New York, New York

Minulla nytkähtää sisäinen jukeboksi päälle yhä edelleen, kun joku mainitsee New Yorkin tai luen sen jostain. Vaikka kirjoitan tätä tekstiä hävettävän paljon itse matkan jälkeen, triggeröityy aivoni edelleen ja alan estoitta ja sielukkaasti imitoimaan Alicia Keysiä. Mitenkä teidän laitanne on New York -biisien suhteen? Iskeekö enemmän Frank Sinatra tai Alicia Keys? Vai kenties Maija Vilkkumaan Vain elämää -ohjelmassa versioima kappale? 

Kävimme lokakuussa parin viikon reissussa New Yorkissa. Kohde määräytyi jälleen puolisoni töiden perusteella, joten tällä verukkeella pääsin itsekin lähtemään isolle kirkolle katsastamaan suuren maailman tuulia. Mukaan lähti ensimmäiseksi viikoksi myös siskoni, joten matkaseura oli mitä parhainta. New York osoittautui monella tavalla henkeäsalpaavaksi kokemukseksi, jopa siinä mittakaavassa, että tulin Suomeen todennäköinen hinkuyskä mukanani. (Sanon todennäköinen siksi, että kun ensimmäinen lääkäri alkoi sitä parin viikon sairausloman jälkeen epäillä, oli jo myöhäistä diagnosoida tai lääkitä. Siinä sitten yskittiin muutama kuukausi New Yorkia ulos keuhkoista. Tarttuvuushan on ohi onneksi jo melko alkuvaiheessa.)

Tämä oli pitkään aikaan ensimmäinen matka jolle lähdin pelkän kännykkäkameran turvin. Suorituskykyisemmällä kameralla olisin voinut saada visuaalisesti enemmän irti matkasta, mutta toisaalta lohduttaudun sillä, että ei maailma tule kaatumaan tähän ratkaisuun. Populaarikulttuuri ja uutiskuvastot kattavat kaupungin niin tehokkaasti, että jokaiselle löytyy katsottavaa ilman minun panostani kuvatulvaan.

Niin, New York City. Mistähän sitä voisi aloittaa edes kertomisen? Varmaankin toteamalla, että pääosin pysyttelimme Manhattanilla, mikä jo itsessään rajaa suurimman osan Isosta Omenasta kokemuksien ulkopuolelle. En ollut kuitenkaan tästä pahoillani. Eksessiivinen aistiärsykkeiden tulva, jonka New York tarjosi, alkoi loppua kohden olla uuvuttavaa. Ensimmäiset neljä päivää jaksoin huokailla niska kippuralla kaikkea mitä näin, mutta hiljalleen alkoivat väsyä sekä jalat että pää.

 

Siltä varalta, että mielesi tekee juuri nyt päästä New York -tunnelmaan, liitän tähän blogikirjoitukseen useamman Youtube-videon. Tästä linkistä pääset katsomaan perinteistäkin perinteisemmän kuusiminuuttisen nähtävyysesittelyn ja täältä taas hieman vaihtoehtoisemman New Yorkin. Molempia suosittelen akuuttiin matkakuumeeseen ja budjettimatkailuun, mutta jos New York ei juuri nyt kosketa sielua, ne voi hyvin jättää katsomatta.

Yövyimme Columbia Universityn asuntolassa Central Parkin luoteiskulmassa, Morningside Heightsin ja Harlemin rajamailla. Alue oli melko rauhallista, mutta autenttiseen New York -tunnelmaan pääsi hyvin sielläkin tutkailemalla tuholaistorjujien huoneisiin jättämiä lutikka-ansoja ja pihoilta löytyviä rotanloukkuja. Yliopiston kupeessa asuminen hieman syrjempänä ydinkeskustasta tarkoitti myös päivittäistä runsasta metromatkustamista. En ole koskaan kokenut kärsiväni klaustrofobiasta, mutta kaikkein vanhimmilla metrolinjoilla ja -asemilla astuin kyllä useasti epämiellyttävyysalueelleni. Pahimpia olivat matalat, pimeät ja sokkeloiset asemat ja kapeat laiturialueet, jollaisia oli moni lähemmäs sata vuotta sitten rakennetuista. Tunnelmaa ei varsinaisesti keventänyt moniulotteinen matkustajien kirjo, johon kuului huomattava määrä erilaisissa harhoissa olevia kanssamatkustajia. Toisaalta metroverkosto on hyvin tasa-arvoinen, se tarjoaa väylät nopeaan liikkumiseen niin rikkaille kuin köyhille unohtamatta runsasta rottapopulaatiota.

