Kuningatarkuvia

Jos Oxfordin pienuudesta on jotain hyötyä, korostui se erityisesti tänään, kun lähdin metsästämään kuningatarta kamera kädessä ympäri kaupunkia. Oikeastaan tarkoituksenani oli bongata hänet vain kerran kadunvarresta, mutta onni oli monella tapaa myötä ja pääsin viettämään lähes kokonaisen päivän hänen seurassaan. Säästyin onnekseni myös sateelta, eikä turvatoimetkaan olleet niin massiiviset, etteikö kuvia olisi saanut otettua. Kokemus oli ihan hauska, joskaan se ei kuljettanut sen suuremmin kylmiä väreitä selkäpiissä, eikä muuttanut elämäni suuntaa.

Kuningatarbongailua

Huomenna se Maundy Service sitten on Oxfordissa, jonne itse kuningatar saapuu. Koska olen jo sulattanut pettymyksen karvaan kalkin siitä, etten tilaisuuteen kutsuvieraana päässyt, ajattelin mennä huomenna kadunvarteen kukkamekossa heiluttelemaan Iso Britannian lippua ja ojentamaan kukkasia kuningattarelle.

Mutta kuulin juuri, että se pirulainen lentääkin helikopterilla tänne, eikä turvajärjestelyiden takia pääse varmaan viittä korttelia lähemmäs tapahtumapaikkaa. Sääkin on varmaan sateinen ja hirveä, joten pitää hioa tarkasti valokuvaus- ja bongailuaikataulut. Kuningattarella on kuitenkin hyvin lupaava tapa hoitaa nuo helikopterisaapumiset, joten kiusaus mennä paikanpäälle on suuri. Katsokaa nyt tätäkin olympialaisten entreetä:

Skotlannin pankin punnat

Jäätävä paluu arkeen maanantain kunniaksi. Jäätävä siksi, että täällä oli ollut lämmitykset pois päältä koko Skotlannin matkan ajan. Paluu arkeen siksi, että muistin jälleen, mitkä ovat expat-kotirouvaelämän huonot puolet. Tämän päivän huippukohtia ovat olleet pyykkien peseminen, kuivausrummun pyörittäminen ja kaupassa käyminen. En silti valita. Minulla on haaveissa miljoona eri projektia, harrastuksia ja paikallisiin kouluihin tutustumista, mutta en uskalla antaa itselleni lupaa lähteä mihinkään niistä, ennen kuin tuo vietävän gradu on kirjoitettu. Hitaasti mutta varmasti.

Näinä ankeina kylminä ja viimaisina päivinä ihmismielen on otettava ilo irti pienistä asioista. Kuten vaikkapa siitä, että kaupassa maksaa Skotlannin pankin seteleillä. Ne ovat arvoltaan ihan samoja punnan seteleitä kuin täällä Englannin puolellakin, mutta historiallisista syistä johtuen skotit painavat pankeissaan eri näköisiä seteleitä (ja eri pankit vielä keskenään erilaisia!). Laillisesti niillä pitäisi voida maksaa koko Yhdistyneiden kuningaskuntien alueella, mutta käytännössä moni englantilainen ei ole edes nähnyt kyseisiä seteleitä.

20 punnan setelit, edestä ja takaa, skotlantilaittain ja englantilaisittain

Minä tietenkin tuijottelin viattomana kattoon ja myhäilin kun kassamyyjä soitti kysyäkseen kollegoilta, voidaanko tällainen seteli tässä maassa hyväksyä. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt Skotlannin pankin puntia. Eilen maksaessamme taksia taksikuski erehtyi luulemaan seteliä värin puolesta aivan toiseksi ja meinasti jäädä tappiolle antaessaan vaihtorahoja. Oxfordilaisessa kahvilassakin setelin hyväksyminen piti varmistaa kollegalta.

Paranormaali Edinburgh

Säkkipillejä, kilttejä ja viskiä, siitä on Edinburghin katukuva tehty. Siihen kun lisätään vielä skottiruutujen yltiöpäinen käyttö kokolattiamatoissa ja bussin istuimissa, aletaan päästä tunnelmaan. Jostakin syystä paikalliset ovat valjastaneet myös kummitustarinat osaksi turisteille myytävää settiä, joten kaupungin maanalaiseen historiaan pääsee tutustumaan myös niiden kautta. Kauhu ja paranormaalit ilmiöt myyvät täällä hyvin. Itse suostun vielä kuuntelemaan kummitusjuttuja keskiaikaisten kujien historiasta, mutta en suostu kyllä mihinkään maanalaisiin paranormaali-istuntoihin, joita täällä turisteille tarjotaan.

Mutta totta puhuakseni on ollut ihan hauska nähdä pieni kulma Skotlantia ensimmäistä kertaa elämässä. Niin moni asia konkretisoituu, kun täällä juttelee ihmisten kanssa ja katselee arkipäivän elämää. Hyvä esimerkki uuden ja tarpeellisen oppimisesta oli se, kun innostuimme katukuvassa näkemistamme saunoista. Miten ihanaa olisikaan päästä jäävässä tihkusateessa ja viimassa saunan lauteille. Tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin, kun kuulimme, että täällä saunakyltin taakse on kätketty bordellit.

