Islanti, osa 5. Hetket, jotka eivät sujuneet kuin Strömsössä.

Matkamme oli loistava kombinaatio työtä ja vapaa-aikaa, joskin loppumetreillä oli jo havaittavissa pientä matkaväsymystä. Vietimme neljä ensimmäistä - ja samalla myös parasta - yötä Hveragerdissä ja matkustelimme sieltä käsin maan eteläosissa. Hotelli, jossa yövyimme, oli uima-altaineen oikein mainio tukikohta, lukuun ottamatta muutamia henkilökunnan kömmähdyksiä, jotka onneksi tulivat korjatuiksi ennen kuin kiukkusuoni ehti kiristyä liiaksi. Ensin he veloittivat meiltä kaksinkertaisen hinnan yöpymisistä, minkä lisäksi hotellin ravintolassa tarjoilija laski omin pikku kätösin kuitille 1900 kruunun ja 1200 kruunun ruokalajeista summaksi 4300 kruunua. Lieneekö matikkapään puutteissa osasyy siihen, että Islannilla on kallis maine.

Kaikista ennakkovaroitteluista huolimatta elinkustannukset pysyttelivät kuitenkin inhimillisinä pikkukylissä. Vaikka lounaasta tekikin kipeää maksaa 1900 kruunua (noin 18€), sai vastineeksi kuitenkin ison ruoka-annoksen, joka oli tehty laadukkaista raaka-aineista. Hotellin aamupalan ja myöhäisen lounaan lisäksi lähikaupasta saattoi ostaa ylihintaista särvintä, millä pärjäsi muun ajan. Paikallisella mittakaavalla edullista sukraloosi-Skyriä tuli vedeltyä välipalana niin paljon että paukkui.

Reissuturnauskestävyys lopahti kuitenkin loppupuolella, kun siirryimme työvelvoitteiden mukana Reykjavikiin. Kumpaakaan ei suuremmin innostanut kaupunkiympäristö, melu ja ruuhkat sen rauhan jälkeen mitä sisämaassa olimme kokeneet. Kolme yötä Reykjavikissa yöpyneenä voin väittää, että kaupunkilomakohteena se ei jatkossakaan tule olemaan ykköskohteemme. Reykjavikiin pätee sama jos tykkää -filosofia kuin kaikkeen muuhunkin matkailuun. Jos tykkää lasten liikennekaupungilta näyttävästä ylihintaisesta ja turistien täyttämästä kaupungista, ehkä tämä on silloin oikea kohde. Tai jos visuaalista silmää hivelee aaltopellillä vuoratut nukkekodit, voi kaupungista saada kiksejä. Kaupunkina Reykjavik ei mielestäni ollut järin viehättävä, enkä yhtään ihmettele sitä, sillä käsite islantilainen arkkitehtuuri ei ainakaan itselläni soita suuremmin kelloja.

Kaksi harmittavinta asiaa Reykjavikissa oli kuitenkin yleinen hintataso ja majapaikkamme kylpyhuoneessa leijaileva kanamunapierun haju. Sillä ei ollut väliä, käänsikö käsienpesuhanan vai suihkun päälle, aina kylpyhuone täyttyi todella vahvasta kuumille lähteille tyypillisestä rikin hajusta.
Ja kuten niin usein ennenkin on havaittu, väsymys, nälkä ja ärsyyntyminen eivät varsinaisesti nostata matkatunnelmaa. Siksipä päätimme minimoida kaupungissa viettämämme vapaa-ajan.

Islanti oli ehdottomasti kuitenkin hieno ja upea paikka käydä. Vaikka turisteja on hirvittävästi ja hintataso kauhea, on luonto ja maisemat niin ainutlaatuisia, että sinne kannattaa matkustaa. Kuten tästä bloggauksesta käy ilmi, Reykjavik ei ollut oma lempparini ja jos maahan toisen kerran menen, voisin lähteä mielelläni kiertämään saaren kehätietä pitkin.

Islanti, osa 4.

Torstaina pääsimme lähtemään hotellilta reissuun vasta kolmen jälkeen, mutta onneksi kesäkuussa päivänvaloa riittää pidemmillekin matkoille. Ajoimme 1-tietä kohti Vikiä läpi alankojen. Suora tie ja silmänkantamattomiin jatkuva ruohotasanko alkoivat käydä jo vähän pitkästyttäviksi, varsinkin kun tiesimme, että joudumme kulkemaan tien edestakaisin. Tiesimme kuitenkin, että Vikin seudulla on joitakin näyttäviä luontokohteita, joten jatkoimme matkaa.

