Varttin jonotus Lontoossa

Olin Lontoossa. Siellä on silloin tällöin mukava piipahtaa, joskaan edelleenkään en ole tullut Lontoo-kärpäsen puraisemaksi. Voisiko joku kertoa, mikä siinä Lontoossa on niin ylitsepääsemättömän hienoa? Miten minkäkin pääsisin sen fiiliksen kokemaan, sen sijaan että jumittaisin aina ruuhkassa, katuremonttipölyssä ja ihmistungoksessa.

Tässä pieni kuvaus turistin elämästä:

"Kuinkas kauan tähän London Eyehin on jonoa?"
"Viitisentoista minuuttia."

Ihan muuten hyvä arvio, mutta tässä ei huomioitu 25 minuutin jonottamista lippuluukulle, jonka jälkeen vasta pääsi jonottamaan itse laitteeseen, joka sekään ei jäänyt kauaksi ensimmäisestä jonotusajasta. No, saipa 20 punnan lipulle lisää vastinetta, kun tähän nähtävyyteen kului kokonainen tunti.

Suosittelen maailmanpyörää niille, jotka haluavat nähdä Lontoon yläilmoista, mutta eivät ole onnistuneet koskaan lentäessään Heathrowille kiertelemään lentokoneella Lontoon ydinkeskustan päällä laskeutumislupaa odotellen. That's what I like!

Sukupuolineutraali tarrakirja?

Kun selailee Oxfordin kirjakauppojen lastenkirjojen osastoa, ei ruotsalaistyyppisestä sukupuolineutraalista lelukuvastoilmiöstä näy jälkeäkään. Jopa tarra-, askartelu- ja värityskirjat nimetään kannessa tyttöjen tai poikien kirjoiksi.

Niin, no, siis tällaiseen vain tänään kiinnitin huomioni. Mitähän tämä kertoo mistään?

Joulukortteja ja kurpitsoja

Kaupallinen joulu on alkanut. Jo muutaman viikon ajan kauppojen hyllyt ovat notkuneet mm. joulukortteja, jotka täällä tuntuvat olevan melkoisen näyttäviä ja ne saavat kaupoista kokonaisia osastoja valloitettavakseen. Harmillista kyllä, useimpia kortteja myydään 5-20 kappaleen paketeissa, joten jos ostaisin kaikki korttimallit joihin ihastun, pääsisin lähettelemään niitä vielä viiden vuoden päästäkin.

Halloween pukkaa päälle samaan aikaan, ja oikeastaan vasta ensimmäisen kerran elämässäni minusta on mielenkiintoista seurata halloween-hypetystä. En oikeastaan tiedä paljoakaan englantilaisten tavoista viettää kurpitsajuhlaansa, mutta tänne tällaiset pakanapippalot istuvat kulttuurisesti paljon luontevammin kuin Suomeen, jossa päivä on lähinnä päälle liimattua amerikkalaisten apinointia.

Halloweenia kritisoidaan paljon ilmeisesti siksi, koska sen pelätään vievän pyhäinpäivältä pois sen kristillistä sanomaa ja tuovan tilalle pakanallista kuolleiden henkien palvomista. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin sen, että lähestyvä marraskuu ja vetisen pimeä aika kaipaavat omaa värikästä juhlaansa. Halloween antaa tekosyyn naamiaisille, enkä ole ihan varma kuinka paljon sitä kannattaa hengellistää. No, olen avoin mielipiteille, mutta katsotaan nyt ensin miltä halloween näyttää alkuperäiskontekstissaan.

Katukulttuuria

Kuluneen vuoden aikana Cornmarket streetillä on näkynyt jos jonkinlaista katutaiteilijaa ja rahankerääjää. Paras aika bongaukseen on lauantaipäivä, jolloin kadulta löytyy parinkymmenen metrin välein kaikkein monipuolisin kirjo jännän äärellä olevia ihmisiä.

Moni yrittäjistä alkaa olla jo tuttuja, kun taas osa on vain ohikulkumatkalla. Oma lempparini on tämä mies ja kitara -kombo, jolla on hyvä tunnin setti seurata kadunvarren kahvilasta.

Yhtenä päivänä yritin kurkata väentungoksen läpi mikä performanssi tällä kertaa oli koonnut ympärilleen ison joukon katsojia. Hivuttauduttani riittävän lähelle sain selville, että pientä korvausta vasten sain haastaa entisen yliopiston shakkimestarin pikapeliin. Ei niin kovin yllättäenkään, näytti siltä, että hyväntekeväisyyspikashakki rintasyöpää vastaan kerää tässä kaupungissa enemmän yleisöä kuin viereisen kulman tulennielijä.