Skotlanti voisi olla enemmänkin näkemisen arvoinen paikka, joskin vähän inhimillisemmällä säällä. Viime päivinä meitä on raadellut sellainen jäätävä viima, että posket ovat venyneet takana olevan rakennuksen seinään.

Lihava, tyhmä, iso ja hidas pulu

Minusta on tullut hirveä dodo-fani. Tiedättehän tuon Mauritiuksen saarella keskellä Tyyntä valtamerta eläneen linnun, jonka eurooppalaiset merimiehet tappoivat sukupuuttoon 1600-luvun lopulla.

Faniuteni nousi uuteen kukoistukseen Oxfordissa, jossa huomasin, että dodo seikkailee yllättävän monessa kirjassa (mm. Liisa Ihmemaassa). Luulinkin tähän päivään asti, että dodo asui Australiassa, ja syytin brittejä sen sukupuutosta. Käydessäni tänään Skotlannin kansallismuseossa Edinburghissa tuohduin briteille vielä enemmän siitä, että sukupuuton karusta kohtalosta huolimatta museossa dodoa kuvattiin lihavaksi, tyhmäksi, isoksi ja hitaaksi puluksi.

Palattuani illalla internetin ääreen huomasin, että joudun oikaisemaan käsityksiäni asiasta. Suru puserossa jouduinkin toteamaan, että dodo oli mauritiuslainen söpöliini, jonka sukupuuton aiheuttivat portugalilaiset ja hollantilaiset merimiehet ja kauttakulkijat. Tämän päivän malja nousee siis dodojen muistolle.

Tunnelmakuvia skotlantilaiselta rannalta

Rantakelejä on monenlaisia, tässä muutamia kuvia läheltä Edinburghia.

Kantapääpedagogiikkaa kansallisuuksista

Vielä puoli vuotta sitten en tehnyt kauheasti eroa Englannin, Iso Britannian ja Yhdistyneiden kuningaskuntien välillä. Tiesin kyllä, että ne eivät teknisesti katsottuna olleet samoja asioita, mutta puhekielessä niitä tuli käytettyä iloisesti lomittain ja päällekkäin. Varsinkaan, kun tämän länsieurooppalaisen "saariston" asiat eivät koskaan ole olleet kovin lähellä sydäntä, ei eron tekeminen ole ollut niin nokonuukaa.

Yleissivistyksen puute on sitten pitänyt korjata täällä paikan päällä ja olen opetella erot kantapään kautta. Olen tavannut ihmisiä, joiden kanssa pitää olla tarkkana maiden ja kansalaisuuksien nimistä. Skotlantilainen on skotlantilainen, ei missään nimessä englantilainen. Britti on joidenkin mielestä todella epäkohtelias nimitys täällä asuville ihmisille ja Yhdistyneet kuningaskunnat saatetaan tulkita vain hallinnolliseksi termiksi. Vaikka kädessä olevassa passissa lukisi United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland valtaosa heistä ei koe olevansa identiteetiltään brittejä.

Skotlannin kansallismuseon seinäkirjoitus: "As long as only one hundred of us remain alive we will never on any conditions be brought under English rule."

Näin ulkopuolisena täytyy kuitenkin sanoa, että hirveän hankalaa on erottaa, onko hyvänpäivän tuttu englantilainen, walesilainen, skotlantilainen vai pohjois-irlantilainen, siihen kun tarvitaan jo vähän kulttuurista lukutaitoa. Kovaan ääneen en kehtaa myöskään huudella siitä asiasta, että mielestäni maita yhdistää niin moni asia, että pienet sekaannukset pitäisi olla anteeksiannettavissa ulkopuolisille. Englannin kielellä pärjää kuitenkin kaikkialla, rajamuodollisuuksia ei ole, samaa kuningattaren pärstää nuollaan postimerkeissä ja samoista Tescoista ostetaan ruoat.

Skotlantilaiset ovat kuitenkin ajamassa itsenäistymistään, joten vankka kansallismielisyys lienee tällä suunnalla ymmärrettävää. Kunhan saan siistittyä suustani pienet lipsahdukset, kuten sanan "täällä" käyttö puhuttaessa sekä Oxfordista että Edinburghista, alan olla kulttuurisesti  turvallisemmilla vesillä. Vaikka Suomesta katsottuna olen koko ajan täällä Brittein saarilla, paikallisesti ajateltuna pitää tehdä ero siihen, että olen nyt täällä Skotlannissa ja sunnuntaina palaan sinne Englantiin.

Skotlantiin

Muutamia sekalaisia huomioita on viime päivinä pyörinyt päässäni. Kuten vaikka se, että täällä tunnutaan myyvän ja käytettävän vain vapaan kanan munia. Lisäksi oluet, siiderit ja tuoremehut tarjoillaan huoneenlämpöisinä. Onkohan asian laita näin, vai alanko huolestuttavassa määrin olla harhainen?

