Kuluttajansuojattomuus ja asiakaspalveluttomuus

Reilussa viikossa ollaan ehditty kotiutua takaisin Suomeen, mutta ei täysin ongelmitta. Olen joskus blogeissani valitellut miten huono kuluttajansuoja UK:ssa on ja mikäli esimerkiksi laskuksen kanssa tulee epäselvyyksiä, on pahimmissa tapauksissa lähes mahdotonta ottaa asiakaspalveluun yhteyttä ja selvittää tilannetta.

Pari tuoretta esimerkkiä tulevat tässä, mikäli niistä olisi hyötyä muille Brittein saarilla asujille. Lähtiessämme Edinburghin kalustetusta vuokra-asunnosta teimme pyydetyn loppusiivon ja jätimme asunnon moitteettomaan kuntoon. Vuokranantajan edustaja ei kuitenkaan tullut paikan päälle tekemään lopputarkastusta vaan käski meidän tiputtaa avaimet lähtiessämme postiluukusta. Koska meillä oli muutama sata puntaa vuokravakuutta vielä vuokranantajalla jemmassa, haistoimme heti palaneen käryä. He voisivat väittää meidän tuhonneen vaikka mitä ja sen perusteella pidättää vuokravakuuden kokonaan tai osan siitä, ilman että meillä olisi mitään todistusaineistoa, jolla vaatisimme rahan takaisin. Todistaaksemme asunnon kunnon kuvasimme lähtiessämme kännykän videolle koko asunnon kunnon aina siihen asti kun lukitsimme ulko-oven ja tiputimme avaimet postiluukusta.

Eikä mennyt kuin muutama päivä kun sähköpostiin tipahti viesti, jossa kerrottiin siivojan loukanneen kätensä pahasti siivotessamme Edinburghin asunnon kylpyhuonettamme, jonka lasihylly oli kuulemma ollut rikki. Meitä pyydettiin antamaan selvitys tästä, jotta hylly voidaan korjata ja vuokravakuudestamme pidättää kulut. Vereni melkein kiehahti kunnes kiitin, taputin ja rapsutin itseäni siitä videokuvasta, joka kännykässäni oli. En tiedä olisiko sen kuvanlaadun perusteella pystynyt todistamaan mitään yksityiskohtia, mutta helpotti ainakin paluuviestin kirjoittamista. Pahoittelimme siivoojan loukkaantumista ja totesimme, että lähtiessämme asunto ja kylpyhuone olivat moitteettomassa kunnossa, josta meillä on videoklippi todisteena. Muutaman päivän päästä rahat palautettiin, eikä siivoojasta tai hyllystä mainittu enää sanaakaan.

Tästä viikon jälkeen mieheni sähköpostiin tuli huomautus siitä, ettemme ole vuoteen maksaneet Oxfordin asuntomme sähkölaskuja. No, tämän pitäisi olla itsestäänselvää, sillä emme ole vuoteen asuneet Oxfordissa ja kaikki sopimukset on katkaistu omasta ja vuokranantajafirman toimesta vuosi sitten. Sähköä meille toimittanut Scottish Energy ei koskaan toimittanut meille niitä puntia, jotka tasauslaskun perusteella olisi pitänyt liikaa maksetuista arviolaskuista palauttaa, joten oikeastaan he ovat velkaa meille ja tästä syystä tilanne kismitti tuplasti. Tällaisissa tilanteissa luulisi olevan helppoa ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja hoitaa ongelma, mutta asiakaspalveluun ei voi olla yhteydessä ilman että syöttää ensin sähkömittarin luvut nettilomakkeeseen. Se on mahdotonta nyt ja oli mahdotonta Oxfordissa asuessamme, sillä meillä ei ollut pääsyä sähkömittareille.

Emme siis todennäköisesti koskaan tule saamaan liikaa maksamiamme puntia arviolaskuista takaisin ja toivoa täytyy, ettei ongelmia tule jatkossa siitä, että meillä näyttää Oxfordissa kertyvän joka hetki sähkölaskuvelkaa firmalle, joiden kanssa meillä ei ole ollut vuoden 2013 jälkeen sopimusta. Vähän tekisi mieli kiukustua, mutta ehkä lähden jouluostoksille ja nautiskelemaan astetta toimivammasta yhteiskunnasta.

