Keijuja ja hirviöturistioppaita

Enpä olisi uskonut että jonain päivänä kirjoitan reklamaatiota turistioppaasta, joka tykkää leikkiä autokolaria, valehtelee lämpimikseen, pilkkaa asiakkaitaan, brassailee kilpailevansa kollegoidensa kanssa kenellä on tyhmimmät turistit asiakkainaan ja jonka idioottimainen show saa pään hajoamaan kun sitä joutuu kuuntelemaan kolme loputtoman pitkää päivää.

Tällaista meillä oli, kun varasimme ryhmämatkan Sisä-Hebrideille, Skyen saarelle. Meidän lisäksemme autossa istui 8 aasialaista, jotka olivat hiljaa ja pyrkivät välttämään kaikenlaisia konflikteja ja mielipiteen ilmaisuja sekä vanhemmat australialais- ja englantilaispariskunta, jotka edustivat molemmat omaa stereotyyppistä ääripäätään. Sitten matkasimme me, kaksi sääntöorientoitunutta suomalaista, jotka nipotimme päämme sisällä kaikista mahdollisista epäkohdista joita matkajärjestelyihin sisältyi kerryttäen kiukkua niin paljon, että tänään purimme kaiken mahdollisen sähköpostiin. Kyllä on jämpti niin, että sitä halutaan, mistä maksetaan. Ja pilkan kohteena oleviksi rivituristeiksi emme suostu taipumaan. Pontevana siis odotamme vastausta reklamaatioomme.

Mutta jos sulkee bussikuskin yhden miehen shown pois, pääsimme näkemään satumaisen kauniita maisemia kolme päivää. Olen aivan myyty Highlandin kauneudelle ja Hebrideille. Sinne pitää päästä vielä uudestaan, omalla autolla ja laatuseurassa. Kuviin ei saa tallennettua sitä kauneutta, mitä Atlanttiin laskevissa kalliojyrkänteissä tai nummien peittämissä vuorenrinteissä oli. En ihmettele yhtään keiju- ja menninkäistarinoiden suosiota paikallisessa kansanperinteessä. Nämä maisemat ovat aivan toisesta maailmasta!

Kotini on linnani... ja kellarini

 
Ensimmäiset kolme viikkoa Skotlannissa ovat täynnä. Alku on ollut taas todellista matkalaukkuelämää ja selkä on saanut tottua jos jonkinlaisiin sänkyihin. Onneksi suurimman osan syyskuusta majoittauduimme tuttavan asunnossa säästäen pitkän pennin. Vaikka asunto oli kaukana keskustasta, tuntui aina juhlalliselta mennä pieneltä linnalta näyttävään asuntoon, joka hulppeista puitteista huolimatta oli sisältä melkoisen tavallinen kokolattiamatolla vuorattu Ikea-asunto.

Tuttavien nurkissa punkkailukaan ei loputtomiin kestä, joten muutamat hotelliyöt ovat tarjonneet vaihtelua asuntotarjontaan. Tällä hetkellä asumme kaksi kerrosta maan pinnan alapuolella. Jos oikein tarkkaan katsot alla olevaa kuvaa, näet pienen ikkunan rakennuksen kellarikerroksessa. Tämä ikkuna antaa meille valoa huoneemme ylänurkassa. Katutason alapuolella olevat asunnot ovat tuttuja Brittein saarien katukuvasta, mutta tämä meidän kaksi kerrosta maan alla oleva huone on jo ihan omaa luokkaansa.

Keskiviikosta lähtien meillä pitäisi olla sitten jo oma asunto, joskin juuri saamamme varausvahvistuksen mukaan senkin varaustiedoissa on jotain häikkää. Koko loppuajaksi maksettu asunto olisi sen mukaan varattu meille vain kuukaudeksi, mutta eiköhän tämä tieto osoittaudu virheelliseksi ja katto pään päälle löydy. Varmaa on kuitenkin se, ettei stressaaminen mitään auta, joten katsotaan...

Nykyään puhumme aika sujuvasti jo kodista, viitaten ihan mihin tahansa asumukseen, jossa milloinkin matkalaukkujamme säilytämme ja yömme nukumme. Pakkaussysteemit ovat huippuunsa hiotut ja minimalismi on korkeassa arvossa. Taito se kai tämäkin.