Pienen pieni Oxfordin pubikatsaus

Oxfordin kapeiden kujien varjoisista kätköistä löytyy hauska pubi, Turf Tavern. Kokemukseni sen ruuista eivät ole erinomaisen mairittelevia, mutta turistikohdetittelinsä se on ansainnut ja siellä kannattaa käydä ainakin puolikkaalla pintillä, jos haluaa nähdä vaivaa pubin löytämiseksi.

Jos Oxfordista etsii pubielämyksiä, suosittelen kiertämään kaukaa keskustan, Broad Streetin ja George Streetin kuppilat. En ole vielä löytänyt niistä hyvää ruokaa, enkä erityisen mieleenpainuvaa tunnelmaakaan.

Mutta minulla on kaksi suosikkia niistä Oxfordin pubeista, joihin olen joskus päätynyt. Ensimmäinen on kaikille tuttu The Eagle and Child, joka historiallisistakin syistä kannattaa käydä kurkkaamassa. Tykkään paikasta siksi, että siellä on rauhallinen meininki, aivan loistavaa skottilaista Thistly Cross cideriä ja herkullinen nacholautanen, johon kannattaa ottaa lisäksi revittyä barbaque-lihaa.

Mutta reippaasti yllä mainitunkin ohi menee Jerichossa sijaitseva pieni The Old Bookbinders Ale House. Siinä yhdistyy monta hyvän pubin elementtiä: siellä ei pauhaa musiikki, ruoka on ranskalaistyyppistä ja todella hyvää (verrattuna useiden peruspubien masentavaan tarjontaan), se on kaunis, mielenkiintoisesti sisustettu ja sinne on kiva mennä istuskelemaan, jos haluaa vain jutella rauhassa, eikä kaipaa taustajumputusta ja bilemeininkiä.

Maisterifiiliksiä

Valmistuin alkusyksystä. Maisterinpapereiden saaminen kouraan kesti omalla kohdallani kymmenen vuotta, ja koska matka ei aina ollut kaikkein suoraviivaisin, iloitsen tutkinnostani kaksinverroin. Pienet saavutukset elämässä ovat aina hyvää aikaa pysähtymiseen, sekä taaksejääneen että tulevan tarkasteluun.

Kymmeneen opiskeluvuoteen mahtui matka aikuisuuteen. Opintojeni aikana kypsyin ja karvoituin, maailmankuvani laajeni ja pääsin näkemään asioita, joita en ollut ikipäivänä ajatellutkaan näkeväni. Tapasin ihmisiä, jotka muuttivat minua ja elämäni suuntaa ja jättivät ikimuistoisia jälkiä. Näin vaihtoehtoisia tapoja elää ja silmäni aukesivat sille, kuinka erilaisisia ilon aiheita ja vastoinkäymisisiä ihmiset kohtaavat. Sain jakaa kaikki opiskeluvuoteni hyvän kumppanin kanssa ja tukenani minulla oli rakastava perhe. Nähtyäni paljon ja saatuani ainutlaatuisen mahdollisuuden imeä vaikutteita muista kulttuureista ja elämätavoista tulin vuosi vuodelta itsevarmemmaksi, onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. En väitä että opiskeluaikojen elämä olisi ollut aina ruusuilla tanssimista, mutta harvoin kai elämä helppoa on. Mielekästä se tosin voi olla ja tarkoituksellista, vaikkei helppoa olisikaan.

Opiskeluaikoinani opin myös tarttumaan hetkeen ja elämään siinä. Monena vuotena elin elämää, jossa en voinut tehdä suunnitelmia puolta vuottakaan eteenpäin: Omaisuuteni oli pakattuna kolmeen matkalaukkuun, elin homeisessa lähiöluukussa ja onni piti löytää jostakin muusta kuin materiasta. Onni piti löytää niistä ihmisistä ja niistä asioista, joita ympärilläni oli sillä hetkellä. Ei auttanut jossitella, eikä kaivata sitä mitä ei ollut. Miten se olisi voinutkaan tuoda onnen?


Valmistuessani en siis saanut vain papereita käteeni, vaan myös tunteen riittävän hyvin eletystä elämänvaiheesta,  josta osaan olla kiitollinen. En ole saanut kaikkea, kuten en koskaan tule saamaankaan, mutta olen yrittänyt elää parhaani mukaan sitä elämää, jonka minulle on annettu.

Elämä jatkuu uusien haasteiden kera. En edelleenkään voi katsoa tulevaisuuteen, joten katson parhaaksi elää tätä päivää. Yritän pitää kiinni oppimastani viisaudesta ja nauttia niistä asioista, joita minulla kussakin päivässä on ja olla kiitollinen siitä, mitä olen saanut. En voi kuluttaa aikaani sen miettimiseen, mitä minulle ei ole, tai mitä minulta puuttuu ja toivon, etteivät muutkaan sitä tekisi.

