Viikonloppuviihdettä

Tämä viikonloppu piti olla pyhitetty luontomatkailuun. Tänään meidän piti vihdoinkin lähteä vesibussilla toiselle puolelle laguunia ja kiivetä metsän keskellä menevää polkua näköalapaikalle. Huomenna ajattelimme ottaa bussin rannalle ja kävellä niin pitkälle kuin jalat kantavat. Viikonloppu oli täydellinen valokuvaamista ajatellen, mutta sitten taivaan täytti sade ja ukkonen joka ei ennusteen mukaan ole väistymässä hetkeen. Olemme vankeina neljän seinän sisällä.

Voi kuinka mielelläni olisin nyt Suomessa pelaamassa lautapelejä ystävien kanssa sateen hakatessa kattopelteihin. Ette tiedäkään kuinka paljon kaipaan teitä siellä kaukana. Ystäviäni, joiden kanssa voi tehdä luontoretkiä, pelata pelejä, jutella syvällisiä tai kohnottaa muuten vain. (Kesällä pitää kehitellä jotain esoteerista jälleennäkemisen kunniaksi.)

Terapiaa tälle mälsälle viikonlopun käänteelle sai tänään tarjota kaupan suklaahylly, johon suuntasin lounaan jälkeen. Olenko koskaan kertonut, että täällä on kaksi kauppaa, joiden nimistä jaksamme aina vääntää vitsiä, toinen on Hyvän Jeesuksen kauppa ja toinen on Magia. Niistä saa loputtoman määrän puujalkavitsejä, jotka ovat niin huonoja, etten niitä tähän laita, vaan saatte keksiä ne itse. Tällä kertaa Magian maustehylly yllätti meidät. Suuresti rakastamiemme valkosipulilastujen vieressä oli pussillinen valkoista jauhetta, joka oli nimetty salamoníacoksi, siis löysimme käytännössä salmiakkia! Meidän lakritsi- ja salmiakkipuutostila on kasvanut jo sellaisiin mittasuhteisiin, että päädyimme uteliaina ostamaan pussillisen ammoniumkloridia. Nyt tosin tarvitsisi enää keksiä miten sen saisi jalostettua nautittavaan muotoon.

Pikkuhiljaa alamme odotella iltaa ja brasilialaisen television ykkösviihdeohjelmia. Valtavia kirkkaasti valaistuja ja värikkäitä studioita joissa lauletaan, tanssitaan ja kilpaillaan. Ne ovat niin absurdeja ja huonoja ohjelmia, että alan toisaalta jo rakastaa niitä. Ne irrottavat loistavasti arjesta. Viime viikonlopulta muistan sekalaisia pätkiä sieltä täältä, jättimäisellä torakkaratsulla ratsastavia laulavia ihmisiä, oikeiden elävien torakoiden kanssa otettuja selfieitä, kiiltävän valkoisia hammasrivejä, vihreäksi maalattuja ihmisiä, laulavia juontajia ja kaiken taustalla maanisesti tanssivia naisia. Kuinka joku ohjelma voikin olla samaan aikaan niin sisällötöntä ja tyhjää, mutta niin iloista ja hyväntahtoista?

Toinen kouluvierailu

Onneksi viikon sairastuvalla makoilun jälkeen on tullut taas vähän aktiviteetteja, sillä sängynpohjalla makoillessani olin niin valmis lähteämään takaisin Suomeen, etten tiennyt olevan edes mahdollista. Sairastaminen ei ole koskaan kivaa, mutta erityisen epämiellyttävää se on vieraassa ympäristössä.

Pääsimme taas tutustumaan paikalliseen kouluun, tällä kertaa vuorossa oli toista vuotta toiminnassa oleva uutuuttaan kiiltelevä yksityiskoulu. Saatan päästä tänne pitämään muutaman tunninkin, mikäli aikataulut sattuvat yhteen. Antaa taas kuvien kertoa puolestaan, vaikka valitettavasti jouduin rajaamaan pois kuvat, joissa oli oppilaita, sillä minulla ei ole lupaa julkaista kuvia oppilaista.

Lähteäkö Rioon vai ei?

Matkustamien Brasilian isoihin kaupunkeihin jalkapallon MM-kisojen alla tai niiden aikana voi olla joko maailmanluokan emämunaus tai elämää suurempi kokemus. Jalkapallopelin seuraaminen ja tunnelmoiminen Copacabanalla saattaa olla hienoin jalkapallokokemus, mitä koskaan tulen kokemaan tai vaihtoehtoisesti se kääntyy väkivaltaiseksi mielenosoitukseksi, mikäli julkisen liikenteen lakon vuoksi olemme edes päässeet lentokentältä keskustaan. Ehkäpä jalkapallon MM-kisat nostattavat ennenkokemattoman protestiliikkeen aallon, tai vaihtoehtoisesti kisat yhdistävät koko maan ja valtava kansanjuhla laskeutuu kuukaudeksi turuille ja toreille, rannoille ja faveloihin.

Juuri tästä syystä minua kiinnostaisi hirveästi tehdä pikkuinen visiitti vaikkapa Rio de Janeiroon. Tunnelma voi hyvinkin nousta kattoon  kisojen aikana. Mutta pieni riski myös totaaliseen kaaokseen on olemassa ja takuuvarmaa on ainakin se, että jos tunnelma ei nouse kattoon, siellä ovat ainakin hinnat.