Iltaisin, kun lepuuttelin sängyssä väsyneitä jalkojani, huomasin usein uppoutuvani tuntikausiksi googlailemaan New Yorkin metron vaiheita, historiaa ja nykypäivää. Etsivä löytää tässäkin asiassa huikeita artikkeleita ja Youtube-dokkareita rakennustavoista, hylätyistä asemista, rottaongelmista ja muusta jännittävästä. Lähemmäs 500 metroasemaa ja nelisensataa raidekilometriä luovat maailman, jossa matkustaa viitisen miljoonaa ihmistä joka päivä. Ei siis mikään ihme, että metrosysteemillä on monta tarinaa kerrottavanaan.

Kiehtovaa New Yorkissa lienee myös vastakohtaisuudet. Jos metrotunnelit kätkevätkin sisäänsä synkemmän maailman, taivaan heijastavat pilvenpiirtäjät vievät ajatukset päinvastaiseen suuntaan. Kaupungin silhuettia koristavat kymmenet pilvenpiirtäjät, joista useimpien sisälle pääsee tutustumaan, osan huipulle maksua vastaan myös nousemaan. Monissa yksityisessä omistuksessa olevissa tornitaloissa ja pilvenpiirtäjissä on suunniteltu yleisölle avoin osa, sillä sitä vastaan rakennuttaja/omistaja saa joitakin (taloudellisia/rakennusoikeudellisia) etuja.

Yksi ristiriitaisimmista rakennuksista New Yorkissa taitaa olla Trump Tower, jonka alimmat kerrokset ovat kaikille avointa tilaa. Aseelliset vartijat ovella ja tiukat turvatoimet aulassa eivät välttämättä toivota tervetulleeksi kovin tehokkaasti, mutta sisälle menijä palkitaan Trump-blingblingillä, ravintoloilla ja myymälöiden Trump-aiheisella krääsällä.

New Yorkiin voi niin sanotusti vain tupsahtaa paikalle, ja nähtävää riittää loputtomasti. Läpivalaisulaitteet, metallinpaljastimet ja muut turvatarkastusten variaatiot tulevat kaikkialla tutuiksi. Jopa luonnontieteellisen museon perhoshuoneesta lähtiessämme vartija tutki vaatteemme ja laukkumme.

Pienellä ennakkovaivannäöllä voi löytää lippuja ja turistikierroksia vaikka minne. Me kävimme mm. viihteellä Apollo-teatterin Amateur Night -showta katsomassa ja kierroksella YK:ssa. Law&Order -televisiosarjan hengessä päädyimme myös oikeustalolle yleisöksi kaikille avoimiin oikeudenkäynteihin ja ennakkokuulemisiin. Manhattan Night Courtia markkinoidaan erityisesti perheille ja kouluille opetustarkoituksissa ja rikoksia ennaltaehkäisevänä toimintana, mutta kuka vain voi mennä paikanpäälle katsomaan, miten Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä toimii. Aulassa olevalta virkailijalta voi tiedustella, mitä on kulloinkin tarjolla, ja suunnata sen mukaan johonkin monikerroksisen rakennuksen kymmenistä istuntosaleista.

Itselleni New York oli hämmentävä sekoitus kaikkea. Loputtomia mahdollisuuksia ja samaan aikaan syvää epätasa-arvoa, populaarikulttuuria, nähtävyyksiä, viihdettä, äärimmäistä köyhyyttä ja rikkautta. Overwhelming ei käänny riittävän hyvin suomeksi, mutta sitä se oli. Kaupunki oli ehdottomasti käymisen arvoinen, mutta omalla kohdallani kuormitus kaikille aisteille alkoi olla kahden viikon kohdalla jo liikaa. En tiedä, millaista kaupungissa olisi elää, mutta turistina olin aivan valmista kauraa hyppäämään Finskin kuljetettavaksi kohti kotia. Ymmärrän kuitenkin hyvin sen taianomaisuuden, mitä kaupunkiin liitetään. Kaupunkiin, joka ei koskaan nuku.