Jos joku kaipaa vielä pari varoittavaa esimerkkiä UK:n kuluttajasuojasta, suosittelen lukemaan seuraavat tekstit Oxfordin aikaisesta Ruislastu-blogistani :

http://ruislastu.blogspot.fi/2013/11/kuluttajansuojaa-jannan-aarella.html
http://ruislastu.blogspot.fi/2013/07/kuppa-vodafone-valta-jos-pystyt.html

Visit Oxford - matkailunedistämistä ja kehuja

Oli viisasta jäädä Oxfordiin koko viikoksi ja jättää Lontoon jäätävät jouluruuhkat väliin. Epäröimme tosin koko viikon, onko virhe jättää käymättä Lontoossa kun näin lähellä ollaan, mutta loppujen lopuksi Oxford tarjosi meille kaiken mitä kaipasimme. Näimme ystäviä, fiilistelimme menneitä, ostimme vaatteita, nautimme kulttuurista, söimme tajuttoman hyvää ruokaa ja hengasimme yliopistolla. Tietenkin samoja juttuja voisi tehdä isommassa mittakaavassa Lontoossa, mutta merkittävin ero on se, että siellä ei pysty liikkumaan jalan, ja etäisyydet saa kymmenkertaistaa. Lontoo on muutenkin niin hengästyttävän kokoinen paikka, että sinne mennessä pitää olla päämäärä kirkkaana mielessä. Täällä on niin helppo vain haahuilla ja suunnata hetken mielijohteesta mihin vain 10 minuutin kävelymatkan sisällä. (Eh, pientä matkailuedistämismainontaa, eikö? Ja taitaa vielä jatkua...)

Asuessamme täällä vuosi sitten luonnontieteellinen museo oli remontin vuoksi suljettu. Sekös minua harmitti, kun en päässyt dodo-pyhiinvaellukselle sinne, mutta nyt sekin asia tuli korjattua. On muuten mahtava museokombo täällä tuo Pitt Riversin antropologinen museo ja luonnontieteellinen. Molemmat monta kertaa pienempiä kuin serkkunsa Lontoossa, mutta juuri sopivan kokoisia, joissa museopedagogiikka on toteutettu kaikenikäisiä kiinnostavasti.

Black Friday -shoppailukausi osoittautui yllättävän käyttökelpoiseksi meille tällä kertaa, vaikka vähän skeptisesti siihen etukäteen suhtauduinkin. Alennukset jatkuivat koko viikonlopun ja mukaan tarttui neuleita, juhlapukuja ja kauluspaitoja, joista monet onnistuimme bongaamaan 50 prosentin alennuksesta. Oxfordissa on kaupungin kokoon nähden aivan mahtavat juhlavaatevalikoimat, joten tarpeet täyttyivät tältäkin osalta.

Ravintolat olivat juuri niin hyviä täällä kuin muistelinkin. Tai ainakin Edinburghin ravintolatarjontaan verrattuna täällä voi syödä aivan ylivertaisen hyvin. Skottiruoka ei koskaan tehnyt minuun vaikutusta, eikä sieltä löytynyt hinta-laatu-suhteeltaan sellaisia ravintoloita kovinkaan monta, jossa olisi viitsinyt käydä. Brittiruoka ei sielläkään maistunut hyvälle ja monessa etnisessäkin ruoassa oli kursailematon skottitvisti, uppopaistoa, haggista tai muuta ei niin mukavaa. Täällä olemmekin sitten viettäneet oraaliorgioita libanonilaisessa, intialaisessa, ranskalaisessa ja italialaisessa ravintolassa.

Collegemajoituksen jälkeen siirryimme lopuiksi yöksi University Clubille. Täällä on ihan hyvä olla, joskin tunnelma on latteampi ja huone muistuttaa sairaalahuonetta kaikkine esteettömyysapuvälineineen. Eipä täällä kuitenkaan tarvitse määräänsä enempää aikaa viettää, ja hinta on jokatapauksessa huokeampi kuin paikallisissa hotelleissa.

Torstaina menin Christ Churchin katedraaliin evensongiin, eräänlaiseen laulupainotteiseen iltahartauteen, jossa laulaa poikakuoro. Kuoro on niin hyvä ja tunnelma niin ainutlaatuinen, että rakastan käydä siellä. Kun silmät sulkee, voi kuvitella matkustavansa vuosisatojen taakse. Heti sen jälkeen kiirehdin vähän toisenlaiselle aikamatkalle, nimittäin teatteriin katsomaan Motown-showta, jonka lopussa koko teatterisali jammasi käytävillä Jackson 5:n tahtiin. Yleisö koostui pikkuhippurassa olevista naisista, jotka olivat eläneet villeimmät nuoruusvuotensa 60-luvulla ja tulivat nyt muistelemaan nuoruutensa idoleita. Välillä meinasin jäädä jalkoihin kun twistasivat niin suurella hartaudella, mutta hengissä sieltäkin pois pääsin.

Kaikin puolin viikko Oxfordissa on kruunannut tämänsyksyisen keikan Brittein saarille. Hieno keikka siis takana ja maailmankuva on taas pari askelta avarampi. Nyt kelpaa pistää kimpsut ja kampsut laukkuihin ja suunnata Suomeen viettämään itsenäisyyspäivää. Blogi alkaa hiljentyä, mutta ei vielä vaikene. Hyvää joulunodotusta!