Keskellä nummia ja vuoria

Kolmantena päivänä meillä oli edessä pitkä ajomatka Cairngormin kansallispuiston läpi takaisin Edinburghiin. Maisemat olivat kerrassaan upeat ja sää suosi meitä. Voisin runoilla kokemuksistamme pidemminkin, mutta annan kuvien puhua tällä kertaa puolestaan ja kirjoittelen muistelmateoksen matkasta joku toinen kerta, kun kirjoitusvimma tempaisee minut mukaansa.

Ylämaan kisat

Ajaessamme pohjoiseen meillä oli kohteena kaukainen tienpätkä pohjoisessa, jonka varrella on maatila ja jonka tiluksilla pidetään syksyn viimeiset Highland gamesit. Tietämättä sen tarkempia koordinaatteja toivoimme löytävämme oikeaan paikkaan, eikä se loppujen lopuksi ollut kovinkaan vaikeaa, sillä Pohjois-Skotlannissa ei teitä riitä eksymiseen asti.

Mitä meitä siellä odotti? Osittain niitetty heinäpelto, jonka keskelle oli rajattu köysillä urheilukenttä. Ympärillä oli muutama ruokakärry ja markkinakoju. Kaikki oli herttaisen kotikutoista ja suomalaisperspektiivistä tilaisuus näytti kotiseutuyhdistyksen järjestämiltä yleisurheilukisoilta, jossa on mukana skotlantilaisia perinnelajeja sekä tanssia ja säkkipillin soittoa. Saimme kulumaan siellä koko päivän ja muistikortille tallentui monta kaunista kuvaa ainutlaatuisesta tapahtumasta kauniissa ympäristössä.

Ensikosketus Ylämaahan

Sekä rattiin, että pelkääjän paikalle hyppääminen vasemmanpuoleisessa liikenteessä pitkän tauon jälkeen nostaa aina sykettä, varsinkin jos joutuu ajamaan vuokra-auton kylmiltään pois Edinburghin keskustasta. Näin jälkikäteen on kuitenkin helppo tulla blogiin huutelemaan kuinka hyvin kaikki meni ja unohtaa ne muutamat sydänpysähdykset, jotka olivat lähellä, kun auto kuitenkin pari kertaa löytyi väärän kaistan puolelta. Mutta kaikeksi onneksi ja kiitos taitavan kuskin, olemme siis yhä keskuudessanne ja tämän kunniaksi pieni päivitys Highland games -reissustamme.

Ensimmäisenä päivänä tarkoitus oli löytää tie Invernessiin, Ylämaan pääkaupunkiin. Matkalla sinne pysähdyimme pari kertaa valokuvaamaan maisemia sekä jaloittelemaan kahvikupposen ja viskilasin ääreen. Skotlanti on täynnä viskitislaamoita, jotka tarjoavat tutustumiskierroksia ja maistiaisia, mutta koska mieheni oli kuskina ja minä en ole suuri viskin ystävä, suurin osa juomistamme päätyi enkeleille auton renkaan juureen. Valokuvia en tislaamokierrokselta voinut ottaa, sillä siellä oli räjähdysvaaran takia valokuvauskielto.

Matka Invernessiin sujui hyvin. Wikipedian mukaan kyseinen kaupunki on melkein maanpäällinen taivas näillä saarilla, sillä talous kukoistaa ja ihmiset ovat onnellisia. Eikä paikka ollut livenä ollenkaan hassumman näköinen. Emme tosin siellä yötä pidempään viihtyneet, sillä meillä oli päämäärä kirkkaana mielessä lauantaisissa Ylämaan kisoissa.

Unionihiilen puhallus

Niinhän siinä kävi, että Skotlanti ei itsenäistynyt. Olimme Skotlannin parlamenttitalon edessä tunnelmoimassa yes-kannattajakunnan joukossa ennen äänestystulosten paljastumista ja onneksi vauhdikkaasta tunnelmasta huolimatta kannattajilla näytti pysyvän järki päässä. Ainutlaatuinen ilta, jonka lopputulos oli kieltämättä vähän tylsä. Toisaalta, eipä minkään maan pidä itsenäistyä pelkästään minun viihdyttämistarkoituksessa, joten hyvä näin, ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo.