Mexico City, osa 6. Lopputunnelmia reissusta

Mexico City on suomalaissilmin nähtynä ainutlaatuinen, valtavan iso ja monella tapaa erilainen kaupunki. Ymmärrän heitä, jotka rakastuvat kaupunkiin, sillä seikkailijalle se todellakin tarjoaa aivan loputtomat mahdollisuudet kokea vaikka mitä. Olin iloinen, että lähdin sinne, vaikka täytyy myöntää, että viimeiset pari päivää laskimme jo tunteja paluulentoon.

Aikaisemmissa postauksissa olen kertonut Mexico Cityn nähtävyyksistä ja tunnelmasta, joten nyt voi antaa tilaa myös niille tunteille, joista aina ei matkakertomusten yhteydessä mainita.

Suomesta käsin matkan antia on mielenkiintoista summata. Matka oli intensiivinen, eikä tarjonnut juurikaan löhölomailua. Kesäaikaan siirtyminen kasvatti aikaeron yhdeksään tuntiin, mikä aiheutti molempiin suuntiin aika pahan jet lagin. Vaikka välttelimme vesijohtovettä, jääpaloja, salaattia ja kaikkea muuta klassista ruokamyrkytyskamaa, saimme uskomattoman herkullisista ruoista silti viikon vatsanväänteet reissusta. Yli kahden kilometrin korkeus muutti ilman happipitoisuutta niin paljon, että huomasimme molemmat vähähappisuuden vaikutukset elimistössämme, saasteet ja katupöly pitivät huolta siitä, että loputkin hengityselimistöstä olivat aika heikossa hapessa. Nämä kaikki olivat omiaan väsyttämään ja kaipaamaan kotiin.

Onneksemme emme kokeneet henkilökohtaisesti yhtään uhkaavaa tilannetta matkamme aikana. Sen siis myönnän, että ennakkoluuloni olivat kyllä reipaasti vainoharhojen kuvittamia. Toisaalta välttelin riskejä ja pyrin huomioimaan kaikki ne turvallisuusnäkökulmat, mistä varoiteltiin. Liikuin vain turvallisiksi luokitelluissa kaupunginosissa ja valitsin liikennevälineet tarkoin. Liikenne Mexicossa on vaarallista, ajokorttikokeista on luovuttu osassa osavaltioita korruption vuoksi, joten kuskeja on moneen lähtöön. Mexico Cityssä on arvioitu, että viikonloppuisin liikenteessä on 200 000 päihtynyttä kuskia. Liikennevalot ovat lisäksi lähinnä suuntaa-antavia ja iso osa poliiseista huonosti palkattuja, korruptoituneita ja ahnaita lahjusten perään.

Rahan ja arvotavaroiden kanssa noudatimme samaa varovaisuutta kuin muissakin isoissa kaupungeissa. Varsinkin Brasilia opetti liikkumaan riittävän vähävaraisen näköisenä, enkä juurikaan viitsinyt järjestelmäkameraa ulkoiluttaa turistikohteiden ulkopuolella. Lähikuukausina pitää kuitenkin varmuuden vuoksi skannailla pankkitiliä, mikäli jotain kautta kortti on joutunut vääriin käsiin.

Maanjäristykset olivat myös yksi huolenaihe. Viime syyskuussa alueella oli iso järistys, jonka jäljet näkyivät yhä kaupunkikuvassa. Helmikuussa oli tuorein järistys. Mexicossa toimii maanjäristyksissä varhainen varoitusjärjestelmä, joka antaa asukkaille noin 60 sekuntia aikaa pelastautua rakennuksista ennen kuin järistys yltää kaupunkiin saakka. Vuoden 1985 suurta tuhoa aiheuttaneen järistyksen jälkeen rakennusmääräyksiä kiristettiin, ja teoriassa uudet rakennukset ovat järistyksen kestäviä. Todellisuudessa korruptio on pitänyt huolen siitä, että rakennusvalvonta on edelleen heikkoa ja kun valtaosa rakennuksista on vanhempia kuin vuodelta 1985, järistysturvallisuus ei useinkaan toteudu.

Näin tiivistettynä voisin sanoa, että rentouttavaa all-inclusive-rantalomaa etsivälle Mexico City ei liene se optimaalisin matkakohde. Mutta jos haluaa nähdä ja kokea tyystin erilaisen elämänmenon ja haastaa itsensä urbaanissa ympäristössä, tämä kaupunki lienee erinomainen kohde. Seurasin paljon tämän Mexico Cityyn rakastuneen vloggaajan videoita ja linkitän yhden tähänkin. Video tiivistää mielestäni jotain oleellista Mexico Cityn rappioromantiikasta.