Seljalandfossin vesiputouksille asti saimme nauttia sadekuurojen välissä auringonpaisteesta, mutta siitä eteenpäin tuuli yltyi ja sadepilvet verhosivat meidät harmauteen. Tuuli yltyi niin kovaksi, että ajaessamme tasaisella rannikkoalangolla sen voima riitti heiluttamaan autoa. Sade piiskasi tuulilasia ja kaikki ympäröivä maisema hukkui alas tippuneiden sadepilvien alle piiloon. Olin jo heittää kirveen kaivoon koko reissun järkevyydestä. Sää oli kamala, ja näytti siltä ettei autosta voisi poistua katsomaan mitään nähtävyyttä.

 

Onneksi emme kääntyneet takaisin, sillä hiljalleen sade loppui. Pilvet tosin jäivät, samoin kova tuuli, mutta nyt sitä osasi olla kiitollinen jo sateettomuudesta. Ymmärsin myös paremmin, miksi autonvuokrausfirmat varoittavat auton ovien avaamista tuulisella säällä. Oli silkkaa tuuria ettei meidän pikku-Fiestamme ovi päätynyt kellumaan Atlantin aalloille.

Ajanpuutteen vuoksi emme ajaneet ihan Vikiin asti, vaan kävimme kääntymässä Dyrholavegurin näköalapaikalla. Alueeseen olisi voinut tutustua laajemminkin, mutta upea kokemus oli nähdä jo pelkästään nämä mustat hiekkarannat myrskysäällä. Nyt voin sanoa nähneeni lunninkin, joskin etäällä kallionkolossa kyhjöttämässä.

Paluumatkalla poikkesimme tielle, jonka piti johdattaa pienelle jäätikkökielekkeelle. Pikkuautolla kun ei kovin lähelle isoja jäätikköjä pääse, ajattelimme kokeilla tuuria ja katsoa mitä tien päästä löytyy. Nelisen kilometriä pitkä, sammaloituneiden laavapeltojen keskellä kiemurteleva asfalttitie johdatti meidät parkkipaikalle, josta näki kovaa vauhtia sulavan jäätikön. Lähemmäs jäätikköä olisi voinut varmasti kävellä, mutta ilta oli jo sen verran pitkällä, että lähdimme kiirehtimään kohti Reykjavikiä.

Islanti, osa 3: Rahalla saa ja hevosella pääsee

Vai pitäisikö otsikon sanontaa tuunata islantilaisittain niin, että kortilla saa ja issikalla tölttää. Korttimaksaminen on täällä niin yleistä, etten ole vielä kertaakaan pitänyt paikallista valuuttaa edes kädessäni. Jopa turistikohteen vessamaksun voi maksaa kortilla. Me emme sitä tehneet, mutta olisi ollut hauska lukea mitä tiliotteella lukee, kun korttia on höylätty hotelli helpotuksen aulassa.

Geysir

Geysir

Ja jos sitä korttia päätyy hövelisti höyläämään, täällä saa vaikka mitä palveluita. Ellei itse ole valmis ajelemaan ja vaeltelemaan, täällä pääsee kyllä ohjattuna ja kuljetettuna lähes mihin vaan. Merellä voi katsella valaita tai lunneja, jäätiköillä voi kiipeillä, moottorikelkkailla tai mennä jäätikön alla oleviin luoliin. Vesistöissä voi meloa, kalastaa, sukeltaa tai uida. Helikopterilla voi lentää tulivuorten yli tai hissillä laskeutua tulivuoren kraateriin. (Tosin kiinnostustani laski huomattavasti niiden hinnat, 130 000 ja 40 000 islannin kruunua.) Eli jos rahaa on ja seikkailu kiinnostaa, täällä on kyllä yrittäjiä, jotka mielellään vievät katsomaan mitä vain ja tarjoavat siihen tarvittavat varusteet. Ja tietenkin islanninhevosretkiä. Niitä täällä on tarjolla joka kulman takana.