Kiitos kaikille teille siellä jossakin, jotka elämässäni olette olleet mukana. Terveiset Englannista!

Teepannujen kuningatar

Istuin teekupposella Oxfordin Missing Beanissa ja herkullisen hedelmähaudukkeen äärellä tajusin löytäneeni teollisen muotoilun jalokiven, teepannun, jonka tulisin haluamaan kotini keittiöön ja jota hieromalla saisin varmasti kaikki maailman teehenget haltuuni.

Katsokaa mikä kaunotar! Muutaman kupin vetävä teepannu on kätevä käyttää, hyvän kokoinen, kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja mikä nerokkainta, pinottava! No joo, en ajatellut niitä määräänsä enempää säilöä kaappiini, joten sinänsä pinoutuvuus ei ole se oleellinen asia, mutta ymmärsitte varmaan pointin. (Ja kyllä pari noita voisin ottaa!) Siinä ei ole tippuvia ja rikkuvia osia, ellei sitten onnistu tiputtamaan 25 punnan arvoista kannua itsessään.

Joten rakas joulupukki, tässä teepannujen kuningatar, joka tottelee nimeä "Forlife Stump Teapot 530ml". Suosittelen lahjakonttiin!

Kuumenee ja kylmenee

Lokakuun alku on ollut aikaa, jolloin small talkiin on palannut kotien lämmittäminen. Hah, me emme ole vieläkään kääntäneet pattereita päälle asunnossamme. Päinvastoin, täällä on niin lämmin, että ikkunat ovat jatkuvasti raollaan ja öisin pitää heittää peitto pois päältä. Ehkä me iloisesti siivellä eläen imemme naapureidenkin lämmöt, tai sitten kotimme on niin poikkeuksellisen hyvin eristetty, että meillä ei ole hätäpäivää.

Mutta siis lämpötiloihin liittyviä aiheita ei tällä saarella voi välttää. Liittyivät ne sitten säähän, infrastruktuuriin tai ihmisten vaatetukseen. Jokunen päivä sitten katselin yhtä miestä, joka Cornmarket Streetillä hiihti shortsit ja hawaianasit jaloissaan, mutta kauhea karvareuhu päässään. Lämpötila oli ehkä 8 astetta, mutta onhan se jo tiedossa, että teepaitakelit jatkuvat joidenkin mielestä läpi talven.

Jonottaessani Debenhamin tavaratalon vessaan, katselin käsienpesualtaiden yläpuolelle liimattuja tarroja, jossa todettiin, että kuuma vesi polttaa. No sh*t, Sherlock! Ihanko totta? Mietin siinä jonottaessani vessaan insinöörien mahdollista keskustelua:

"Hei, tänne vessaan tarvis varmaan laittaa käsienpesualtaat."
"Joo, yhdistetäänkö ne kuumaan vai kylmään vesiputkeen?"
"Niin, vaikee sanoo, olisko kuuma kivempi, lähtee kuulemma paremmin puhtaaks?"
"Mut tää on sitten kiehuvan kuumaa vettä, että laitetaaks sellaset tarrat tähän kans, että vesi polttaa sun kätes?"

Verinen missi kaupungilla (spoilerivaroitus Morsen ystäville)

Elämä arkipäiväistyy ja ihmettelynaiheet vähenee. Tämä näkyy myös blogin hiljenemisenä. Enää ei tule jäsenneltyä omia ajatuksia kirjoittamalla tänne yhtä paljoa kuin vielä alkuvuodesta.

Yllättäen loka- ja marraskuu ovat täyttyneet syysvieraista. Englannilla taitaa olla jokin syyslomamagneetti, jolla se vetää reissaajia puoleensa kesän päätyttyä. Enkä sitä ihmettele, onhan täällä luonto vehreänä paljon pidempään ja säätkin inhimillisemmät kuin Suomessa, ellei kaatosateet sitten iske niskaan. Ihan mukava ajatus vastaanottaa pimenevää syksyä ystävien kanssa. Voin jo kuvitella kuinka tunnelmallista on kävellä vanhan Oxfordin pimenevillä kaduilla keltaisten katulamppujen katveissa ja ropistella sateenvarjoja paikallispubien eteisissä. Tämä on niin uskomattoman kaunis kaupunki!

Viimekin sunnuntaina lämpötila kipusi lähelle kahtakymmentä ja aurinko paistoi. Kävimme kävelyllä keskustassa ja törmäsimme taas Nuoren Morsen (Endeavour) kakkoskauden kuvauksiin. Jos viimeksi aiheena oli katolta tippunut mies, tänään saimme seurata veristä missiä.