Mexico City, osa 5. Arjen puhuttelevuus

Vaikka kaupunki on täynnä museoita ja nähtävyyksiä, en itse paria päivää enempää jaksanut niistä innostua. Minusta matkaillessa kaikkein kiinnostavinta on ihmisten arki: Millainen on heidän elämänsä rytmi, miten he saavat toimeentulonsa, millaisissa paikoissa he viettävät vapaa-aikaansa ja asuvat tai missä he käyvät kaupassa.

Kovin syvälle yhteiskuntaan ei kielipuolena pääse viikon turistimatkalla, mutta hyppäsin paikalliseen turistibussiin ja lähdin kiertelemään kaupunkia. Ajattelin tehdä kaksi eri kierrosta, joskaan en osannut ajatella, että odotteluineen, vaihtoineen ja liikenneruuhkineen päädyin istumaan lähes kahdeksan tuntia turistibussin varjottomalla kattotasanteella. Annoin kameran laulaa ja katselin ihmisten arkista aherrusta. Tässä joitakin kuvia kierrokselta:

Myyntikojuja oli kadunvarsilla valtavasti. Koska tein kaikkeni suojautuakseni turistiripulilta, ei mieleeni tullut asioida yhdessäkään näistä. Etäältä katselin majoneesipurkkeja, joihin aurinko paistoi täydeltä terältä ja mietin, miten paikallisten vatsa kestää näitä ruokia. Ilmeisesti kojuille ei ole olemassa mitään lupakäytäntöä tai terveystarkastuksia.

Yksi tapa, jolla viihdytän itseäni matkoilla, on kummallisten kuljetusmuotojen kuvaaminen. Kun on syntynyt lukuisien säädösten ja turvallisuusmääräysten maahan, on kerrassaan herkullista katsoa miten moninaisilla tavoilla asioita ja ihmisiä voi kuljettaa, kun ketään ei kiinnosta, eikä mistään rangaista. Harmillisesti suurin osa uskomattomista tavara- ja ihmispyramideista sujahtavat ohi nopeammin kun ehdin ottaa kameran esiin.

Mexico City, osa 4. Rikas historia, upeat museot, paljon nähtävää

Mexico Cityllä on uskomattoman rikas ja monimuotoinen historia. Monet historiallisetkin nähtävyydet ovat helposti saavutettavia ja edullisia nähdä. Me kävimme päiväretkellä Teotihuacanin pyramideilla ja samalla pääsimme katsomaan miltä Mexico näyttää pääkaupungin ulkopuolella.

Teotihuacaniin kannattaa suunnata jo aamulla aikaisin, jos haluaa välttää polttavan kuuman auringon ja turistitungoksen. Pyramideja voi lähteä katsomaan itsenäisesti julkisella liikenteellä tai sitten osallistua joihinkin lukuisista turistiryhmistä tai maksaa yksityisoppaalle kuljetuksesta ja opastuksesta. Paikkaan voi tutustua jalan tai sitten kuumailmapalloilla alueen yllä.

Mexico Cityssä on joidenkin mielipiteiden mukaan myös maailman parhaat ja monipuolisimmat museot. Miljoonakaupungin kaduille mahtuu pientä ja isoa museota teemoista, joissa vain mielikuvitus on rajana. Ehdottomasti yksi upeimmista museoista on antropologinen museo, mutta erikoisempia teemoja hakeville löytyy esimerkiksi muumiomuseo. Taidetta, tiedettä, luontoa, historiaa, ruokaa, juomaa; en tiedä onko teemaa, josta täällä ei museota olisi.

Alla joitakin otteita kaupungin nähtävyyksistä.

Mexico City, osa 3. Tutustumista kaupunkiin

Lauantaina kaupunki tarjosi meille hitaasti heräilevät kasvonsa. Monet kaupat aukesivat vasta puolen päivän jälkeen ja koko kaupunki näytti käynnistelevän itseään lomatunnelmissa. Alkava Semana Santa, hiljainen viikko, tarkoitti meksikolaisille lomaa ja meille se tarkoitti vähäruuhkaisempaa ja saasteettomampaa lomaviikkoa. Lentokoneessa tapaamani Norjaan muuttanut meksikolaismies kehui tätä viikkoa vuoden parhaaksi ajaksi lomailla pääkaupungissa, koska se hiljenee mukavasti. Suomalaisnäkökulmasta tämä reilun 20 miljoonan asukkaan kaupunki ei näyttänyt hiljentyneen, eikä ruuhkatkaan olleet mihinkään kadonneet, mutta toisaalta en välttämättä haluaisi nähdä niitä oikeita ruuhkia lomakauden jälkeen.