Gullfoss

Gullfossilta maisemia

Me päädyimme kuitenkin käynnistämään pikku-fiestamme ja ajelimme eilen pienen siivun kuuluisaa Golden Circle-reittiä. Kyseinen reitti taittuu päivässä ja sisältää kaiken sen, mitä kiireinen matkaaja Islannilta kaipaa, maisemia, historiaa, geysireitä ja vesiputouksia. Reitit ovat helppoja ja kohteet isojen teiden kupeessa. Me valitsimme iltapäiväajelun kohteeksi Geysirin ja Gullfossin ja joitain muita pienempiä nähtävyyksiä matkan varrelta. Sää suosi meitä, sillä ihan koko aikaa ei satanut ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Maisemat vaihtelevat ja jäätiköt, vuoristot, hämmentävät sammaleiset kivikkopellot, joet, vesiputoukset, mustat hiekkarannat ja alavat maanviljelyslaaksot vuorottelevat tien varrella.

Jos Golden Circlen tekee Reykjavikistä käsin, kulkee se punaista ja toista vihreää tietä pitkin. Me reissasimme tällä kertaa vain karttaan merkityn vihreän reitin.

Islannilla on kallis maine ja se pitää paikkansa. Toisaalta täytyy sen verran puolustuksen sanaa sanoa, että suurin osa luonnonnähtävyyksistä on ilmaisia. Ruokailut ja yöpymiset ovat ehkä suurin menoerä, mutta niistäkin voi ennakkoon suunnittelemalla vähän säästää. Ruokakaupat menevät kiinni jo kuuden maissa, joten kannattaa ajoissa miettiä kunkin päivän ruokailut, niin ei tule yllätyksiä.

Täällä vuokrataan myös campervan camp easy -nimellä yöpymiseen soveltuvia autoja, jotka voisivat olla hyvä vaihtoehto jos haluaa mobiilin tukikohdan esim. pikku vaelluksille. Autot ovat kalliita, mutta samoin tulisi hotelliöillekin hintaa. Ja jos eräjormailla haluaisi ihan kokonaisvaltaisesti, niin periaatteessa sitä voisi hoitaa peseytymiset ilmaiseksi lämpimissä luonnonvesissä ja keittää ruokansa kuumissa lähteissä. Yllättävän kalliita jotkut hienoimmat kuumavesikylpylät kuitenkin ovat, esim. Secret Lagoon Flúðirissa olisi maksanut n. 26 euroa yhdeltä hengeltä, joten kannattaa pitäytyä kunnallisissa halvemmissa, tai sitten ilmaisissa. Me päädyimme vain kävelemään Secret Lagoonin ympäri ja menemään uimaan oman hotellin altaille.

Islanti, osa 2.

Tukikohtamme on tällä hetkellä Hveragerðissä, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista itään. Reilun parin tuhannen asukkaan kunta on kahden mannerlaatan kohtauspaikassa, joten vähän joka paikassa kaupunkia puskee rikin hajuiset liitoshöyryt pintaan. Ostoskeskus on rakennettu mannerlaattojen rajakohdan päälle ja jostain kohtaa rakennusta pääsee jopa lasilattian läpi kurkkaamaan mitä maan alla on. Tällä kertaa siellä näkyi kalliohalkeemassa laavavirtaa matkiva ledvaloketju ja remppareiskan Euroopan puolelle jättämä työkalupakki. Mitään tajunnanräjäyttävää muljahtelevaa magmapuroa ei alakerrasta kannata odottaa näkevänsä, mutta onhan se hauska ajatus, että porkkanat voi ostaa Pohjois-Amerikan puolelta ja margariinin noukkia Euraasiasta.

Hotellillamme on lämmitetty ulkouima-allas, mikä välillisesti myös sydäntäni lämmittää, sillä olin osittain jo mainosten orja ja pelkäsin, että ellen mene kehuttuun ja mainostettuun Blue Lagoon -luksuskuumavesikylpylään jään paitsi kaikista kuumien lähteiden päälle tehdyistä uimaloista. Jo parin päivän perusteella olen havainnut, että kuumavesikylpylöitä on kaikkialla, on yksinkertaisia ja halpoja, on patikkamatkan päässä olevia ilmaisia ja luonnontilaisia, on ylellisiä ja kalliita ja kaikkien näiden sekoituksia terveysvaikutuksilla ja ilman. Eli olipa talvi tai kesä, uikkari mukaan ja lillumaan. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei vahingossa pulahda uimaan niihin 100-asteisiin vesiin, vaan valitsee jotain lähempänä omaa ruumiinlämpöä olevaa.