Päivän dilemma onkin siinä, onko mitään järkeä lähteä keskelle kaaosta. Toisaalta, kun tänne asti on matkustettu, miksi homehtua pikkuisella saarella kolme kuukautta, käymättä missään. Sen lupaan kuitenkin, että jos Rioon päätämme lähteä ja sieltä hengissä selviämme, kerron siitä täällä blogissa.

Brasilia maailman mediassa

Vihdoinkin Floripassa alkaa näkyä jalkapallon MM-kisat - valitettavasti tämä näkyy niin hyvässä kuin pahassakin. Positiivisia asioita on paljon: Kaupat koristelevat kattojaan lippunauhoin ja myymälöiden somistukset alkavat olla voittopuolisesti kelta-vihreitä. Kisojen alkuun on tasan kaksi viikkoa ja maailman huomio alkaa kohdistua Brasiliaan. Lähestyvät kisat näkyvät kansainvälisessä lehdistössä ja on mukava lukea Brasiliaa käsitteleviä monipuolisia lehtijuttuja englanniksi ja suomeksi, varsinkin kun portugali ei vielä suju niin sujuvasti, että osaisin seurata paikallista mediaa. (Tähän väliin voisin suositella vaikkapa yhteiskunnallisesti mielenkiintoista Brasilian kotiapulaisista kertovaa Helsingin Sanomien artikkelia.)

Maailman huomio tarjoaa myös mielenosoittamiselle houkuttelevat puitteet. Epäkohtiin kannattaa tarttua ja niitä nostaa esiin kerrankin, kun ulkomaita kiinnostaa. Kisojen rahankäyttö ja organisaation epätehokkuus on nostettu tapetille koko maassa ja sitä on vastustettu lukuisissa mielenosoituksissa ja seinämaalauksissa.

Kuva haettu osoitteesta: http://noticias.bol.uol.com.br/ultimas-noticias/entretenimento/2014/05/26/grafiteiro-que-critica-miseria-diz-que-copa-escancara-problemas-do-brasil.htm

Kuva haettu osoitteesta: http://sergiomoraes.com/2012/06/12/contra-as-obras-da-copa/

Lakkoja ja mielenosoituksia on jatkuvasti. Viikon pysäyttävimmät uutiskuvat näin poliisin ja alkuperäiskansan välisestä konfliktista, missä aseet ja kyynelkaasu kohtasivat jouset ja nuolet.

Tämä kuva sekä lisää aiheesta osoitteesta http://www.bbc.com/news/world-latin-america-27598932

Kaikki lakot ja protestit eivät toki liity lähestyviin jalkapallon MM-kisoihin. Santa Catarinan osavaltion yliopiston toimistohenkilökunta on ollut kolmatta kuukautta lakossa ja se tuo yliopiston toimintaan oman pienen lisänsä. Eilen koko Floripan bussiliikenne katkaistiin koko päiväksi protestina jollekin tietotekniselle toteutukselle tai uudistukselle.

Jalkapallon MM-kisojen vaikutus maan talouteen ja turvallisuuteen ei selviä ennen kuin kisat ovat ohitse, jos sittenkään. Sen jälkeen huomio keskittyy kesäolympialaisiin, jotka täällä pidetään kahden vuoden kuluttua. Toivon kovasti, että MM-kisoista jää hyvä maku suuhun, sillä köyhyyden kanssa taistelevalla Brasilialla ei ole varaa muuten tuhlata kaksiin suurkisoihin parin vuoden välein.

Talvigrillailua

Ilmat eivät varsinaisesti ole suosineet. Vaikka lämpötilat ovatkin sahanneet 10-20 asteen välillä, täällä tuntuu  kylmältä. Etenkin sisätiloissa olemme saaneet kokea kylmät yöt luissa ja ytimissä. Jokaisen asuntomme huoneen ulkoseinä on vuorattu lasisella liukuseinällä, joka ei kovin tehokkaasti pidä kylmää ulkona. Vessojen ikkunat ovat ruostuneet auki-asentoon, joten aamusuihkun saa ottaa sellaisessa rapsakkaan raikkaassa viileydessä. Vaatetta saa siis pitää päällä, päivin ja öin, eikä kinkkujen kärvennys rannalla makoillen sovi tähän vuodenaikaan ja näille leveysasteille. Meininki olisi varmaan vähän toista helteisinä uudenvuodenöinä tai helmikuun karnevaaleissa. Pitänee testata niitä jonain muuna vuonna.

Kinkkujen grillailusta tuli mieleen toisenlaiset grillailut. Kahden viikon torakanmetsästys on edennyt siihen vaiheeseen, että saimme vihdoinkin parvekkeen vallattua takaisin itsellemme ja ensimmäiset churrasqueirat testattua. Nam!

Vaarallisia kaivonkansia

Malaria, keltakuume, dengue, liikenne, rikollisliigat, katuryöstöt... nämä ovat niin puhkikuluneita Brasilian vaaroja, ettei niistä jaksa enää blogiin kirjoittaa. Ylikypsät puusta tippuvat mangot ja papaijatkin taitavat olla jo kertaalleen käsiteltyjä, mutta katujen kaivonkannet - ne ovat uusi musta!

