Pubiruokakulttuuri pähkinänkuoressa - eikun Heinz-kastikepussissa

Tervetuloa Porlockiin, pieneen, kauniiseen ja idylliseen kylään Englannin lounaiskulmassa, aivan meren rannalla. Täällä mekin yövyimme yhden yön. Luonto muistutti etäisesti Portugalille kuuluvia Azoreita, mikä ei liene ihme, sillä molemmat ovat saaria keskellä Atlanttia. Ehkä Englannin eksoottisuusaste jää hieman pienemmäksi, eikä maaperän tuliperäisyyskään osoita täällä samanlaista aktiivisuutta, mutta kosteus, vehreys ja sumuisuus sai minut muistelemaan päiviä Azoreilla.

Tiedän, ei ole aina reilua verrata kaikkea Portugaliin, mutta antakaa anteeksi tämä pieni ärsyttävä piirre ja vajavaisuus. Yritän pikku hiljaa päästä tästä tavasta eroon... (Yritänkö? Oikeasti? Hehe...)

Kauneudestaan huolimatta Porlock ei kuitenkaan tarjonnut iltamyöhällä juuri muuta tekemistä kuin mennä pubiin syömään. Koska kokki heitti kertaalleen ruokamme lattialle, saimme odottamisen helpottamiseksi ilmaisia juomia pöytään. Ruoka oli taattua pubiruokaa. Cheddarilla ja pekonilla kuorrutettua, raskasta, yllätyksetöntä, rasvaista, maultaan yksinkertaista ja määrältään runsasta. Makumaailmaa sai muutella lisäämällä Heinzin pussikastikkeita, joilla minkä tahansa ruuan saa maistumaan HP-kastikkeelta, ketsupilta tai sinapilta. Tällä kerralla vaihtoehtona oli tosin myös mallasviinietikka, majoneesi, tartarkastike tai salad cream. Mahtavaa!

Kalkkeutunut heppa ja hillitön kuumuus

Englannin helle tekee joskus tehtävänsä. 31 asteen paahtava kuumuus saa näkemään lohikäärmeentappokukkuloita ja satametrisiä hevosia. Tosin onhan se tietenkin mukavaa, että paahteinen mäenrinteen nousu keskellä viljavainioita palkitaan jotenkin, ja hirveän harvoin sitä saa nähdä lohikäärmeenveren vaikutusta kasvillisuuteen. Yritän siis olla avoin.

Keskellä Englannin maaseutua tulee vastaan kaikkea muinaista ja omituista, kuten Stonehengen isot kivet tai Uffingtonissa mäenrinteeseen muotoiltu kalkkikivihevonen, Uffington White Horse. Vehreän viljelyslaakson reunalla kohoaa mäennyppylä, jonka rinteessä on valtava hevosfiguuri. Kukaan ei tiedä sen alkuperää, mutta sen syntyajan epäillään olevan joko rauta- tai pronssikaudella. Sen muoto ei läheltä katsottuna ole kovin selvä, mutta liitän mukaan myös netistä kaappaamani ilmakuvan, josta heposen idea käy paremmin ilmi. Kysymys kuuluu, kenelle ja miksi hevonen on muotoiltu, varsinkin kun lentomatkailu ei ollut vielä 2000-3000 vuotta sitten saavuttanut nykyistä suosiotaan?

Yllä oleva ilmakuva osoitteesta http://www.ucl.ac.uk/~ucgajpr/Places/WhiteHorseHill.htm

Mutta entäpä se lohikäärmeen veri? Pyhä Yrjö kun aikoinaan tappoi lohikäärmeen, tapahtui se tasaisella kukkulalla aivan hevosfiguurin vieressä. Lohikäärmeen verta tirskahteli taistelun tiimellyksessä myös kukkulan rinteelle, eikä valuma-alueella vieläkään kasva ruoho. Huomaatteko, melkein tuossa kuvan keskellä. Portaikon oikealla puolella ja samassa linjassa lampaiden kanssa. Kuvan voi klikata myös isommaksi.

Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch

Toteutimme alkuviikosta pienen autoreissun ensimmäistä kertaa Oxfordin ulkopuolelle. Arvoimme kauan kohdetta, ja nähtävyyksiä kolutessa törmäsimme myös walesilaiseen pikkukylään, jolla on Britannian paikkakunnista pisin nimi, Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch.

Ylipitkän nimen tarjoama eksotiikka ei kuitenkaan ollut tarpeeksi houkutteleva syy mennä Walesiin, joten päätimme suunnata Vauxhall Corsan nokan kohti merta ja nummia, Exmoorin luonnonsuojelualueelle.

Nimenä Vauxhall maistuu jo suussakin luksusmerkiltä, toisin kuin Opel.