Oli miten oli, on korkea aika päästä näistä nurkista loppuviikoksi pois. Lähdemme Skotlantiin, Edinburghiin junalla. En ole vielä päättänyt, tartunko härkää sarvista ja maistan haggista, mutta luottavaisin mielin pohjoiseen suuntaan. Juuri parahultaisesti ennen lähtöä ehdimme allekirjoittamaan vuokrasopimuksenkin asuntoon, johon muutamme kesäkuussa. (Valitettavasti sen jälkeen mahdollisuutemme tarjota yösijaa vieraille heikkenee huomattavasti, joten toukokuussa matkaa suunnitelleet pääsevät vielä painamaan yläpäänsä meidän vieraspatjoille ja alapäänsä meidän supermariowarppiin, hehe.)

Nykyinen vuokranantajamme suhtautui suopeasti äkilliseen lähtöömme ja pisti vielä uuden sängynkin meille tilaukseen, kun hienovaraisesti vihjasimme, että vuokra-asunnon kalusteita voisi kerran 50 vuodessa päivittää. Asiat ovat täällä suunnalla siis hyvin. Paljon terveisiä sinne ruudun toiselle puolelle!

Hyvää ja lumista sunnuntaita lukijoille!

Pari viikkoa sitten haistelin vastaleikatun nurmen tuoksua ja eilen kuulin kevään ensimmäisen ukkosenjyrähdyksen ja näin ensimmäisen sateenkaaren. Mutta kaikesta tästä huolimatta tänä aamuna heräsin lumiseen maisemaan.

Olisi kiva kartoittaa tässä vaiheessa lukijakunnan laajuutta, kun en juurikaan tiedä, ketkä ystävistä, tuttavista ja sukulaisista tätä käyvät lukemassa. Jos siis et vielä ole itseäsi paljastanut, laita kuulumisia joko kommenttikenttään, facebookiin tai sähköpostitse osoitteeseen etunimi.sukunimi@gmail.com, jossa luonnollisesti sijoitat oikean nimeni pisteen molemmin puolin.

Tea, high tea, very high tea

Kello viiden tee on muodostunut englantilaisuuden juuria kaivelevaksi klassikkoilmaisuksi, jota Suomessakaan ei ole voinut välttyä kuulemasta. Olen tässä kuukausien aikana yrittänyt haistella paikallisten teenjuontikulttuuria erityisesti näiden kello viiden teehetkien suhteen toivoen ymmärtäväni sen merkityksestä edes hitusen enemmän. Ehkä joku kulttuurisesti perehtyneempi voi sivistää minua jos olen täysin hakoteillä, mutta olen päätynyt seuraaviin hatariin johtopäätöksiin englantilaisesta teekulttuurista:

Sen lisäksi, että tee tarkoittaa kuumaa juomaa itsessään, sillä voidaan viitata mihin tahansa ateriaan tai välipalaan, olipa niissä tarjolla teetä tai ei. Näille aterioille on sitten annettu erilaisia järkeenkäyviä nimiä vuorokaudenaikojen mukaisesti, kuten aamutee tai iltapäivätee. Sitten on olemassa joukko ilmaisuja, kuten low tea, high tea ja very high tea, jotka, jos sallitte rajun yksinkertaistuksen, viittaavat vuorokaudenajan ja tarjoilupöydän korkeuden lisäksi kaikenlaisien paakkelssejen laatuun ja määrään, joita siinä sivussa tarjotaan. Jos low tea tarkoittaa keskellä työpäivää nautittua kälyistä eväsvoileipää ja peltipurkkiin murentuneita keksejä, high tea voi viitata jo kokonaiseen kerroslautaselliseen suolaisia ja makeita herkkuja, jotka nautitaan kello neljän korvilla kahvilassa ystävien kanssa (tai kotikeittiössä lihapadan ääressä perheen kera). Very high tea on puolestaan jo jotain niin ylitsepursuavaa, ettei sitä kovin monessa paikassa tarjota, mutta vielä senkin yli menee shampanjatee, jonka nimi jo kertonee kaiken oleellisen, vaikka silloin teetä ei välttämättä ole tarjolla ollenkaan.

Mutta jotta tähän saataisiin linkitettyä suosikkiaiheeni sosiaaliluokat, täytyy korostaa sitä, että teen merkitys näyttää vaihtelevan myös elämäntilanteiden ja sosiaaliluokan mukaan. Monessa perheessä työpäivän jälkeen ja lapsien kiljuessa nälkäänsä kello viiden tee viitannee enemmänkin kokonaiseen ateriaan, ellei jopa illalliseen siinä samassa. Sitten on taas ihmisiä, joilla on mahdollisuus mennä seurustelemaan high tea -aikaan lempikahvilaansa ja nauttimaan leivoksia ja teeleipiä teekupposen ääressä sekä illallistaa tarvittaessa vielä myöhemmin erikseen. Tämän lisäksi kello viiden tee voi tarkoittaa melkein mitä vain ja missä vain.

Historian (tee)lehdiltä voi lukea mielenkiintoisia kulttuurisia merkityksiä teen nauttimiselle. Päivän teehetket ovat saanut yläluokkaisten joukossa enemmän tai vähemmän elitistisiä piirteitä, kun taas duunareille teehetket ovat olleet tarpeellisia lisäravinnon lähteitä rankkojen työpäivien aikana. Jopa se, kaadetaanko maito teekuppiin ensin, vai vasta teen jälkeen, on vuosien saatossa noussut sosiaaliluokan paljastavaksi tavaksi.