Linkitin jokunen viikko tänne blogiin musiikkivideon elämisen vaaroista Rio de Janeirossa. Jäin miettimään miksi videossa mainittiin kaivonkannet yhtenä kuolemanaiheuttajana. Olen kyllä nähnyt kaduilla ammottavia kuiluja, joiden päältä puuttuu kaivonkansia ja ajatellut, että ehkä näihin voi huolimaton jalankulkija tipahtaa, mutta aihe jäi yhä mieltäni kaivertamaan. Kaivonkansiasiaa sivuttiin uudelleen sattumalta löytämässäni blogipostauksessa, jossa väitettiin, että Rion asukkaat väistelevät kaivonkansia kaduilla, koska he pelkäävät että ne räjähtävät. Mitä ihmettä, onko kyseessä jokin omaleimainen neuroosi vai silkka taikausko? Kun muualla yritetään välttää astumasta katukiveyksen reunojen päälle ja syljeskellään mustien kissojen perään, onko Riossa valittu kohteeksi katujen metallikannet?

Päätin lähteä tekemään eri kielillä googlehakuja aiheesta. Kovin paljon vaivaa minun ei tarvinnut nähdä ymmärtääkseni mistä tässä ilmiössä oikein on kyse. Täällä tosiaankin kaivonkannet räjähtelevät ja niistä aiheutuu sekä henkilövahinkoja, kuolemia että materiaalista tuhoa. Maanalaisien kaasuputkien vuodot yhdistettynä huonokuntoisiin sähköjohtoihin aiheuttavat räjähdyksiä, jotka lennättävät kaivonkansia siellä sun täällä. Aiheesta voi lukea lisää vaikkapa tästä The New York Timesin artikkelista. Ja videoiden ystävät voivat suunnata G1-uutispalvelun sivulle tai katsoa alla olevan Youtube-videon.

Kouluvierailu

Meidät kutsuttiin tutustumaan paikalliseen kouluun, joka on Brasilian mittakaavassa melko poikkeuksellinen koulu. Se toimii yliopiston yhteydessä, on maksuton ja oppilaat valitaan arpomalla. Korkeatasoinen tutkimukseen perustuva opetus tapahtuu yhteistyössä yliopiston kanssa ja muutenkin oppilaille maksutta tarjottavat resurssit terveydenhuoltoineen ja aterioineen ovat täkäläisittäin aivan omaa luokkaansa. Jotkut ovat kehuneet koulua jopa Brasilian parhaaksi julkisen puolen kouluksi.

Yksi koulun monista rakennuksista. Huomaa kuvan keskellä oleva tuoli.

Koulun pihamaata. Taustalla näkyy yliopistokampuksen keskeneräiset rakennukset.

Käytävältä napsittua.

Tällainen sanaston opiskelu tekisi itsellenikin hyvää.

Kovin klassinen luokkahuone.

Jotkut asiat näyttävät olevan universaaleja ja hyväksi havaittuja käytäntöjä.

 

Vierailu sekä koulun, että päiväkodin puolelle oli mielenkiintoinen vaikka sitä harmittavasti varjostikin se, että kolmen päivän syömättömyys ja rajusta ruokamyrkytyksestä palautuminen olivat vieneet voimani aivan täysin ja minua pyörrytti lähes lakkaamatta. En siis saanut käynnistä irti ihan sitä kaikkea, jota olisin parempana päivänä saattanut saada. Kolmen ja puolen tunnin vierailun jälkeen olin niin lopussa, että minun oli pakko päästä syömään jotain läheiseen kahvilaan ja sen jälkeen pystyin hädin tuskin kävelemään läheiselle taksitolpalle päästäkseni kotiin. Ruoka tekee kuitenkin ihmeen hyvää, vielä kun sisuskalut suostuisivat jotain sulattamaan.

En tiedä mikä kansallinen vatsatautiviikko täällä nyt on, mutta pari tuntia kahvilassa syönnin jälkeen miehelleni tuli klassiset ruokamyrkytyksen oireet ja se olikin menoa aika nopeasti. Juuri kun itse olen palaamassa täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi, hän on joutunut jäämään kotiin sairastamaan ja sairaanhoitovuoro on vaihtunut lennosta. Ulkona on kylmää ja pimeää ja minulla alkaa pikkuhiljaa kaatua seinät päälle. Haluatteko lukea siitä päivityksen? Hah, vaikkette haluaisikaan, voisin silti vähän avautua.

Brasilialainen kaamosmasennus

Facebook-päivitysten perusteella Suomeen on tullut aikainen kesä. Tosin jalkapallo ja jääkiekko näyttävät naulitsevan suomalaiset televisioiden ääreen kesken toukokuisen helleviikonlopun. Täällä ei helteestä ole enää viime päivinä tarvinnut haaveilla, eikä jääkiekostakaan, vaikka sisämaassa lämpötilat tipahtivatkin jo pakkasen puolelle viime yönä. Heittäkää siis hyvästit kaikille mielikuvillenne siitä, että täällä olisi lämmintä. Olen kiittänyt itseäni siitä, että toin mukanani takin, vaikka vähän epäuskoinen olin 30 asteen helteillä sen tarpeellisuudesta.


