehellisiä ollaan, minusta Lontoo ei ole kovin viehättävä kaupunki, noin niinkuin yleiseltä habitukseltaan. Se on ahdas, kiireinen ja kaoottinen. Mutta ei siitä pääse mihinkään, että siellä on aivan valtavasti tekemistä ja näkemistä, kunhan vain päämäärä kirkkaana mielessä johonkin suuntaa. Ehkä huonoin ratkaisu on vain hypätä bussiin ja jäädä pois keskellä Oxford Streetiä vailla mitään jatkosuunnitelmia. Tämä on koettu liian monta kertaa, joten nyt olin päättänyt jo etukäteen, että kohteena on luonnontieteellinen museo ja musikaali.
Valtaosa Lontoon/Englannin museoista on ilmaisia poislukien erikoisnäyttelyt. Tämä helpottaa extempore-visiittien toteuttamista ja vie pois sen henkisen pakon, joka aiheutuu siitä, että koko rahan edestä on kierrettävä vaikkei yhtään kiinostaisi. Jonottamaan silti kannattaa varautua, varsinkin jos päättää leikkiä turistia elokuussa.
Luonnontieteellisen museon pihaan oli pystytetty kesän ajaksi perhosteltta. Koko museon paras anti löytyi juuri tästä trooppisesta teltasta, jossa eksoottiset perhoset lentelivät vapaina. Sisällä museossa mieleni valtasi vähän samanlainen pettymys kuin mitä koin British Museumissakin. En muista kerroinko koskaan blogissa tästä jälkimmäisenä mainitusta, maailman upeimmaksi museoksikin tituleeratusta paikasta, mutta ehkä siinä kävi klassisesti niin, että tarjonta ja kysyntä eivät kohdanneet. Ja mikä tärkeintä, oikea fiilis puuttui. Museoiden täytyy olla nykyään jo jotain muuta kuin esihistoriallisia kivipaaseja köyden takana tai 15 vuotta haalistuneita valokuvaprinttejä aikajanoista. Informaation määrä on näissä museoissa niin valtava, että kauniit ja kiinnostavat yksityiskohdat hukkuvat omaan runsauteensa. Koko maailman historian selittäminen yhdessä rakennuksessa on tietenkin kaunis ele ja upea mahdollisuus, mutta itselleni ne ovat uuvuttavia paikkoja.
Olisiko teillä lukijoilla jotain Lontoo-vinkkejä antaa? Tiedän että siellä on vankkumattomia Lontoo-faneja ja satunnaisempia kävijöitä, mutta mille asioille teidän sydämenne on sulanut Lontoossa?
perjantai 2. elokuuta 2013
Henkinen mätäkuu
Terveisiä pysähtyneisyyden tilasta! Blogi ei päivity, kun elämässä ei juuri mitään tapahdu. Kesähelteinen Oxford alkaa olemaan puolessa vuodessa kaluttu, eikä meneillään oleva lomakausi poikkeusaikatauluineen ja jatkuvine turistivirtoineen auta asiaa. Aikaa olisi vaikka muille jakaa, mutta jos ihan rehellisiä ollaan, energiaa ja kiinnostusta tehdä mitään erikoista tai "lähteä matkoille" ei juurikaan ole.
Tänään kotikadulla on parveillut poliiseja, ambulanssi ja taivaalla pörrännyt helikopteri. Mielikuvitus on laukannut kiitettävästi, mutta mitään tietoa mahdollisista tapahtumista ei ole. "Tapahtumarikkaasta" elämästämme todisteena ovat myös kesän kiinnostavimmat erikoistapahtumat: vihdoinkin rappukäytävän koiperhosarmeijalle ollaan tekemässä jotain ja ensi viikolla kotikatumme päällystetään uudestaan. Niin, ei se elämä ulkomaillakaan kovin eksoottista aina ole.