Oxfordin kauneus ja kauheus

Skotlanti unohtui aika kivuttomasti sen siljan tein kun astuimme bussista ulos Oxfordissa. Vuoden tauon jälkeen huomasin tasapainoilevani samoilla mukulakivikaduilla kuin aikaisemmin, ihan kuin en olisi ollutkaan poissa. Mikään ei äkkiseltään vaikuttanut muuttuneen. Ehkä jokin kauppa oli sulkenut ovensa tai uusi kahvila auennut, mutta muuten kaupunki näytti entiseltään. Aika näytti kullanneen muistoni tehokkaasti, ainakin mitä tuli siihen, miten tehokkaasti onnistuin romantisoimaan kaiken näkemäni. Kaduilla ruostuneiden pyörien selässä ratsastavat opiskelijat ja ympärillä kaikuvat kirkonkellot loivat äänimaailman, jota en tiennytkään kaipaavani. Vanhat college-rakennukset ja mustiin viittoihin kääriytyneet yliopistolaiset olivat kuin kymmeniä tai satoja vuosia vanhoista maalauksista. Kaikki oli loppusyksyn auringonpaisteessa vain niin kaunista ja niin tunnelmallista.

Meille oli varattu huone Brasenose Collegesta, mikä kruunasi saapumisen kaupunkiin. Rakastan vanhoja yliopistorakennuksia, eikä paljon keskeisempää sijaintia tai tunnelmallisempaa rakennusta majapaikalle voi toivoa. Huokailin ihastuksissani nähdessäni raskaat rautavahvisteiset puuovet ja vihreät sisäpihan nurmikot, joilla kävely on aina kiellettyä. Jos jossakin aika tuntuu pysähtyneen, niin täällä.

Otimme nopeasti kaupungin keskustan haltuumme. Nopea lounas yhdessä lempiravintoloistamme ja vähän shoppailua, jonka jälkeen ehdimme vielä talsia keskustan kaduilla ennen pimeän tuloa. Vaahterat olivat tiputtaneet keltaiset lehtensä kaduille ja hämärän laskeutuessa kellertävät katulyhdyt syttyivät valaisemaan hämäriä kujia. Kaikki oli niin tunnelmallista, että meinasin pakahtua.

Eikä siinä ollut vielä kaikki. Olin unohtanut miltä tuntuu, kun illalla keskustan kymmenissä collegeissa ja kappeleissa alkavat kuoroharjoitukset. Ihan kuin ohjaajan iso käsi lisäisi oman soundrackin pimeneville kaduille. Koskaan ei tiedä, minkä kulman takaa kuulee upean kuoron vahvaa laulantaa, urkumusiikkia tai otteen sembaloharjoituksista. Tasatunnein ja vähän muulloinkin kaupungin eri suunnissa soivat kirkonkellot. Joskus ajattelen käveleväni Morse- tai Lewis-poliisisarjojen kulisseissa.

Kaksi ensimmäistä päivää Oxford näyttäytyi vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Sitten pikku hiljaa mieleeni alkoi palautua myös se arki ja elämän erilaisuus, johon täällä asuessa törmäsi ja johon oli  vaikea päästä sisälle. Kaiken kauniin ja arvokkaan lisäksi Oxford on kuitenkin kuva englantilaisesta yhteiskunnasta ja sen vuoksi ainakin minulla on ollut välillä vähän kulttuurisia sopeutumisvaikeuksia ymmärtää täällä olevien ihmisten maailmankuvaa. Ihmisten välinen eriarvoisuus, ihmissuhteiden hierarkisuus, poissulkevuus, lokerointi ja elitismi ovat asioita, joita ei samalla tavalla suomalaisessa yhteiskunnassa näe. Kulttuurisen ja sosiaalisen lukutaidon harjaantuminen ymmärtämään englantilaista luokkayhteiskuntaa vie aikaa, ja siitä olisi kyllä suuresti apua Oxfordin kaltaisen paikan haltuunottamisessa. Täällä soppaa hämmentävät kultalusikka suussa syntyneet opiskelijat ja siihen kun heitetään mausteeksi menestymispaineet, kilpailu ja kova tarve linkittyä ja luoda suhteita tulevaisuuden kannalta hyödyllisten kontaktien kanssa, meno näyttää joskus ulkopuolisen silmin aika raadolliselta. Oxford kätkee porttiensa taakse monta menestystarinaa, mutta myös surullisen paljon niitä paineiden keskellä huonommin päättyneitä tarinoita.

Ehkä juuri tämä tekeekin Oxfordista erityisen paikan. Toisaalta kaupunki yliopistoineen pitää sisällään klassista kauneutta ja korkeasti koulutetun yläluokan sosiaalista pääomaa, kun taas toisen kulman takana näyttäytyy alleviivattuna ihmisten eriarvoisuus ja vanhan rahan valta. Ehkä Oxfordin kiinnostavuus omalla kohdallani syntyy juuri siitä, että tulen aina tarkkailemaan näkemääni ulkopuolisena enkä varmaan koskaan tule täysin ymmärtämään, millaisella polttoaineella brittien sosiaaliluokka-ajattelu puskee eteenpäin. Mutta tästäkin huolimatta nautin kovasti kurkistelusta toiseen todellisuuteen vaikkapa vain avaimenreiästä, kyllä se maailmankuva sitäkin kautta laajenee.