Ensimmäinen kokemus vasemmanpuoleisesta liikenteestä ja vääränpuoleisesta ratista oli rohkaiseva, vaikka hanttimiehen paikalla pieniä hikipisaroita kihosikin ohimoilleni. Molemmat peruutuspeilit säilyivät ehjinä eikä omavastuun poistolle tullut tarvetta, joten ei kai sitä voi muuta toivoa. Pahimpia näin kyydissä istujan kannalta olivat kapeat maaseututiet, joita reunustivat pystysuorat maavallit tai umpivihreät pöheiköt. Vastaantulijat näyttivät ajavan keskellä tietä ja liikennemerkit varoittivat tietä käyttävistä lehmistä, ratsastajista, fasaaneista ja Exmoorin metsien kuninkaallisen peuranmetsästyshistorian jäänteistä, jumbojetin kokoisista saksanhirvistä. Pikkuteillä ei väistövaraa pientareelle ollut nimeksikään, enkä edes uskalla ajatella millaista jälkeä olisi tullut, jos... niin, no ei sitä pitänyt ajatella.

Olimme vuokranneet auton vain vuorokaudeksi, joten valitettavan monta kiinnostavaa pysähtymiskohdetta jäi tällä kertaa käymättä, kuten Bath ja Cheddar. Jostakin oli kuitenkin aloitettava, ja olimme sangen tyytyväisiä rauhallisiin pikkukyliin ja luonnonläheisiin maisemiin, joita tällä reissulla pääsi näkemään.

Kansallista hätätilaa kerrakseen

Täällä Englannissa on melkein kansallinen hätätila. Kruununperillinen ei ota syntyäkseen ja neliportaisessa hellevaroitussysteemissä ollaan vaiheessa kolme. Ihmisiä on hukkunut niin paljon, että uimista on alettu rajoittaa, ellei jopa kieltää. Tosin kaikki nyt tietävät kuinka tehokkaita tuollaiset kiellot ovat. Kouluissakin ollaan hätää kärsimässä. Opetuksen peruuttamista harkitaan helteen takia, samoin kuin viime talvena tehtiin lumisateiden takia. Suomalaisvinkkelistä täällä ollaan siis melko sääherkkää kansaa.

Tällaisessa sopivan pysähtyneessä hellesäässä sujuu siis heinäkuinen viikko Oxfordissa. Edelleenkään en ole päässyt kyllästymiseen asti kokemaan Englannin kuuluisia sateita. Ehkä sitten syksyllä?

3 euron tuntipalkka ja toinen todellisuus

Heippatrallaa pienen hiljaiselon jälkeen ja terveisiä Portugalista. Palasin eilen Oxfordiin, ja ainoa asia joka ei lentomatkan aikana muuttunut, oli paahtava helle. 30 asteen molemmin puolin sahataan molemmissa paikoissa, joskaan meren viilentävästä vaikutuksesta ei ole täällä tietoakaan.

Näin reissussa vanhoja tuttuja niiltä ajoilta kun siellä asuin, mutta täytyy sanoa yleisvaikutelmana, että Portugali on kuopassa ja syvässä sellaisessa. Kärsin huonoa omaa tuntoa pitkin matkaa, kun tiesin, missä työoloissa ja millä palkalla siellä työtä tehdään, mikäli on niin onnellisessa asemassa, että töitä edes on. Jos korkeakoulutetun palkka on 3 euroa pahimmissa tapauksissa, eikä ammattiliittoihin ole suotavaa liittyä, voitte vain kuvitella millaisia hyväksikäyttötapauksia siellä on aivan yleisesti työpaikoilla. Raha on tiukalla, kansalaisten luottamus politikkoihin nollassa, eikä kukaan tiedä mikä on ulospääsy tilanteesta.

Työtunneista siinä maassa ei menestyminen ole kiinni. Päivät ovat pitkiä, viikot tolkuttoman pitkiä, ylityöt tehdään palkatta ja loma on jo ajatuksenakin luksusta. Verorahoille ei saa vastinetta ja raha vain katoaa taivaan tuuliin. Muu Eurooppa asettaa paineita lisäsäästöistä, mutta mistä säästät, kun rahaa ei ole.

Vieraanvaraisuus oli kuitenkin taas jotakin niin ylitsevuotavaa, etten tiedä pystynkö sitä koskaan takaisin maksamaan. No, eihän se toki ole vieraanvaraisuuden ehto, mutta kaikenkaikkiaan matka oli taas pysäyttävä kokemus toiseen kulttuuriin ja toiseen todellisuuteen.

Lehtilähetys ystäville

Jos kaikki sujuu hyvin, suhaan tämän blogitekstin ilmestyessä junalla jossakin Porton ja Lissabonin välillä. Ajattelin kuitenkin laittaa yhden blogitekstin ajastumaan tänne ystäviä ajatellen. Se on taas yksi näistä fiilistelyhetkistä, joita koen absurdeissa paikoissa.