Tämän viikon aikana seinät ovat todella alkaneet kaatua päälle. Olen pääasiassa maannut sängyssä kipeänä kykenemättä syömään mitään ja alettuani toipumaan surffannut lähes kaiken valveillaoloaikani netissä. Televisio on huutanut taustalla, mutta jos joku tietää brasilialaisten televisio-ohjelmien yleisen sisällöttömyyden, siellä on näkynyt pääasiassa maanisesti puhuvia, leikeltyjä puolialastomia ihmisiä ja aivan absurdeja viihdeohjelmia. En ole päässyt salille, en ole tavannut ketään ja voitte vain kuvitella millaista alkaa olla meidän keskinäinen kommunikointimme täällä.

Jääkiekon MM-kisojen aikana olen ikävöinyt YLEn jääkiekkolähetyksien perään ja muistanut, miten onnellisena maksan YLE-veroa, kun se lähettää lähes kaiken nykyään meille ulkosuomalaisillekin.  Joskin nyt kun MTV3 hoitaa televisioinnin, jääkiekko-ottelut ovat jääneet näkemättä. (Lukuunottamatta sitä erityistiukkaa Tanska-Ranska -peliä, jonka joku kaapelikanava päätti viisaudessaan näyttää täällä!)

Huomiset eurovaalit kiinnostavat sen verran, että olemme ajatelleet viritellä vaalivalvojaisia sunnuntaina koneen ääreen. Emme itse päässeet äänestämään, sillä lähimmät ennakkoäänestyspaikat olivat lentomatkan päässä, mutta mielenkiinnolla seuraamme, minkälaisilla kokoonpanoilla Suomen ja Euroopan asioita lähdetään hoitamaan. Käykäähän te siellä äänestämässä!

Näissä tunnelmissa matkustettiin eilen taksissa. Sadetta, kylmää, pimeää ja liikenneruuhkia. Aurinko tipahtaa horisontin taakse täällä jo viiden jäljestä ja nousee vasta reilun kolmentoista tunnin jälkeen.

Mutta hei, viisi viikkoa jäljellä!

Superfood

Aina silloin tällöin annan itseni höynähtää superfoodeihin. Tiedättehän tämän konseptin ruoka-aineista, jotka lupaavat kuun taivaalta ja melkein ikuisen elämän täydellisen terveenä. Englannissa asuessani kokeilin spiruliinaa, levävalmistetta joka värjäsi kaiken myrkynvihreäksi. Jaksoin puolitoista viikkoa survoa salaatinlehdistä, kaalista ja spiruliinasta vihersmoothieita, kunnes innostukseni lopahti. Maistui kai liian terveelliseltä.

Täällä olen löytänyt açaín. Tai oikeastaan, koska tämä Brasilian pohjoisempien osien palmun hedelmä ei kestä pilaantumatta kuljetusta, olen joutunut tyytymään pakastettuun soseeseen. Hedelmän mainostetaan sisältävän niin paljon hivenaineita, vitamiineja, antioksidantteja ja kaikkea hyvää, että sillä voisi luulla koko maailman pelastajaksi. Harmi vain, että siitä pääsevät nauttimaan vain ne, joille marjat suuhun sattuvat suoraan tipahtamaan. Me muut kuolevaiset joudumme tyytymään erilaisiin säilykkeisiin, jotka tuhoavat puolet hedelmän erinomaisuudesta. 

Açai-smoothieta myydään myös näillä kulmilla. Se on niin kylmää, että kitapurjeet jäätyvät, mutta silloin tällöin sitä tekee mieli käydä syömässä. Vähän kuin jäätelöannos, mutta banaanin ja myslin kanssa!

Pysähtynyttä tunnelmaa

Arvatkaa mikä ruokalaji sijoittuu mutu-tuntumani mukaan ruokamyrkytystilastoissa täällä melko korkealle? Katkarapuhan se. Oli vain ajan kysymys milloin haukkaan katkarapujen maanantaikappaletta, ja tällä viikolla se tapahtui. Kokeilimme meille vierasta sushiravintolaa ja jo laskua maksaessamme keskustelimme, että paikassa oli liian paljon kaikenlaista pikkuvikaa. Kun on kyse sushista, paikan pitäisi olla täydellinen ja sitä ei Sushi Roots ollut. Onneksi omistajaan sentään sai yhteyden ja hän lupasi tutkia asiaa (mitä se sitten täällä tarkoittaakin). Ainakin koin tulleeni kuulluksi.

UV-varoitusasteikko on pysytellyt jo pitkän aikaa nollassa.

Kolmen päivän paaston jälkeen yritän päästä taas jaloilleni. Kylmä puuskainen etelätuuli on viimeisen 12 tunnin aikana tuonut hirvittävän kylmää ilmaa jostain Antarktiksen tienoilta. Ulos lähtiessä pitää pukeutua lämpimästi. Sähkötkin katkesivat viimeyönä ilmeisesti kovan tuulen vuoksi. Koko Florianópolis tuntuu käpertyvän villatäkkiensä alle, tai sitte minusta vain tuntuu siltä. Poliisit ovat menneet lakkoon. Melkein joka päivä joku taho on lakossa. Välillä bussit eivät kulje ollenkaan, toisina päivinä ne ovat kilpikonnalakossa, jolloin ne liikkuvat vain madellen. Osa yliopiston henkilökunnan jäsenistä on ollut lakossa siitä lähtien kun huhtikuun alussa saavuimme tänne. Koko Brasilia näyttää lakkoilevan. Isommissa kaupungeissa turvallisuusalan henkilöstö on lakossa, jonka seurauksena pankkien aukiolo on uhattuna. Greve on toden totta sana, jonka on oppinut jo hyvin varhaisessa vaiheessa, oikeastaan jo Portugalissa.