Nousimme 40-luvulla rakennettuun Torre Latino Americanan pilvenpiirtäjän huipulle saadaksemme kuvan kaupungin todellisesta koosta. Katsoipa sitten mihin suuntaan tahansa, kaupunki tuntui jatkuvan loputtomiin.

Kaupungin syntytarina on viihdyttävä. Vuonna 1325 atsteekkivaltakunnan silmäätekevät saivat jonkunlaisen näyn käärme suussa kaktukseen laskeutuneesta kotkasta. (Kts. Meksikon lippu) Tämä oli heille merkkinä siitä, että keskellä soista järvialuetta oleva saari piti asuttaa. Pikku hiljaa saari asutettiin täyteen ja sitä ympäröivät vesialueet kuivuivat ja kaupunki laajeni. Mexico Cityn historiallinen keskusta sijaitsee alkuperäisen saaren kohdalla ja suuri osa kaupungista on rakennettu vanhan vesipatjan päälle.

700 vuotta kaupungin perustamisen jälkeen atsteekkien kaupunkisuunnittelu ei täytä enää kaikkia turvallisuusstandardeja. Kaupunki vajoaa eri lähteiden mukaan 30-90 cm vuodessa ja alueella usein tapahtuvat maanjäristykset saavat rakennukset heilumaan vesipatjan päällä kuin hyytelökakut. Kaupunki sijaitsee ylängöllä 2240 metrin korkeudessa ja sitä ympäröivät vuoret. Ilma on tässä korkeudessa vähähappista ja herkempikeuhkoiset huomaavat tämän hyvin erilaisina hengitysvaikeuksina ja väsymisenä. Paikallisten käyttämä huonolaatuinen diesel ja ruuanlaitossa käytettävä kaasu eivät pala hyvin näin vähähappisessa ympäristössä ja tämän lisäksi asukkaiden 3,6 miljoonaa autoa luovat vuorten väliiin jäävään kaupunkiin saastepatjan. Matkailukohteena kaupunki ei siis ole ideaali hengitysoireita helposti saaville. Hengen haukkominen, veren niistäminen ja liman erittyminen voivat joillakin tuoda lomaan pienen lisätvistin.

Viikonlopun aikana tutustuimme museoihin ja historialliseen keskustaan. Kohteita kaupungissa riittää ja erilaisten kokoelmien ja museovitriinien ystäville kaupunkia voi ehdottomasti suositella. Sunnuntaina sisäänpääsy on ilmainen moneen museoon, kun taas maanantainana museoiden ovet pysyvät yleensä kiinni. Myös James Bond -kuvauspaikkabongaukseen paikka sopii mainiosti, sillä Spectren alkukuvat on kuvattu Mexico Cityn historiallisessa keskustassa.

Mexico City, osa 2. Saapuminen

Selvisimme Air Francen lakosta huolimatta matkatavaroinemme perille Mexico Cityyn. 15 tunnin lennot ja 9 tunnin aikaero olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä jonottaessamme aamu neljältä passintarkastukseen ja leimauttamaan maahantulolomakettamme yhdessä satojen muiden kanssa. Onnekseni olin väsyneenä unohtanut pelkoni siitä, että joku olisi ujuttanut salaa huumeita matkatavaroihimme ja olisin jäänyt tullin haaviin ja minut olisi tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen Meksikossa. (Ennen matkaa kiellettyjen TV-ohjelmien listalla pitäisi olla ainakin Lentoturmatutkinta, Vankilassa ulkomailla ja erilaiset Tulli- ja lentokenttäviranomaisista kertovat ohjelmaformaatit.) Saimme myös tuoda maahan sekä läppärin että iPadin, vaikka etukäteen oltiin varoiteltu, että molempien tuominen aiheuttaisi saattaisi aiheuttaa ongelmia tullissa.