Nyt kansa pitäisi yhdistää jälleen. Ympäriinsä ripotellut kannatuskyltit pitäisi saada pois muistuttamasta Yes/No- jaosta ja kansalaiset pitäisi saada taas puhaltamaan yhteen unionihiileen.

Kompastumista odotellessa

Jos ulkomaille muutto voi olla sulavaa ja helppoa, Edinburghiin saapuminen on ollut sitä. Liekö kyseessä kokemuksen tuoma viisaus vai onko tämä paikkana vaan niin lempeä, että virtaan on helppo soljahtaa. On vaikea kirjoittaa edes blogiin mitään, kun tuntuu, että päiviin ei mahdu mitään erikoista. Se tosin ei haittaakaan, sillä arkisen rutiinin pyörittäminen on ollut jo kauan haaveissani. Käyn siis mielelläni kaupassa ja kuntosalilla, pidän kodin kunnossa, pyykkään ja suunnittelen kaikkea menoa ja meininkiä. Sellaista expat-rouvan onnellista arkea, jonka toteutumista ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Brasilian jälkeen Skotlantiin on ollut niin helppo tulla. Ilmasto muistuttaa Suomea, kadut ovat turvallisia ja melkein kaikki toimii loogisesti. Bussilinjoista on kartat ja niiden aikataulut pitävät. Torakat ovat vaihtuneet astetta miellyttävämpiin kokolattiamattoa syöviin turkiskuoriaisiin ja muutenkin mieli on saanut levätä. Edes asuntojen kylmyydestä tai kylpyhuoneiden vesikalusteista en jaksa valittaa, kun tietää, miten paljon huonomminkin asiat voisivat olla. Jopa Oxfordin aikaan verrattuna tämä tuntuu rentouttavammalta. Poissa on sellainen takakireä suorittaminen ja päteminen, joka leijui Oxfordin yliopistokaduilla, vaikkakin kauniilla sellaisilla.

Tuleva kotikatumme

Kyyninen realisti sisälläni odottaa kuitenkin sitä päivää, jolloin Skotlanti näyttää selkäpuolensa. Uskon että sekin päivä tulee, vaikka en kauheasti sitä odota. Blogin kannalta vastoinkäymiset ovat kuitenkin huomattavasti hedelmällisempää aineistoa kirjoituksiin. Mikä onkaan sen mahtavampaa kuin pistää sormet näppäimistölle ja antaa niiden nakuttaa tekstiä korvista tulevan höyryn voimalla. Sitä odotellessa pitää kuitenkin tyytyä tällaisen dippadippadai-arjen kuvaamiseen.

Parina seuraavana viikonloppuna käymme tutustumassa Pohjois-Skotlantiin. Huomenna vuokraamme auton ja lähdemme testaamaan, mitenkäs se auto vasemmalla puolella katua kulkikaan. Vuorossa on Inverness, Highland games ja harvaanasutun Ylämaan kauneus ja karuus. Viikon päästä annamme bussikuskin hoitaa ajamisen ja käymme Hebrideillä, Skyen saarella. Sään salliessa tulossa on siis ainakin valokuvia ja ehkä pientä juttuakin siitä, miten itsenäisyysäänestyksen jälkeinen Skotlanti makaa.

Siitä tulikin mieleeni, että tänään on vihdoinkin äänestyspäivä. Skotlannin yllä leijuu haar, paksu rannikkosumu, joka peittää koko kaupungin ja vaimentaa äänet. Ainakin näin lähiönäkökulmasta kaupunki on rauhallinen, tiedä sitten millainen kuhina on keskustassa tai äänestyspaikoilla. Äänestysaikaa on aamuseitsemästä iltakymmeneen ja äänestäjiksi etukäteen ilmoittautuneita on 98% äänioikeutetuista. Äänestysprosenttikin näin ainutlaatuisessa tilanteessa noussee korkeaksi, verrattuna esimerkiksi normaaliin äänestysvilkkauteen, joka saa noin 35% väestä uurnille. Kumpi lopputulos sitten onkin, katukuvaan jää tästä äänestyksestä muistoksi tuhansia Yes- ja No-tarroja jotka rakennusten seiniin ja liikennemerkkeihin liimattuna tulevat muistuttamaan päätöksestä vielä pitkään.