Expat-elämän pohdintaa

Miten olenkaan nauttinut kuluneesta viikosta Brasiliassa. Kuin juhlistaen puolen välin rajapyykkiä, viikkoon mahtui juuri sopivasti kaikkea mukavaa. Tapasin uusia mukavia ihmisiä ja Suomen pään ystävät ilahduttivat sähköposteilla ja muilla yhteydenotoilla. Kiitos siis kaikille, jotka lähettävät sähköpostia, skypettävät, avaavat chatti-ikkunoita ja whatsappaavat tänne suuntaan. Siitä on iso ilo!



Hyvä fiilis olikin jo tervetullut hieman tahmeampien viikkojen jälkeen. Sähköpostikirjeenvaihdossa kuluneella viikolla ystäväni kanssa tajusin, että expat-elämä puolison töiden perässä on eräänlaista työtä sekin: Vaivaa pitää nähdä, jotta henkinen ja taloudellinen pääoma virtaisi. Aina ei ole kivaa ja joskus haluaisi olla aivan muualla. Täällä ei ole turvallista päivän rytmiä, jossa vuorokauden tunnit jakautuisivat tasan unen, töiden, työmatkojen ja arjen askareiden suhteen, vaan jokaisen tunnin mielekäs kuluttaminen vaatii tuplasti sen työn mitä tutussa ympäristössä. Jokainen uusi ihmissuhde pitää rakentaa yrityksen ja erehdyksen kautta, kulttuurierot haastavat ja arjen pikkuaskareet eivät suju automaattisesti. Mistään levollisen tutusta ja turvallisesta ei oikein uskalla edes haaveilla. Usein kadehdin miestäni, joka saa istua tuntitolkulla omien tuttujen ja palkitsevien työtehtäviensä parissa ja edistää omaa uraansa. Itselläni kun ei läheskään joka päivä riitä mielenkiinto tai energia kehitellä uusia aktiviteetteja ja luoda neljännen kerran arjen rutiineita jälleen uudessa maassa.

Mutta kuten tällä viikolla, aina välillä tulee ahaa-elämyksiä ja jaksan taas hetken olla armollinen itselleni. Tutustun ihmisiin, joiden kanssa löytyy yhteinen sävel ja maailma avautuu yhtensä suurena mahdollisuutena. Miksi olla mitään muuta tai missään muualla, kun elämä on näinkin ihan hyvä? Ohikiitävinä hetkinä ymmärtää sen, että onni on vain tässä hetkessä.

Onko näin?

Saimme kutsun tutkimusryhmän lounaalle lauantaina. Tutkimusryhmän käsite täällä pitää sisällään perheenjäsenet ja sopivasti sukua ja tuttaviakin, joten loppujen lopuksi paikalle saapui viitisenkymmentä ihmistä. Vain kourallinen heistä osasi englantia, joten sain taas monen tunnin kielikylvyn. Onneksi sain välillä lepuuttaa aivojani kauniissa maisemissa.

Viikko siis oli melkein jo liiankin täydellinen ollakseen totta, joten pientä tasoitusta fiiliksiin tuli sitten sunnuntaina torakoiden muodossa. Tänään en kuitenkaan enää jaksanut kiljua, joten edistystä on tapahtunut silläkin osa-alueella viikon kuluessa. Hyvää alkavaa viikkoa lukijoille!

Raid-marinaadi

Parvekkeellemme on muurattu seinälle iso kiinteä grilli. Etenin miestäni se on houkutellut alusta asti grillaamaan, ja viimein eilen saimme roudattua kaupasta pussillisen hiiliä, sytytystarvikkeet sekä herkullista lihaa ja varraskasviksia. Tämä päivä oli  kuin luotu tirisevää churrasqueiraa varten.

Grilliä ei ole käytetty hetkeen, joten sen ympäristöön on kertynyt jos jonkinlaista varastoitua tavaraa, kippoa ja kukkapurkkia joista vuokraemäntämme hamstrausluonne käy selvästi ilmi. Niitä sitten piti vähän siirrellä, että olisi helpompi viritellä tulta. Valitettavasti päivän ruokasuunnitelmat romahtivat melko nopeasti, sillä tavaravuoren suojaisista ja pimeistä kätköistä löytyikin kokonainen torakkayhteisö.

Grillailut jäivät tältä päivältä toteuttamatta ja Raid-täsmäiskuilla olemme yrittäneet pienentää populaatiota. Parinkymmenen minuutin välein keskelle parvekkeen lattiaa on vyörynyt lisää erikokoisia torakoita, jotka jostain syystä kellahtavat selälleen jalkojaan heilutellen vedellessään viimeisiä henkosiaan.

Jos jotain positiivista hakee tapahtuneesta, löytyipä ainakin syy miksi olohuoneeseen alkoi tupsahdella torakoita. Nyt parvekkeen ovi pysyy visusti kiinni ja lihatkin päätyivät pakkaseen odottamaan päivää, jolloin grillin ilkeää sytyttää. Onneksi ravintolat ovat auki sunnuntaisinkin.