No mutta entä se käytännön elämä? Jos saa kutsun kello viiden teelle, mitä voi odottaa? Tämä on minulle jäänyt vielä hieman avoimeksi. Ensinnäkin kahviloissa kello viiden tee (high tea) näyttää olevan katettuna kello neljä. Kotiin kutsuttuna kello viiden tee saattaa tarkoittaa lämmintä ateriaa, joskus taasen teetä ja pikkunaposteltavaa. Jälkimmäisessä tapauksessa tulee joskus sellainen olo, että vieraan olisi hyvä löytää tiensä ulos vielä ennen illallisaikaa, mutta tästä asiasta en ole täysinoppinut.

Joka tapauksessa ilta päättyy täällä huomattavasti aiemmin verrattuna portugalilaiseen illanviettoon, jossa illallista ystävien kanssa alettiin harkita kahdeksan jälkeen ja iltakahville lähdettiin ennen puoltayötä.

Mielen viritystä

Hui kauhistus! Huomasin juuri omia blogijuttujani lueskellessani, että viimeaikaiset tekstini ovat kääntyneet melko sarkastisiksi ja negatiivissävytteisiksi. Enkö todellakaan ole pitkään aikaan keksinyt mitään iloista ja säkenöivää päivitettävää, vai tuleeko sitä helpommin tartuttua teksteillään epäkohtiin?

Totuushan on, että täällä on ollut keväinen sää jo pitkään. Kukkaset puskevat päätään pensaista ja linnut pitävät konserttejaan puistikoissa. Meille on tulossa muutamia vieraita seuraavina viikkoina ja ensi viikolla käymme Skotlannissa ja näen ensimmäistä kertaa muitakin maisemia kuin vain Oxfordia ja Lontoota. Kaiken tämän lisäksi gradu edistyy ja päivät pitenevät.

Kun mennään kesää kohden, edessä on joitakin jo sovittuja reissuja ja olen luvannut itselleni palkintomatkan Portugaliin, jos gradu joskus valmistuu. Kenties kavereiden kanssa voisi kehitellä loppuvuodelle jotain hauskoja matkoja tai muuta tekemistä. Olen avoin ehdotuksille!

Kaikesta tästä tsemppauksesta huolimatta en kuitenkaan voi peitellä pientä taustavirettä siitä, että ei Englanti vielä toistaiseksi ole sydäntäni vienyt, enkä tätä asuinpaikakseni varmaankaan valitsisi, jos täällä nyt ei puolison työn takia tulisi oltua. Mutta aika aikansa kutakin, elämänkokemus joka täällä karttuu on varmasti hyödyllistä ja maailmankuvaa laajentavaa.

Älä tule Britanniaan! -kampanja

Hei sinä, joka olet haaveillut Iso Britanniaan muuttamisesta. Kiinnostaisiko työkokemus, vai lähtisitkö katsomaan muuten vain, mitä maalla on tarjottavana? Tässä muutamia huomionarvoisia vinkkejä, jotta tiedät mitä täällä odottaa.

Ensinnäkin, tiedäthän, että Iso Britannia on jo täynnä, eikä tänne kauheasti haluta uusia maahanmuuttajia? Asiasta on olemassa mainoskampanjakin, tosin hieman kieli poskessa tehty.

Lisää mainoksia löydät täältä.

Jos kuitenkin päätät tulla tänne, suosittelen asennoitumaan paperinpyörittelyyn pitkäksi aikaa. Viimeistään nimittäin virkamieskoneiston kanssa asioidessa todelliset maahanmuutto-optimistit karsitaan akanoista.

Etsiessäsi asuntoa tarvitset puhelinliittymää, mutta puhelinliittymän saadaksesi tarvitset paikallisen pankkitilin, jonka saadaksesi tarvitset asunnon, jonka saadaksesi tarvitset joko hyvää onnea vuokranantajan höveliyden suhteen tai paikallisen pankkitilin, tai edellisen vuokranantajan antaman luotettavuusselvityksen, joita kumpaakaan sinulla ei ole, koska olet juuri saapunut.

Sitten kun saat asunnon, tarvitset kaasulaskun, jotta voit todistaa, että asut asunnossasi, koska et voi todistaa sitä pankkitiliotteella, koska et ole saanut sitä siksi, että et voi saada pankkitiliä, ellei sinulla ole kaasulaskusopimusta, jota taas ei saa jos ei ole asuntoa, jota taas ei saa, jos ei ole....

Sitten kun haluaisit itsellesi töitä, tarvitset veronumeron, mutta et löydä viranomaista, jonka kautta asiaa voisi hoitaa. Paitsi että kun vihdoin löydät, huomaat, että ensin tarvitset sosiaaliturvanumeron, jonka saamiseksi sinun pitää mennä haastatteluun, jossa sinun tarvitsee todistaa, että asut paikallisessa asunnossa, sinulla on varaa elättää itsesi ja paperisi ovat kunnossa.

Tähän pisteeseen päästäksesi saattaa kulua kolme kuukautta. Tai sitten ei.