Hveragerðissä hyödynnetään kuumat lähteet monin tavoin. Lämpimissä kasvihuoneissa menestyvät esim. viherkasvit, banaanit, mansikat ja viiniköynnökset. Eipä taida talojen ja uima-altaidenkaan lämmitys olla kustannuskysymys ja Reykjavikin lämmin vesikin tulee täältä. Keskustassa on maksullinen näyttely, jossa jaetaan informaatiota geothermaalisen alueen vaikutuksista arkeen ja luontoon. Alueella voi myös kierrellä ja katsoa kootusti höyryäviä ja kuplivia lammikoita sekä osin keinotekoista geysiriä, johon pumpataan vettä, jotta se voisi viidentoista minuutin välein purkautua.  Onpa keskustassa ravintolakin, joka mainosti kokkaavansa näiden höyryjen avulla.

Muutaman kilometrin ajomatkan päässä keskustasta lähtee lukuisia vaelluspolkuja. Matkalta löytyy kuumia lähteitä, uimalämpimiä jokia, lampaita, islanninhevosia ja kauniita maisemia. 

Turvallisuusasioissa niin maalla kuin vedessäkin täällä luotetaan maalaisjärkeen. Pidä itsestäsi ja alamittaisista huolta. Jos et itse katso lasten perään ei niiden perään katso muutkaan. Älä huku, älä tipu, äläkä kiehu kuoliaaksi. Mahtavaa, että luottoa ihmisviisauteen on jäljellä ja muutama satunnainen varoituskyltti ja pätkä köyttä riittävät. Lähes kaikkialla saa liikkua jotakuinkin vapaasti ja olisihan se vähän epätoivoinen homma alkaa koko saarta aitaamaan.

Islanti, osa 1.

Maisema Selatangarista, tien 427 varrelta.

Pitkäaikainen haaveeni on ollut matkustaa Islantiin. Olen ihastellut monesti Lapin karuja maisemia ja Skotlannin Ylämaan ja saarien taianomainen luonto on jättänyt niin vahvan muistijäljen, että tiesin jo etukäteen pitäväni Islannistakin. Kaikkia näitä paikkoja yhdistää kesäisin ainakin valo. Niissä pääsee harvoin aurinko porottamaan kirkkaalta taivaalta, joten sumun ja pilviverhon läpi suodattuva valo tekee väripaletista hyvin omalaatuisen. Maisemat ovat hurmaavia ja kivien ja kasvillisuuden luoma tekstuuri on puhuttelevaa. Sään suhteen kenelläkään tuskin on kovin korkeita odotuksia, joten sateeseenkin tulee lämmin ja hyväksyvä suhde. Litimärkien hiusten ikään kuin kuuluu liiskautua naamalle samalla kun muovipussi toisensa jälkeen kääritään suojaamaan kameraa.

Kohti merenrantaa.

Lähdin Islantiin mukaan, kun miehelleni koitti vihdoin työmatka tänne tulen ja jään maahan. Jouduin toki hieman keräämään rohkeutta tajutessani että tulisin osan ajasta kiertelemään yksin saarta. En tosin keksi montaa hiljaisempaa ja turvallisempaa ulkomaan kohdetta, jossa hypätä rattiin, joten toistaiseksi olen selvinnyt.

Fiestamme suorituskykyä koeteltiin Selatangarin soratiellä.

Islannissa on vaikea matkailla luonnossa ilman autoa, joten vuokrasimme lentokentältä sellaisen. Vuokraamamme Ford Fiesta ei ehkä kaikkein halvimpana vaihtoehtona vastaa monien mielikuvaa maastokelpoisesta autosta, mutta hinta-laatusuhde on kohdallaan. Se on toistaiseksi jaksanut nousta mäkien päälle ja kulkee mainiosti pikitiellä. Hiekkateilläkin se kulkee, eikä rutise läheskään yhtä paljon kuin minä istuessani pelkääjän paikalla. Jos veri olisi vetänyt vuoristoteille, olisi ollut pakko vuokrata neliveto. Vinkkinä siis teille muille: Jos luonto kutsuu kohti vaativampia maastoja tai jos kaipaat ajomukavuutta, ei kannata säästellä autovuokrassa. Autoon saa lisäksi ostettua vaikka millaisia vakuutuksia ja omavastuunpoistoja, joten rahalla saa suojattua melkein kaiken materian, paitsi ei ymmärtääkseni auton pohjaa. Jos sen kolauttaa kiveen, saa syyttää vain itseään.