Kaunista ja hyvää

Ihana aurinkoinen syysviikko on hellinyt meitä täällä Edinburghissa. Pahamaineisista syyssateista ei ole näkynyt pisaraakaan, vaikka paksu sumu onkin peittänyt kaupungin alleen lähes joka ilta. Ensimmäinen viikko on muutenkin täyttynyt pienistä onnenkantamoisista. Saimme asunnon loka- ja marraskuuksi ja syyskuun ajaksi väliaikaismajoitus alkaa pikkuhiljaa varmistua. Työasiat sujuvat puolisolla erinomaisesti ja itsekin olen löytänyt jo harrastuksia. Eipä siis mitään valitettavaa näin ensimmäiseksi viikoksi.

Orange Order

Lisämielenkiintoa syyskuuhun tuo Skotlannin itsenäisyysäänestys. Pahoittelen, mikäli kyseinen aihe joitakin lukijoita kyllästyttää, mutta en vain voi olla kirjoittamatta aiheesta, joka on niin ajankohtainen ja niin historiallisesti ainutlaatuinen. Äänestyshän on jo ensi torstaina, joten viimeisiä kampanjapäiviä tässä todistetaan. Jossain uutislähetyksessä povattiin 88% äänestysvilkkautta, joten aihe ei jätä ihmisiä kylmäksi. Mielenkiintoista on myös se, että äänestysikäraja on 16 vuotta.

Alkuviikosta tuleva äänestys ei vielä näkynyt kovin aktiivisesti katukuvassa. Toki monen kodin ikkunoihin oli kiinnitetty mielipiteen paljastavia julisteita ja moni oli liimannut rintapieleensä Yes- tai No- tarran. Tänään kaupunki näytti kuitenkin ihan erilaiselta, kun tänne odotettiin 15 000 ihmistä osoittamaan tukeaan yhdessä pysymiselle. Tarkemmin sanottuna kyse ei ollut mistä tahansa väkijoukosta, vaan Orange Order -nimisestä protestanttien äärijärjestöstä, jolla on kyseenalainen maine mielipiteidensä ja aatteidensa vuoksi. Juuret tällä järjestöllä ovat protestanttien ja katolisten kahinoissa Pohjois-Irlannissa ja nimi on otettu hollantilaiselta protestanttikuninkaalta, joka kaukaisessa historiassa päihitti katoliset. Järjestö on erityisen suosittu työväenluokan keskuudessa Pohjois-Irlannissa ja joissakin osissa Skotlantia, mutta järjestöjen jaostoja löytyy ympäri Iso Britanniaa ja ulkomailtakin. Lähtöasetelman ollessa tämä, täällä pelättiin että järjestön marssi aiheuttaa väkivaltaisuuksia eikä esimerkiksi yhdessä pysymistä ajava Better Together -liike halunnut olla missään tekemisissä Orange Orderin marssin kanssa.

Kävimme seuraamassa marssia keskustassa. Ulkopuolisen silmin sitä olisi pystynyt katsomaan kuin loppumatonta marssijoiden ja soittajien virtaa, jotka ulospäin näyttivät hollannin kannattajien, tinasotamiesten ja pelastusarmeijan sekoitukselta. Naiset olivat pukeutuneet kuin olisivat olleet menossa parhaimpiin puutarhajuhliin ja miehet kantoivat univormuja, kukin oman jaostonsa väreissä. Kun järjestön historiaan ja aatemaailmaan sukelsi kuitenkin vähän syvemmälle, ymmärsi, että kyseessä on aikamoinen protestanttien ylivaltaa ajava järjestö, jonka aatteita on vaikea hyväksyä tai edes ymmärtää.