Kun aikaa on paljon, ajatukseni tuntuvat suuntautuvan usein maailmanparantamiseen. Päivän uutisotsikoista riippuen saatan pysähtyä päiviksi tai viikoiksi miettimään joitakin maailman epäkohtia. Viime aikoina pääaiheinani ovat olleet USA:n vankilajärjestelmä ja tuomioiden järjettömyys sekä romanialaiset lapsikerjäläiset. Molemmat itse asiassa valtavan mielenkiintoisia ilmiöitä, joiden taustoihin on kiinnostavaa paneutua. Nyt puolet blogin lukijoista hymähtelee tietokoneen äärellä epäuskoisina, mutta siitäkin huolimatta voisin laittaa englannintaitoisille muutaman dokumentin katsottavaksi. Hyvää elokuuta kaikille!
Ensimmäisenä suosittelen ITV:n laadukasta kaksiosaista dokumenttia kuolemantuomiosta sekä ylipitkistä tuomioista. Dokumentti on huolella tehty ja kiinnostava erityisesti sen suhteen, millaisia tuomioita rikoksista kannattaa antaa ja missä vaiheessa ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden.
Toinen dokumentti käsittelee Euroopan kerjäläisongelmaa. Ohjelmassa tutustutaan romanislummin arkeen niin Espanjassa kuin Italiassakin, sekä käydään Romaniassa kerjäläisten kotiseudulla.
Hieman samaa teemaa jatkaa romanikerjäläisistä tehty dokumentti, jossa liikutaan pääasiassa Lontoon kaduilla sekä Romaniassa. Dokumentti tarjoaa näkökulmia siihen, kannattaako rahaa antaa, mutta jättää loputtomasti kysymyksiä auki siitä, mitä tilanteelle pitäisi tehdä.
Tänään kotikadulla on parveillut poliiseja, ambulanssi ja taivaalla pörrännyt helikopteri. Mielikuvitus on laukannut kiitettävästi, mutta mitään tietoa mahdollisista tapahtumista ei ole. "Tapahtumarikkaasta" elämästämme todisteena ovat myös kesän kiinnostavimmat erikoistapahtumat: vihdoinkin rappukäytävän koiperhosarmeijalle ollaan tekemässä jotain ja ensi viikolla kotikatumme päällystetään uudestaan. Niin, ei se elämä ulkomaillakaan kovin eksoottista aina ole.
Kun aikaa on paljon, ajatukseni tuntuvat suuntautuvan usein maailmanparantamiseen. Päivän uutisotsikoista riippuen saatan pysähtyä päiviksi tai viikoiksi miettimään joitakin maailman epäkohtia. Viime aikoina pääaiheinani ovat olleet USA:n vankilajärjestelmä ja tuomioiden järjettömyys sekä romanialaiset lapsikerjäläiset. Molemmat itse asiassa valtavan mielenkiintoisia ilmiöitä, joiden taustoihin on kiinnostavaa paneutua. Nyt puolet blogin lukijoista hymähtelee tietokoneen äärellä epäuskoisina, mutta siitäkin huolimatta voisin laittaa englannintaitoisille muutaman dokumentin katsottavaksi. Hyvää elokuuta kaikille!
Ensimmäisenä suosittelen ITV:n laadukasta kaksiosaista dokumenttia kuolemantuomiosta sekä ylipitkistä tuomioista. Dokumentti on huolella tehty ja kiinnostava erityisesti sen suhteen, millaisia tuomioita rikoksista kannattaa antaa ja missä vaiheessa ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden.
Toinen dokumentti käsittelee Euroopan kerjäläisongelmaa. Ohjelmassa tutustutaan romanislummin arkeen niin Espanjassa kuin Italiassakin, sekä käydään Romaniassa kerjäläisten kotiseudulla.
Hieman samaa teemaa jatkaa romanikerjäläisistä tehty dokumentti, jossa liikutaan pääasiassa Lontoon kaduilla sekä Romaniassa. Dokumentti tarjoaa näkökulmia siihen, kannattaako rahaa antaa, mutta jättää loputtomasti kysymyksiä auki siitä, mitä tilanteelle pitäisi tehdä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)