Porto rakastettuni

Tässä postauksessani haluaisin kehua Portugalin toiseksi suurimman kaupungin Porton taivaisiin, sillä se on rappioromantiikassaan kaunis, hurmaava, erilainen, edullinen ja itselläni lämpimiä muistoja herättävä kaupunki. Emmin kuitenkin ylitsevuotavia kehuja, sillä uusimman visiittini perusteella kaupunki ei kaipaa enää yhtään uutta turistia. Yksi suurimmista muutoksista, mitä seitsemän vuotta ensivisiittini jälkeen huomasin, oli räjähdysmäisesti kasvanut matkailijoiden määrä.

Mutta kuten aina, turistien tuomat eurot ovat kaksipiippuinen juttu. Porton kaupungin keskustassa oli pitkään alueita ja taloja, jotka muistuttivat hylättyä autiokaupunkia. Rikotut ja romahtaneet vuosisatoja vanhat talot odottivat turhaan korjaajiaan, vaikka harvoista kunnostetuista talosta näki, millainen potentiaali kapeilla kujilla oli. Tämänkin ilmiön taustalla oli talouskriisin lisäksi kaupunkipolitiikkaa, jäädytettyjä vuokria ja kokonainen vyyhti erilaisia syitä, joiden vuoksi kaupunki alkoi rapistua eikä vanhan kunnostaminen ollut järkevä sijoitus.

Paikalliset ystäväni sanovat, että sen jälkeen kun Ryanair alkoi lentää kaupunkiin vuonna 2009, asiat alkoivat muuttua. Toki tähän tarvittiin myös uudistusmielinen pormestari ja lukemattomia muita uudelleenrakentamista tukevia toimenpiteitä, oikea ajankohta sekä asennemuutos, mutta koska yksinkertainen on kaunista, nimettäköön kasvutarinan samanaikaiseksi sankariksi ja antisankariksi kyseinen halpalentoyhtiö. Yhtäkkiä Portoon alkoi tulla halpojen hintojen perässä nuoria reppureissaajia ja varttuneempia portviinituristeja. Vuosien kuluessa Porto säilyi houkuttelevana matkakohteena ja pikkuhiljaa se alkoi saada kansainvälisiä matkailupalkintoja. Sosiaalimediassa alkoi levitä kunkin vuoden top10-kohteiden listat, joiden kärkikahinoissa Porto oli usein mukana. Ja yhä lisääntyvät turistit toivat mukanaan rahaa.

Ensimmäisenä raha virtasi kaupungin pittoreskeimmän joenvarsialueen, Ribeiran luokse. Siellä ovat portviinikellarit, jokiristeilyalukset, turistiravintolat ja kohteet, joissa turistit ensimmäisenä kierrätetään. Olen käynyt Portossa viimeisen seitsemän vuoden aikana lähes joka vuosi, mutta en koskaan ole nähnyt samanlaista turistiryntäystä kuin tänä vuonna. Matkailupalvelujen määrä ja laatu oli kehittynyt ja yrittäjillä riitti asiakkaita.

Tässä vaiheessa saattaa herätä kysymys, mikä tässä kehityksessä sitten on negatiivista. Jos pidetään mielessä, että portugalilaisten minimipalkka on noin 500€ kuussa ja harva nauttii yli 1000€ palkkapussista, kuukausittaiset asumiskulut eivät voi kasvaa kovin isoiksi. Ribeiran alueen vanhat rupsahtaneet talot olivat monen ikäihmisien vuokrakoteja aina siihen asti, kunnes ne remontoitiin hotelleiksi tai vuokrahuoneistoiksi matkailijoille. Vähätuloiset asukkaat ajettiin kodeistaan pois kaupungin keskustasta. Moni ystävistäni totesikin, että Ribeiran alue ei enää ole portolaisten omaa kaupunkia, vaan vierasta turistialuetta. Hyvä esimerkki on Rua das Flores -niminen katu, joka laskee keskustasta kohti joenvartta. Vielä seitsemän vuotta sitten se oli ränsistynyt ja hiljainen kadunpätkä, mutta nyt vuonna 2017 siitä on tullut trendikäs bilekatu, jonka varrella on kauniisti remontoituja hotelleja, paikallisille liian kalliita viinibaareja ja herttaisia myymälöitä, joiden asiakaskuntaa ovat pääasiassa turistit.