Arkisia räpsäisyjä

Kävelen päivittäin kylänraittia pitkin lounaalle, kuntosalille tai bussiasemalle. Maisemat ovat pikkuhiljaa alkaneet tulla tutuiksi. Pari päivää sitten otin kameran mukaan ja räpsäsin muutaman kuvan tänne blogiinkin lisättäväksi. Tältä se arkipäivä näyttää täällä.

"It's Brazil"

Mieleeni tulee äkkiseltään kaksi asiaa, joita ulkomailla kaipaan. Ruisleivättäkin kestän, mutta kunnollisia suomalaisia kestäviä, pehmeitä ja paksuja nenäliinoja sekä ihanan karheaa Frina-pesusientä tulee aika nopeasti ikävä. En ole onnistunut löytämään vielä niille kelvollista vastinetta mistään, missä olen asunut. Nyt kun aloin asiaa tarkemmin ajatella, kaipaan aika paljon muutakin. Pääasiassa kai toimivia systeemejä, asiakaspalvelua ja kuluttajan oikeuksia.

Tänään aloin ikävöidä kunnollista kännykkäliittymää. Meillä on paikallisen teleoperaattorin prepaid-liittymät, joihin tulee jatkuvasti mainoksia ja oheispalveluiden myynti-ilmoituksia. En jaksa tekstiviestisaasteella kuitenkaan päätäni vaivata määräänsä enempää, sillä isompi ongelma on ollut se, etten pysty vastaanottamaan Suomesta tekstiviestejä tai puheluita, eivätkä tekstiviestit tai puhelut ota onnistuakseen täältä Suomeenkaan. Ihmettelin pitkään mistä tässä on kyse ja tänään kävin teleoperaattorin liikkeessä kysymässä asiasta. Vastaus oli hyvin yksinkertainen. Koska minulla on ulkomailta ostettu kännykkä, sim-kortti laittaa automaattisesti eston kansainvälisiin puheluihin ja tekstiviesteihin eikä asialle voi tehdä mitään.

Mitä! Miksi? Jos minä maksan operaattorille rahaa, miksi en saisi soittaa kenelle haluan ja mihin maahan tahdon? Vielä isompi hämmennys syntyy siitä, miksi en saa vastaanottaa puheluita tai tekstiviestejä ihmisiltä, jotka itse maksavat ne? Haluaisin etsiä vastauksen tähän epäkohtaan ja vaatia muutosta, tai vähintään selitystä, mutta paikalliset ihmiset ympärillä kohauttavat vain hartioitaan ja toteavat lakonisesti: "It's Brazil".

Raha- ja turvallisuusvinkkejä kisaturisteille

Olen törmännyt Florianópolisissa yllättävän vähän jalkapallon MM-kisahumuun. Osasyynä voi olla se, että kisojen alkuun on vielä kuukausi, kuten myös se, että lähimmälle pelipaikkakunnalle on useampi sata kilometriä.

Luulen tosin, että suhtautuminen kisoihin vaihtelee kovasti ympäri maata, jopa kaupungeittain. Kisoilla on paljon vastustajia ja osa vastustuksesta on syntynyt täsmälleen samoista syistä kuin monissa muissa menneiden vuosien suurtapahtumien isäntämaissa: Vähät rahat menevät vääriin kohteisiin, turvallisuudentuntua lisätään välillä jopa kyseenalaisin keinoin ja köyhimmät ihmiset kärsivät kisoista eniten. Isojen kisojen vaikutukset, niin hyvässä kuin pahassakin, näkyvät varmaankin vasta ajan kanssa.

Vaikka humua ei täällä näkyisikään, valmisteluja kisojen suhteen tehdään etenkin kisakaupungeissa. São Paulon poliisi on julkaissut kisaturisteille turvallisuusesitteen, jossa on kerrottu tärkeitä huomioitavia seikkoja, joilla omaa turvallisuutta voi parantaa.

Yksi eniten huomiota saanut neuvo on olla reagoimatta mitenkään huomiota herättävästi, jos joutuu ryöstetyksi. Tällöin on paras mahdollisuus säilyttää oma henkikulta. Minulla ei ole kokemusta Brasilian vaarallisimmista alueista, mutta olen ylipäätään kokenut erittäin huojentavana sen, etten kanna mukanani mitään koruja tai arvoesineitä, joista en olisi valmis luopumaan. Kannan rahapussissani vain käteistä rahaa tai pankkikorttia, mutta en mitään muita asiakirjoja. Lain mukaan minun pitäisi kai kantaa mukanani aina passia tms., jolla todistaa tarvittaessa poliisille henkilöllisyyteni, mutta toistaiseksi olen jättänyt paperisen valokopionikin passista neljän seinän sisälle. Eipä vielä koskaan asuessani ulkomailla virkavalta ole ollut erityisen kiinnostut maassaolostani.

Lisää tietoa löytyy näiden linkkien takaa:

BBC: Police warn visitors, "Don't scream if robbed"
The Independent: Brazil police advice tourists not to argue if they are targeted by robbers

Koska tästä näytti tulevan turistipostaus, muistutan vielä samaan syssyyn siitä, että jos käteisen menettäminen on helppoa, sen nostaminen Brasiliasta ulkomaisilla korteilla tai Visalla ei ole aina kaikkein yksinkertaisinta. Kaikissa pankkiautomaateissa ei käy kansainväliset kortit lainkaan, mutta toisaalta saman pankkiketjun toisessa konttorissa saattaa käydä. Myös kellonaika vaikuttaa rahan nostamiseen. Pimeän aikaan jotkut pankkiautomaatit sulkeutuvat kokonaan ja jotkut antavat rahaa vain R$ 100, eli reilu 30 euroa, lisäksi jotkut pankit velottavat kuluja enemmän kuin toiset. Sellaisella länsimaisella huolettomuudella ei kannata siis rahojaan yrittää nostaa, kuten ei menettääkään. Aiheesta kannattaa lukea lisää täältä.