Se osa marssista jonka näimme, sujui rauhallisesti ja väkivallatta. Myöhemmin iltapäivällä näimme kuitenkin erään pubin edustalla joukon No-kannattajakuntaan kuuluvia miehiä, jotka  kävivät repimässä liikennevaloihin pysähtyneen Yes-teemaisen auton koristeet ja ryhtyivät vielä huutelemaan autossa olleille kahdelle iäkkäämmälle rouvalle. Tämän pohjalta en yhtään ihmettelisi jos lauantai-illan pimetessä ja tuoppien tyhjetessä kaupunkiin jääneistä Orange Orderin joukoista aiheutuisi vielä jotain ongelmia.

Itsenäisyyspropagandaa

Eilen toiveeni täyttyivät ja sain käsiini pinkan itsenäisyysäänestyksen puolesta ja vastaan argumentteja. Erityisen kiinnostuneena luin perusteluja kyllä-äänille, sillä itsenäiseksi haluavalla valtiolla pitää olla melkoisen hyvät perustelut tavoitteelleen.


Jätän jokaisen lukijan harkintaan mihin seuraavat vapaasti suomennetut väitteet totuuden ja propagandan välimaastossa asettuvat, mutta ideaalissa maailmassa itsenäisellä Skotlannilla näyttäisi olevan hieno tulevaisuus:


         Ensimmäisestä päivästä lähtien Skotlanti tulisi sijoittumaan maailman 20 rikkaimman valtion
         joukkoon korkeammalle kuin UK. Kuvittele mitä kaikkea sillä rahalla voisimmekaan tehdä.

        Voimme tehdä politiikkaa, joka pohjautuu omille toiveillemme ja arvoillemme, sekä luoda
        enemmän työpaikkoja ja suurempia mahdollisuuksia.

        Skotlannin tulevaisuusnäkymät ovat kirkkaat. Öljy tulee riittämään vuosikymmeniksi [...] 
        Skotlanti on ainoa maa maailmassa joka öljystä huolimatta on köyhtynyt ja toisin kuin muut 
        öljyvaltiot, Westminster ei ole pistänyt mitään sivuun pahan päivän varalle.

        Meillä ei ole mitään pelättävää kuin pelko itsessään. [...] Kukaan ei voi estää meitä 
        käyttämästä puntaa. Mikään maa ei uhkaa meitä sotilaallisesti ja ainoa syy, miksi terroristit 
        hyökkäisivät meitä vastaan on se, että olemme osa Yhdistyneitä kuningaskuntia.
    
        Kyllä-ääni tarkoittaa, että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä pelastetaan hiipivältä 
        yksityistämiseltä, eläkeikää madalletaan ja eläkkeitä nostetaan, ydinohjusten sijaan raha  
        voidaan käyttää lapsiin.

Jos olet kiinnostunut lueskelemaan alkuperäismateriaalia, löydät ne mm. näiden linkkien takaa:

The Wee Blue Book - Don't vote in the independence referendum until you've read this.
www.YesScotland.net 
Youtube-kanava itsenäistymisen puolesta www.YesMeans.tv

Ja siltä varalta jos ylläoleva on aivan liian vakavamielistä tämänhetkiseen sieluntilaasi, suosittelen lukemaan aina relevanttia Lehtilehteä. (Kiitokset linkistä lähtevät Sastamalan perukoille.)

Kolme kovaa - haggis, säkkipilli ja skottiruutu

Edinburghin keskusta on jotenkin idioottivarman helppo ottaa haltuun. Keskustan lävistää junarata jonka toiselle puolelle jää keskiaikainen ja sokkeloinen Old Town, toiselle puolelle ruutukaavaan rakennettu uusklassinen New Town (jolla nimestä huolimatta on ikää parinsataa vuotta). Siellä kun päivän on haahuillut verkkokalvoille on palanut ruudullinen tartaanikangaskuosi ja korvissa kaikuu vielä illallakin säkkipillin monotoninen vinkuna.

Kävimme puolitoista vuotta sitten pikaisesti Edinburghissa ja silloin jäätävässä viimassa kahlasin läpi turistikohteita. Nyt en enää jaksanut samalla intensiteetillä kiertää museoita ja nähtävyyksiä, vaan nautin aurinkoisesta päivästä pääosin ulkona. Uskalsin maistaa haggispalleroitakin, jotka osoittautuivat yllättävän hyviksi! Lisäksi uskon selvittäneeni paikan, jossa Michael Jackson toimii nykyään vaatemallina...