Selvittyämme maahantulorumbasta lähdimme etsimään taksia. Vaikka ennakkovalmisteluja olimme tehneet hävettävän vähän, jostain mielen sopukoista alkoi Vintiöiden Kesämiehen tapaan nousta muistikuvia kaikesta siitä, mitä Meksikossa tulisi välttää: Sit mie en saa ottaa kadulta taksii, sit mie en saa juua hanavettä, sit miun pittää välttää pankkiautomaatteja, liikennettä, katuruokaa, vääriä kaupunginosia... Käytimme taksia, joka maksettiin etukäteen lentokenttätiskille ja selvisimmekin alle 300 pesolla (alle 15 eurolla) taksikyydistä hotellille. Taksissa ei ollut takapenkillä turvavöitä ja kuski kaahasi 80km/h kaupungin kehäväyliä kohti ydinkeskustaa, joten saimme tuta Meksikon pahamaineisen liikenteen jo saapumishetkellämme.

Onneksi olimme panostaneet hotelliin. Hotelli oli kohtuuhintainen, mutta suomalaisstandardeilla upea 20-kerroksinen ydinkeskustan hotelli. Se tuntui turvasatamalta kaiken ympärillä olevan hälinän keskellä. Tulisimme vielä myöhemmin matkan aikana kiittämään lukuisia kertoja sen palveluista ja mukavuuksista, mutta nyt siistiydyimme rauhassa ja suuntasimme aamupalabuffettiin. Vuorokaudesta tuli yhtäkkiä 9 tuntia pidempi kuin tavallista, mutta onneksi en tässä vaiheessa vielä tiennyt, että tämä oli vasta alkua karmivan pahalle parin viikon meno-paluu-jetlagille.

Mexico City osa 1. Ennakkoluulot

Mexico City on Meksikon pääkaupunki. Jotakuinkin tähän rajoittui tietoni kyseisestä paikasta, kun sain kuulla, että minulla olisi sinne mahdollisuus lähteä. Kaikki muut mieleeni kumpuavat asiat olivat enemmän tai vähemmän mielikuvia ja ennakkoluuloja sombreropäisistä huumekuriireista, jotka tacoja syödessään kidnappaavat ihmisiä ja ampuvat heidät. Mieleni syövereissä kaikuivat varoituksen sanat maailman vaarallisimmasta kaupungista ja lähes tulkoon kaikki ennakkomielikuvani kaupungista ennakoivat väkivaltaa ja kuolemaa. En ollut ollenkaan varma siitä, onko minun mitään järkeä matkustaa sinne.

2010-luvulla 90 prosenttia matkoistamme on liittynyt jotenkin puolisoni töihin. Niin tälläkin kertaa. Lähtöasetelmana työ-/konferenssimatka tuo aina omat vivahteensa reissaamiseen, kuten esimerkiksi tiukat aikataulut ja sen, että joudun monena päivänä ohjelmoimaan itse omat turistikierrokseni. Matkaohjelma ja majoitus määrittyvät pitkälle työaikataulujen mukaan, joten jos haluan lähteä mukaan, jää vastuulleni itseni viihdyttäminen.

Eikä minun tietenkään mikään pakko ollut lähteä mukaan. Aavistin kuitenkin, että kyseessä tulee olemaan ainutkertainen mahdollisuus matkustaa Mexico Cityyn ja enenevissä määrin olen viime aikoina kokenut houkutuksia tarttua ainutlaatuisiin tilaisuuksiin ja uusiin elämyksiin. Mietin lähtöä kuukausia ja googlailtuani tietoa Mexico Cityn turistinähtävyyksistä löysin joitakin houkuttelevia vlogeja (alla esimerkkejä) ja juttuja kaupungin monipuolisesta tarjonnasta matkailijoille. Hakutulosten perusteella en ollut myöskään ainoa, joka oli kyseenalaistanut kaupungin turvallisuuden. Lopulta eräänä herkkänä hetkenä sitten varasimme lennot molemmille, ja sen jälkeen lähtö alkoi olla vääjäämättä edessä.

Kevät oli täynnä kiireitä, töitä ja influenssaa, joten matkavalmistelut jäivät melko vaatimattomiksi. Meistä kumpikaan ei ole luonteeltaan sellainen, että tekisi etukäteisselvitykset, karttamerkinnät ja minuuttiaikataulut nähtävistä kohteista, joten tälläkin kertaa heitimme matkalaukkuihin joitain vaatteita ja ostimme apteekista Imodiumit ja maitohappobakteerit. Konferenssijärjestäjän kautta olisi voinut varata hotellikuljetuksia ym. ostaa retkiä, mutta niiden hinnoissa oli niin paljon länkkärilisää, että luotimme kaiken hoituvan paikan päällä.