Kuukauden odottelun jälkeen sinulle annetaan sosiaaliturvanumero, jonka perusteella voit alkaa hoitaa verotustasi. Ja kun vihdoin huomaat, että kaikki tarvittava alkaa olemaan koossa, olet joko paluulippu kourassa matkustamassa kotiin, tai todellisena sissinä integroitunut tähän monikulttuuriseen mahdollisuuksien ihmemaahan.

LVI-tekniikan kehittymisestä

Olipa kerran, kauan kauan sitten joku viisas ja nerokas ihminen, mies todennäköisesti, joka keksi, että sisälle taloon voi tulla kylmän veden lisäksi myös kuumaa vettä. Valtaisien insinööritaitojensa todisteena hän kehitteli englantilaisen kylpyhuoneen kruunuksi erilliset kylmä- ja kuumavesihanat. Mikä olisikaan sen kätevämpää, kuin saada jäätävän kylmä ja kiehuvan kuuma vesinoro erillisinä käsienpesualtaaseen. Palovammoillekin olisi sitten ensiapu lähellä.

Vuosikymmenien myötä englantilainen insinööritaito kehittyi, ja keksintöjen käytännöllisyyteen alettiin kiinnittää huomiota yhä enenevässä määrin. Joku viisas päätti yhdistää jääkylmän ja tulikuuman veden tulemaan samasta hanasta, ja lopputuloksesta saamme nauttia päivittäin tiskatessamme käsin astioita keittiössä.

Posh

Paapuurin puolella, ja vähän tyyrpuurinkin, sitä on posh. Posh taas on sana kuvaamaan kaikkea arrogantin eleganttia, arvokasta, kallista, hienostunutta, yläluokkaista ym. Englannissa jotkut asiat ovat poshimpia kuin toiset, joten täällä oma suhde poshiuteen kannattaa tiedostaa.

Populaarikulttuurin kuuluisimpia posheja on ollut ehkä Spice Girlsin Posh Spice Victoria Beckham (os. Adams). Kovin kauas posh-elämästä tämä jalkapalloilijan vaimo ei ole tainnut vieläkään ajautua, mutta 90-luvun mausteisia posh-kulta-aikoja muistellaksemme tässä välissä on hyvä verestää muistoja pienellä musiikkikatsauksella.

Mutta jatketaan posh-asiaa. Lyhenne posh tulee jonkun legendan mukaan siirtomaa-aikojen laivamatkoista Intiaan. Rikkaat matkustajat valitsivat hytin molempiin suuntiin laivasta niin, että he saattoivat nähdä maisemat ja rannikon, mutta olivat suojassa paahtavalta auringolta. Niinpä näissä lipussa luki "Port Out, Starboard Home" (menomatkalle paapuuri, kotimatkalle tyyrpuuri). Näin syntyi posh. Tämän legendan todenperäisyydestä en osaa sanoa, mutta mennään tällä niin kauan kuin jotain parempaa tulee vastaan.

Oxfordissa jotkut asiat ovat poshimpia kuin toiset. Täällä on kaksi poshia asuinaluetta, Summertown ja Jericho, joissa eivät duunarit katuja tallaa, sillä siellä asuvat hienot ja rikkaat ihmiset ja wannabe-poshit. Näillä posh-alueilla on hienoimmat yksityiskoulut ja kalleimmat asunnot. Posh-alueilla kotiovet lukitaan iltaisin kaksoislukituksella, turvalukolla, parilla salvalla ja iltaisin päälle laitetaan murtohälyttimet.

Kun muutimme Oxfordiin, asuimme aluksi ei-posh-alueella. Silloin kaikki aina puhuivat, kuinka asuntoa kannattaa nimenomaan alkaa hakemaan näiltä parhailta asuinalueilta. Yliopistolla kaikki olettivat automaattisesti, että yliopiston työntekijä asuu tosi poshisti, ja oletusarvo kotipaikaksi oli aina Summertown. Sitten kun valistuneita ohjeita kuunneltuamme muutimme Summertowniin, totesimme, että täällä on ihan käsittämättömän tylsää, väritöntä ja aneemista asua. Kaduilla ei tapahdu mitään. Täällä vain asutaan, neljän seinän sisällä ja porttien ympäröimänä.

Tämä meidän penthousemme täällä Summertownissa ei ole valtaisan posh, eikä muutenkaan erityisen hurmaava, ja olemme ihan vakavissamme muuttamassa kesällä lähemmäs keskustaa, pikkukaksioon. Se alue ei ole posh, mutta vaikuttaa aika eloisalta. Kirjoittelen myöhemmin lisää meidän tulevasta, neljännestä ja todennäköisesti viimeiseksi jäävästä Oxfordin asunnosta.

Luokkayhteiskunta ja eliittikoulutus

Minua jollakin tavalla kiehtoo Brittein saarten Englannin sosiaaliluokkiin jakautunut yhteiskunta. Tarkoitan siis sitä, että olisi mielenkiintoista ymmärtää miten tällainen järjestelmä on syntynyt ja ehkä vielä sitäkin enemmän kiinnostaa se, miten ihmeessä se yhä kaksituhattaluvulla porskuttaa. Tiedätte nämä työväenluokat ja yläluokat ja kaikki niiden ympärillä pyörivät muut luokittelut. Ihminen syntyy johonkin sosioekonomiseen koloon ja sieltä muualle siirtyminen vaatii rutkasti joko onnea tai epäonnea.