Mitä tapahtuu joskus tulevaisuudessa, kun turistiaallokossa ollaankin siellä aallonpohjassa? Vaikka Porto kaunis onkin, sen kiinnostus turistien silmissä ei liene ikuinen. Toivottavasti silloin portolaiset saavat nauttia kauniisti remontoidusta keskusta-alueesta omalla väellä ja hotelleja muutetaan takaisin asuinkäyttöön. Vaikka portolaiset ystäväni vähän negatiivisin äänenpainoin lisääntyneestä turismista puhuvatkin, uskon, että keskusta-alueen herääminen henkiin hyödyttää ainakin välillisesti myös heitä.

Loppuun upea 4K-video Portosta, tästä jos mistä saa hyvän yleiskuvan siitä, miltä kaupunki näyttää, mikäli vaikka sattuisit harkitsemaan sinne lähtemistä.

Erään äkkilähdön anatomia

Toukokuun ensimmäisenä lauantaina makoilin säkkituolissa kiukkuisena lumisateista, joita ei mielestäni enää toukokuussa olisi saanut päivittäin tulla. Kevään valo oli hiipinyt jo viikkojen ajan pidentämään päiviä, mutta luonnon vehreys antoi odottaa, sillä ulkona oli koleaa, kylmää ja lumista. Ihoni huusi pitkän talven jälkeen D-vitamiinia ja silmäni verkkokalvot olivat lähes unohtaneet, mitä muita värejä maailmassa oli harmaan sävyjen lisäksi.


Sillä hetkellä tulin vakuuttuneeksi maisemanvaihdoksen tarpeellisuudesta. Ensin ajattelin siirtymää 50 kilometrin päähän, mutta halusin elää vaarallisesti ja rupesin harkitsemaan Helsingin matkaa. Olin kuitenkin vasta muuttanut pois Helsingistä asuttuani siellä lähes 16 vuotta, joten sekään ei tarjonnut riittävää eksotiikkaa, edes sen sään puolesta.

Lietsoin itseäni syvemmälle out of the box -ajatteluun ja annoin itseni hieman kurkistaa netissä myytäviä äkkilähtöjä. Sopivia kaupunki- ja rantalomia oli tarjolla mukava määrä ja useimmissa hintakin oli jokseenkin siedettävä. Vaikka kuinka yritin, en osannut kuitenkaan vakuuttaa itselleni miten viihtyisin yksin vieraan rantalomakohteen hotellissa viikon, sillä en kuitenkaan kaivannut  hiljaisuuden retriittiä.

Sen sijaan ideaali kohde olisi joku, jossa olisi valoa, lämpöä, edullista, turvallista ja vielä kaiken lisäksi seuraa. Tässä kohtaa esiin nousi rumpujen pärinän saattelemana Portugali, jossa olen kahteen otteeseen asunut, ja joka täyttää kaikki ylläolevat kriteerit, joskin lentoajaltaan ja hinnoiltaan sopivien lentojen löytäminen maahan on usein kiven alla. Mutta kuten onnistuneisiin tarinoihin kuuluu, joskus kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, edulliset lennot löytyvät ja matka-aikataulut natsaavat.

Pientä tutinaa punttiin aiheutti se, että ostin lentoliput lauantai-iltana ja lento lähti Helsinki-Vantaalta sunnuntaiaamuna. Minun piti pakata melko nopealla vauhdilla, koittaa nukkuakin hetki ennen kuin Väinö Paunu vei minut kukonlaulun aikaan bussillaan kentälle. Pakkaaminen oli onneksi jokseenkin helppoa, sillä halpoihin lippuihin sisältyi ainoastaan 8 kg käsimatkatavarat, joten piti pysytellä olennaisissa.

EU:n ja euroalueen matkailu on tehty turistinäkökulmasta helpoksi. Ei jännitystä rajamuodollisuuksista, ei rahanvaihto-ongelmia, eikä enää nykyään kännykkä- tai mobiilidatakonkurssiakaan. Jos vapaa liikkuvuus tuokin mukanaan jotain negatiivisia lieveilmiöitä, ovat sen positiiviset puolet kieltämättä elämää helpottavia. Jos turistisesongin ulkopuolella on mahdollisuus matkustaa ja on avomielinen matkakohteen suhteen, voi päästä hyvin kukkaroystävälliselle matkalle, vaikka sen varaisi vuorokautta ennen. Suosittelen!