Ekopyykkäämisen ongelmat

Kodinhengettären sieluuni on iskostettu hyvin syvälle, että pyykit pitää pestä merkityissä lämpötiloissa ja siitä syystä tuntuukin vähän orvolta, että kuluneen kuukauden aikana kaikki kotikoneet ja pesulat, joissa olen vaatteitani pessyt, ovat pesseet vaatteita ainoastaan kylmällä vedellä. Lähtökohtaisesti koneissa ei edes ole ollut säädintä, jolla veden lämpötilaa voisi muuttaa, joten kokemukseni perusteella näyttää siltä, että kaikki pyykki pestään kylmällä.

Kieltämättä tämä on ekologista ja säästää varmasti paljon luonnonvaroja ja sähköä, mutta kuinka puhtaaksi kylmällä vedellä pyykit saa? Liukeneeko pesuaine tehokkaasti? Lähteekö jumppavaatteiden hiki? Tuleeko alusvaatteista ja sukista puhtaita? Entäpä petivaatteista? Pysyvätkö valkoiset pyykit valkoisina?

Googlailin vähän aiheesta ja Kuningaskuluttajan nettisivuilla olevassa pyykinpesua koskevassa artikkelissa sanotaan, että "jatkuva ekopyykkääminen rikkoo pesukoneen ja jättää vaatteet likaisiksi". Muissakin suomalaisissa teksteissä on havaittavissa samaa ajattelutapaa, eikä kylmän veden käytöstä olla kovin innostuneita. Mutta ei tarvitse kuin siirtyä englanninkielisiin hakutuloksiin kun alkaa löytyä vinkkejä antibakteerisista pesuaineista ja kloritesta pyykin puhtaaksi saamisessa.

Olenkin miettinyt, pitäisikö minun alkaa esikäsittelemään pyykkejä kuumassa vedessä, mutta tuntuu jotenkin turhauttavalta ajatukselta pestä pyykit ensin käsin ja sitten laittaa vielä koneeseen. Toinen vaihtoehto olisi pyörittää joka päivä koneessa päivän pyykit, mutta ei sekään luonnonvaroja erityisemmin säästäisi. Kolmanneksi vaihtoehdoksi jää ottaa riski ja katsoa millaiseen kuntoon vaatteet kolmessa kuukaudessa menevät. Tällä hikoilemisella lopputuloksena lienee liasta, hiestä ja deodorantista haarniskamaisesti kovettuneet vaatteet.

Helletalvivaatteita?

Täällä oli tänään 29 astetta lämmintä, mutta kvartaalitalouden ikeessä olevat kaupat ovat päättäneet, että nyt on kylmä syksy ja vaatekaupoissa myydään talvivaatteita. Villapaidat, pipot ja pohjepituiset nahkasaappaat täyttävät myymälät ja minunlaiselleni kesävaatteiden ostajalle myydään ei-oota. Jos erehdyn selailemaan ale-rekissä olevia vaatteita, minulle saatetaan huomauttaa, että ne ovat kesän mallistoa - lämpimät vaatteet löytyvät toisesta rekistä.

Olen kohta viikon etsinyt itselleni uusia rantasandaaleita hajonneiden tilalle. Tällaiselle koon 40 megaräpylälle on muutenkin vaikea löytää kenkiä, mutta näin talven kolkuttaessa ovelle hommasta on tullut entistä epätoivoisempaa. Koska en voi edes kuvitella talsivani umpikengissä lämpötilan kohotessa yli kahdenkymmenen, haluan jalkoihini paljasta pintaa. Valikoima on Havaianas-sandaalikauppoja lukuunottamatta aika onneton. Nythän on talvi, ei kukaan sandaaleita silloin osta!

Menin tänään paikalliseen citymarkettiin selailemaan sandaalivalikoimaa. Sönkötin varmaankin niin epätoivoista portugalia myyjälle, että hän innostui kyselemään mistä päin olen kotoisin. Aluksi uteliaisuus meni asiakaspalvelun ja kohteliaisuuden piikkiin, mutta kun myyjä alkoi kailottaa koko osastolle että täällä on suomalainen kaupassa, koin oloni lähinnä näyttelyeläimeksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun myyjä tuli hipelöimään käsivarsiani ja poskiani ja päivitteli portugaliksi samaan aikaan kuinka valkoinen/pinkki minä olen, en tiennyt miten päin olisin ollut. Jotta oloni olisi ollut vielä vähän enemmän urpo, vieressä oleva myyjä päätti kääntää englanniksi samat jutut: "Oh, she says you are so white!"

Niin, mitä siihen nyt voisi sanoa. Olen minä sentään vähän täällä ruskettunut.