Luokkayhteiskunta näkyy ja kuuluu. Se vaikuttaa siihen, miten puhuu ja missä asuu, miten pukeutuu ja missä käy koulunsa. Ja tuo viimeinen kohta näin opettajana hirvittää ehkä eniten. Kun koko koululaitos auttaa ylläpitämään tätä järjestelmää, miten siitä voisi edes päästä eroon? Tästä järjestelmästä ja paikallisista kouluista voisin kirjoittaa vaikka kuinka, kunhan ensin vain saisin lisää tietoa. Nyt elän vain kiusallisessa epätietoisuuden tilassa noukkien tiedon muruja sieltä ja täältä. Pelottavasta kuitenkin kuulostaa kaikki ne kuulopuheet, jotka väittävät, että lapsen koulumenestys predestinoidaan vanhempien koulutuksen, asuinalueen, vuositulojen ja etnisen taustan perusteella.

Youtubesta löytyi mielenkiintoinen dokumentti eliittikoulusta ja sen tarjoamasta apurahasta köyhille oppilaille. Harrow Schoolin sisäoppilaitospaikka maksaa vuosittain melkein 30 000 puntaa, eli enemmän kuin keskivertoduunarin vuosipalkka on. Sen takia koulu onkin vain pienen eliitin saavutettavissa. Apurahan turvin sinne valitaan kuitenkin pari vähävaraista, mutta lahjakasta oppilasta vuosittain. Koulu on silta "Oxbridgeen" ja yläluokkaiseen elämään, siksi se on myös tavoiteltu.

Kissakaveri

Meistä on tullut kyseenalaisen lempinimen saaneen hoitokisumme kanssa hyviä kavereita. Joka ilta annamme sen kavuta yläkertaan, jossa mahdollisuuksien mukaan mirri kipuaa iltaunille jomman kumman syliin. Sitten se alkaa kuorsaamaan ja vetelee niin sikeitä unia, että niiden keskeyttäminen on melkein eläinsuojelurikos. Kissa on niin pörröinen, että se toimisi hyvin yhtenä sohvatyynyistä. Melkein voisi tulla sitä ikävä, jos täältä pitäisi pois muuttaa...

Aina vain asunnonmetsästystä

Muuttako vaiko eikö muuttaa? Kas siinä pulma.

Kävimme tänään asuntonäytössä. Asunto on 500 metrin päässä pääostoskadusta. Se on 46 neliön kaksio, jossa on moderni sisustus ja kaikki mukavuudet astianpesukonetta myöten. Se vapautuisi kesäkuun alussa, kunhan se on käynyt läpi pintaremontin, jossa seinät maalataan, kokolattiamatto vaihdetaan ja sohvakalusto sekä sänky uusitaan. Seinille tulee remontin yhteydessä sisustustaulut ja asunto on kuin juuri pakasta korkattu. Se on persoonaton, kallis ja muistuttaa hotellia, mutta kaikesta huolimatta vaivaton väliaikaisasunto, jossa on kaikki mukavuudet. Se on lähellä palveluita ja vielä lähempänä bussi- ja juna-asemaa. Miksi kuitenkin epäröimme?


Ehkä siksi, että meillä olisi täällä nykyisessä asunnossamme kaikki avaimet onneen, jos omistajapariskunta viitsisi nähdä vaivaa kattohuoneiston pintaremontoimiseksi. En haluaisi millään luopua makuuhuoneen kynttilöistä avotakassa, enkä lähemmäs sadan neliön tilasta, jossa temmeltää ja majoittaa vieraita. Olen jopa oppinut pitämään meidän tunnelmallisesta kylpyhuoneesta.

Tästä syystä ajattelin antaa tilaisuuden vuokranantajillemme. Kirjoitin pitkän sähköpostin, jossa parhaani mukaan kerroin asunnon hyvistä puolista ja siitä, kuinka huonojen puolien remontti saisi meidät pysymään vuokralla ja jatkoa ajatellen olisi kelpo sijoitus. En kuitenkaan lähettänyt sitä. Jaksaako sitä aikuisilta ihmisiltä kerjätä kesken jääneen remontin saattamista loppuun? Vai tarvitsevatko he vain jonkun, joka vähän potkisi? Vai toteaisivatko he, että ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kun muutin kolmannen kerran ulkomaille, halusin elämääni vakautta, ehkä hippusen luksustakin. Yli kolmekymppisenä ei vain enää jaksa sitä reissuromantiikkaa, mitä puolilahonneissa ja homeisissa opiskelijakimppakämpissä on. Annoin itselleni luvan vaatia asuntoa, jossa viihtyisin.

Pitää hieman haistella tilannetta. Omistajat palaavat viikonlopun jälkeen pitkältä lomaltaan. Kissakin on vielä hengissä. Mutta mitä kauemmin viivyttelemme, sitä todennäköisemmin menetämme sen toisen asunnon. 

Limescalea ja teräsmunia

Vedestä on tullut pieni päänvaiva täällä suunnalla. Olen kantapään kautta oppinut mitä on se "kova vesi", josta pyykinpesuainepakkauksien sivut aina mainitsevat ja josta harvalla paikkakunnalla Suomessa taitaa olla haittaa.

Ihan aluksi törmäsi ilmiöön, kun join kummallisen makuista kraanavettä. Seuraavaksi ällötti, kun vuokrakämppien vedenkeittimien sisusta oli täynnä valkoista mömmöä. Luulin aluksi, että joku oli keittänyt maitoa tai puuroa keittimessä ja sinne olisi jäänyt sellaisia keitetystä maidosta jääneitä kuivuneita kalvoja. Tänne muutettuani myös shampoonkulutus kaksinkertaistui ja kylpyhuoneen ja keittiön vesikalustot olivat jatkuvasti kalkkitahrojen peitossa. Kunnes eräänä päivänä sitten päättelin, että paikallisessa vedessä täytyy olla jotakin kummallista.

Jollakin asteikolla mitattuna veden kovuus voi vaihdella 0 ja 20 välillä. Kovassa vedessä on paljon erilaisia mineraaleja liuenneena. Brittein saarilla veden kovuus hipoo lähempänä kahtakymmentä, kun taas Suomessa pyöritään asteikon alkupäässä muutamaa paikkakuntaa lukuunottamatta. Kova vesi kuivattaa ihoa, tukkii ja tahraa kaiken mihin koskee ja se sitoo itseensä pesuainetta, jolloin pesuainetta tarvitsee käyttää paljon enemmän saadakseen saman pesutuloksen kuin pehmeässä vedessä.

Pikkuhiljaa piuhat päässäni alkoivat yhdistellä erilaisia asioita. Aloin luomaan kokonaista kovan veden ympärille rakentunutta maailmankuvaa, jossa lähes kaikki maailman ilmiöt selitettiin kovan veden avulla. Kun en saanut rikottua kanamunan kuorta, päättelin, että se johtuu siitä, että kanatkin juovat täällä kalkkipitoisempaa vettä ja munivat teräsmunia. Ymmärsin myös, että britit eivät huuhtele astioitaan pesuaineliuoksen jälkeen siksi, että silloin pintajännitteetön vesi valuu pois pestyistä astioista, eikä astioihin jää kalkkitahroja. (Ja samasta syystä Suomessa astioiden kuivauskaapit toimivat, eikä kaikkia astioita tarvitse kuivata pyyhkeellä!)

Opin myös, mitä on mystinen limescale remover, jota kaupat ovat pullollaan.(Googlen kuvahaulla näkee, miten hurjaa jälkeä limescale saa aikaan vesikalusteissa.) Kyseessä on puhdistusaine, jonka avulla pitäisi saada paksusti kerrostunut kalkki pois. Ekologisena ihmisenä ajattelin, että saman asian ajanee myös etikka, leivinjauhe ja sitruuna. Parina ensimmäisenä päivänä liotin kylpyhuoneen vesikalusteita etikalla, ja haju oli sen mukainen. Sitten päätin antaa asian olla.

Huonekalugeriatriaa

Yritin tänään siivota meidän kotia siihen kuntoon, että kehtaisin vastaanottaa huomenna kello viiden teelle tuttavia, mutta eihän tätä kaatopaikkaa saa pelastettua heittelemällä shaaleja selkänojille tai järjestelemällä eriparisia tuoleja ja pöydänkippareita visuaalisesti herkkiin muodostelmiin.

Tähän mennessä olen tyynnytellyt itseäni romuromanttisella maailmanparannusfilosofialla ja tarjoamalla kodin elämänsä ehtoopuolella oleville huonekaluille. Hetken aikaa ajatusleikki toimikin. Koin olevani luonnonystävä ja ylenpalttisen idealistinen tässä kuluttamista ihannoivassa maailmassa. Yritin nähdä heiluvat ja liitoksistaan natisevat huonekalut arvokkaina yksilöinä ja peittelin kiltisti sohvasta pursuavia täytteitä myrkynvihreillä kankailla. Eivätkä suurin ongelma koskaan olleet huonekalut, vaan ihan retuperällä olevat pinnat. Vaikka niitä kuinka on siivonnut ja jynssännyt, ne eivät kauniimmaksi muutu.

Ovikellon soiminen ja sitä seurannut keskustelu taisi kuitenkin tällä kertaa olla se kamelinselän taittanut oljenkorsi.  Sattumoisin edellinen vuokralainen oli päätynyt ovellemme palauttamaan asuntoon kuuluvia tavaroita ja talon omistajien ollessa matkoilla hän jäi juttusille hetkeksi. Kävi ilmi että kattoremontin takia hirveään kuntoon jääneet pinnat olivat jo heidän aikanaan jääneet korjaamatta, kun "remonttimies oli sairastunut". Ilmeisesti omistajilla ei ole suurempaa tarvetta korjata lattiasta irti revittyä kokolattiamattoa tai maalata seinissä olevia korjauslaasteja niin kauan kuin asunto menee ylihintaisena kuin kuumille kiville. Oxford on kuulemma tällä hetkellä kallein kaupunki asua Isossa Britanniassa ja täällä todellakin on myyjän markkinat.