Bloginotkahdus

Maaginen neljännen viikon bloginotkahdus on saapunut. Superaktiivinen bloginpäivitystahti hiljenee väkisinkin. Kaikki uusi ja ihmeellinen alkaa arkipäiväistyä ja ympäröivällä todellisuudelle alkaa sokeutua. Täällä arki menee kuin muuallakin, joillakin töitä tehdessä, toisilla taas kaupassa käyden, pyykkiä pesten ja satunnaisia aktiviteetteja pyöritellen.

Meillä on nyt vihdoinkin katto pään päällä loppuajaksi ja enemmän asuinpinta-alaa kuin vielä koskaan elämässämme. Miten yhteen kerrostalohuoneistoon saadaankin mahtumaan neljä parveketta ja kolme vessaa, puhumattakaan oleskelutilasta, joka näiden lisäksi vielä jää?

Asunto on uudehko ja kaikki tarvittava löytyy täältä. Torakkakammosta en tosin vielä ole päässyt eroon, joten skannaan lattioita melkoisella pieteetillä. Yhden pikkuisen jo löysinkin ja huolimatta kaikista niistä varoitteluista, joissa sanotaan että torakkaa ei saa tappaa ellei halua koko sen sukua hautajaisiin, liiskasin sen silti. Joko sanonta ei pidä paikkaansa tai sitten kyseisen yksilön suku on vähän etäisempää.

Keräilen vähän blogipostausideoita ja tulen niitä tänne taas päivittelemään, kunhan keksin jotain kirjoittamisen arvoista.

Iltakahvittelua kylänraitilla.

Paljon on vielä opittavaa, että tämän kaupan antimia oppii hyödyntämään.

Oho.

Kuplaelämää

Vappupallojen sijaan tämä vappu meni itselläni miettiessä erilaisia kuplia. Tarkoitan kuplilla sellaisia lasipalloja, joita heilutettaessa lumihiutaleet lähtevät leijailemaan ja joissa ihmiset asuvat ja joista käsin omaa ja toisten todellisuutta tarkastellaan. Minusta tuntuu, että viime vuosina olen vuorovedoin rikkonut niitä tai yrittänyt tunkeutua vaihtelevalla menestyksellä monen kuplan sisään. Useimmiten olen kuitenkin vain tyytynyt ravistelemaan niitä, katselemaan niitä ulkopuolisena, analysoimaan niiden koostumusta ja vuorovedoin ihailemaan niiden kauneutta tai kauheutta.

Eilen oli vappupäivän ilta. Istuin paikallisessa kahvilassa ja katselin sivusilmällä ympäröivää menoa. Surffilautakaupat olivat jo sulkeneet ovensa, samoin kuin buddhapatsaiden valtaamat rihkamakojut. Liikkeellä oli kuitenkin paljon väkeä ja useat näyttivät pössytelleen itsensä melko iloiseen vappukuntoon. Kadunvarsille oli pystytetty kojuja, jossa solmuvärjättyihin teepaitoihin sonnustautuneet rastapäät möivät unisieppareita ja kaikkea mahdollista Bob Marley -printillä varustettua. Illan pimetessä kadunvarsimaalarit pystyttivät myyntikojujaan, joissa pääteemana näytti olevan neonväreillä maalatut levitoivat chakra-buddhat. Kahvilan pöytiä kiersivät pareittain Hare Krishnat, jotka muistuttivat paremman maailman tarjoamisessaan Jehovan todistajia. Kadulla leijui poltettavista suitsukkeista syntyvä kitkerä haju ja kulkukoirat juoksentelivat ympäriinsä. Kysyin mieheltäni, olemmeko epähuomiossa matkustaneet Goalle Intiaan, Portugalin toiseen entiseen siirtomaahan, mutta ei, olimme edelleen Brasiliassa.

Pidän kuitenkin tästä uudesta asuinpaikastamme, vaikka en ihan mutkattomasti sulaudukaan surffareiden joukkoon, eikä elämäntapanikaan ole sieltä kaikkein vaihtoehtoisemmasta päästä. Keskellä saarta, Lagoa da Conceiçãon alueella on kuitenkin elämää, ystävällisiä ihmisiä, kaunista luontoa ja pienen kylän tunnelmaa. Myönnettävä kuitenkin on, että olemme taas tyystin erilaisen kuplan juurella kuin esimerkiksi viime vuonna asuessamme Oxfordissa tai muutama vuosi sitten Portugalissa, puhumattakaan arjestamme Suomessa.

Olen alkanut jo pikkuhiljaa hyväksyä sen pienoisen pettymyksen, ettemme saapuneetkaan täydelliseen mielikuvieni Brasiliaan. Minulla on edelleen päässäni ajatus, millaista on olla "oikeassa Brasiliassa", mutta en tarkalleen tiedä, onko sellaista paikkaa olemassa, tai löydänkö sellaista koskaan. On vaikea vielä sanoa, millaiseksi tämä kupla osoittautuu - kaappaako se sisälleen, vai jäänkö ulkopuolisena katselemaan sitä. Onneksi tässä on kuitenkin vielä parisen kuukautta aikaa nähdä ja kokea.

Saamme huomenna avaimet käteen ja pääsemme vihdoin muuttamaan ihan oikeaan asuntoon. Sitä ennen saamme vielä yhden yön viettää meluisassa hotellissa, pyöriä huonossa sängyssä, syödä hotellien standardiaamupalaa sekö käydä vessassa ja suihkussa huoneen nurkkaan rakennetussa lasikopissa. (Eräänlainen kupla kai sekin...)