Olemme alkaneet katsella taas asuntoja. Jos viimeistään kesäkuussa pääsisi muuttamaan johonkin muualle, meillä olisi vielä aikaa solmia puolen vuoden vuokrasopimus, jota useimmat asunnonvälitysfirmat vaativat. Tai sitten otan asian puheeksi vuokraisäntien kanssa...

Vähän kuin telttaretkellä olisi

Huomasin juuri, ettei minulla ole sääpäivityksiä läheskään niin paljoa, kuin Englanti-aiheisessa blogissa pitäisi olla. Tähän siis pitää tulla muutos.

En kuitenkaan pääse päivitttelemään sateesta, kun ei täällä ole satanut juuri lainkaan. Uusi pöllösateenvarjonikin on ollut jo viikkoja työttömänä. Mikä se tällainen Englanti on? Saako rahat takaisin jos ei sadakaan?

Ilmeisesti olemme kuitenkin vain onnekkaita. Viime vuonna satoi kuulemma niin paljon, että tälle alkuvuodelle ei ole vettä enää riittänyt, tai sitten arvonnassa on ollut jaossa enää vain tuo poikkeuksellisen kylmä sää. Lehdessä oli uutinen siitä, että pakkaskelien vuoksi kaasunkulutus on noussut tänä talvena ja lämmityslasku sen mukaisesti. Ulkona maahan ja puihin on puskenut kukkia optimistisina kevään suhteen jo viikkojen ajan, mutta ne joutuvat sinnittelemään monena yönä muutaman pakkasasteen kanssa, eikä päivisinkään lämpötila kovin korkealle nouse.

Kylmä sää on näkynyt meillä täällä kotonakin. Olohuoneessa ja keittiössä meillä on aika mukava 13-18 asteen lämpötila, mutta makuuhuonetta aurinko ei pääse lämmittämään ja siellä saadaankin nauttia (reilusta?) kymmenestä asteesta öisin. Paikalliseen tapaanhan meilläkin laitetaan lämmitys öiksi pois päältä, tai pitäisikö sanoa, että meillä on lämmitys päällä vain aamuisin ja iltaisin. Toisaalta näin alhaisiin lämpötiloihin on vaikuttanut myös se, että alakerran kaksi kerrosta on tällä hetkellä kylmillään, kun omistajat ovat poissa. Onneksi meillä on superlämmin peitto ja tunnetusti olen aina tykännyt nukkua viileässä. Täältä puuttuu kuitenkin se järkyttävä kosteus, joka Portugalissa puski sisään taloihin, luihin ja ytimiin, joten oikeastaan en valita. Olen nukkunut täällä todella hyvin ja muuten ongelmainen ihoni on loistokunnossa.

Päivät kuitenkin pitenevät ja optimistisina odotamme Englannin loistokasta kesää. Ensikertalaisina lupaamme ottaa vastaan kaiken sen, mitä kesäsää tuo. Mukisematta.

Vuokra-asuntokuumetta

Heippa ihanaiset ihmiset, jotka täällä käytte kuulumisia kurkistamassa. Pahoitteluni, että on taas tovi mennyt päivittelemättä, mutta en ole kauheasti keksinyt mitään kerrottavaa omasta tai yleisestikään englantilaisesta elämänmenosta.

Mennellä viikolla kävin katsomassa Lontoossa Leijonakuningas-musikaalin. Kaverin avustuksella opin miten alennuslippuja hankitaan teattereihin ja musikaaleihin. Netin kautta luin vielä täydennysohjeita asiasta, jotta pääsisin käsiksi myös suosituimpien musikaalien alelippuihin. Näytösten normaalihinnat vaihtelevat 30-70 punnan välillä, joten jos niitä haluaa useamman käydä katsomassa, on pakko nähdä vähän vaivaa alennusten saamiseksi. Puvustus ja lavastus Leijonakuninkaassa oli aivan omaa luokkaansa. Tässä vähän maistiaisia:

Meille saapui vihdosta viimein myös pankkitunnukset paikalliselle tilille. Osa rahoistamme tulee lepäämään luotettavasti vastedes espanjalaisen pankin holveissa, sillä kyseinen pankki oli ainoa, joka suostuu tilin avaamaan ilman sitä kaasulaskua, jota meillä ei edelleenkään ole (eikä tule, kun laskumme on sisällytetty vuokraan). Tämä on iso askel sinänsä, sillä nyt toisella meistä on ainakin riittävän virallinen kirje todisteeksi siitä, että meillä on asunto täällä.

Mutta kauanko tässä asunnossa viihdymme, onkin tyystin toinen asia. Käydessämme kävelyllä minut vedetään aina mukaan katselemaan asunnonvälitysfirmojen ikkunoista vapautuvien asuntojen mainoksia. Pääsiäisen jälkeen asuntoja lähtee vapautumaan ja nyt ikkunoissa on näkynyt jo niin ihania moderneja koteja, että pieni asunnonvaihtokuume alkaa tarttumaan puolisolta myös minuun. Ei sillä, että tässä nykyisessä asunnossa olisi jotenkin äärettömän vastenmielistä asua, mutta siirtyminen lähemmäs keskustaa hieman siistimpään ja käytännöllisempään kotiin, voisi tulla jossain vaiheessa kyseeseen...