WHSmith on kaikenlaista kirjakauppatavaraa myyvä liike, jossa on suomalaissilmin tajunnanräjäyttävä valikoima aikakauslehtiä. Tuntuu siltä, että ei voi olla kiinnostuksen kohdetta, ammattia tai harrastusta, jota siellä olevat lehtihyllyt eivät kattaisi. Siellä sitten tulee tietenkin mieleen ystävät. "Oi, tuossa olisi aivan sen ja sen näköinen lehti!" "Heiiii, se yks tyyppi tykkäis varmasti tästä!" "Voi että, pitäiskö tää lähettää sille..."

Ja vielä kerran Kidlingtoniin kieltä oppimaan

Good afternoon, what a lovely day today, isn't it? Ensimmäinen maaseutukävelyni teki minuun niin syvän vaikutuksen, että piti ottaa kumppani kainaloon ja mennä ihailemaan vielä uudestaan lampaita. Opin vastaantulijoilta paljon hyödyllistä small talkia ja koiranulkoiluttajien ja muiden kävelijöiden kanssa tuli vaihdettua historian syvällisimpiin luokiteltuja kuulumisia. Indeed. Koska karttakin oli englanniksi, piti oppia paljon oleellista sanastoa, kuten kissing gate ja ash tree.

Pellot halkeilivat kuivuudesta, viime vuonna samaan aikaan piti kuulemma talsia wellingtoneissa ympäri mutaisia peltoja. Lampaat makoilivat helteeltä suojassa ja koko muukin eläinkunta nuokkui notkoissa. Tämä oli hyvä asia, sillä silloin niillä ei ollut energiaa hyökkiä meidän kimppuumme.

Kuppa-Vodafone, vältä jos pystyt (sisältää turhautunutta valitusta mobiilinetistä)

Tarkoituksena on ollut päivitellä tätä blogia säännöllisesti, mutta viime aikoina on tullut turhauttavia taukoja johtuen paikallisista nettiyhteyksistä. Vodafone UK ei ole tehnyt lähtemätöntä vaikutusta minuun mitä tulee mobiiliverkkoon. Nyt meillä on tilauksessa kotiin oma netti, mutta senkin toimittamiseen menee viikkoja. Sitä ennen tartuimme tarjoukseen, jossa saa kuukaudeksi sim-kortille rajattoman netin, jota on sitten Lumialla kätevä jakaa läppäreille. Viisi päivää sitä iloa kesti, sen jälkeen ei ole toiminut mikään muu sivu tai sovellus kuin mobiili-facebook. Verkko-ongelmista ei täällä päin ole ilmeisesti myöskään koettu tarpeelliseksi tiedottaa firman nettisivuilla, ja asiakaspalvelijankin ainoat sanat liittyvät siihen, että joskus nämä toimivat, joskus taas eivät. Luottokortilla saa ja hevosella pääsee, ainakin nettiin, joten Visaa vinguttaen jollekin hotspotille on edelliset jutut kirjoitettu.

Neljän päivän nettipimennon jälkeen marssin Vodafonen asiakaspalveluun, jossa sanottiin, että rajaton netti tarkoittaa 500 megaa, koska se on reilu määrä, eikä kukaan oikeasti enempää käytä kuukaudessa. Meillä kun tuo määrä ylittyi viikossa, sulkivat he sitten yhteyden kokonaan. Tuossa vaiheessa savu pöllähteli jo korvista, kunnes päätin avata sanaisan arkkuni ja soittaa asiakaspalveluun. Liittymästä ei voi tosin soittaa asiakaspalveluun ilmaiseksi, eikä puheaikaa käyttämällä, vaan sim-kortille pitäisi ladata rahaa, jota en ollut tehnyt. Tarvittiin savukaasujen räjähdysmäinen syttyminen ennen kuin sain valituskanavaa pitkin yhteyden asiakaspalveluun, jossa sitten vaihtoivat rajattoman nettiyhteyden rajattomaan. What's the point? kysyn minä.

Oxfordin keski-ikä vain nuorenee

Olenko ehtinyt hehkuttamaan, kuinka tyytyväisenä asustan tässä city-asunnossamme? Jos en vielä ole, teen sen nyt. Olen viihtynyt täällä niin hyvin, että jopa aamuöiset yökerhokotiutujien jodlailut kadulla eivät ole nostaneet verenpainetta, kuten eivät saksalaiset sisäpihanaapuritkaan, jotka popittavat musiikkia ja ottavat aurinkoa bissepullojen kera katulaatoituksella. Jaksan vieläkin iloita siitä, että pääsen kipittämään muutamassa minuutissa keskustaan ja saan nauttia kaikesta siitä, mitä  kesäinen Oxford tarjoaa.

Keskusta on tosin tähän aikaan vuodesta aika omaleimainen. Yliopisto-opiskelijoiden lomasta huolimatta kaupungin keski-ikä on jatkanut laskuaan. Kansainväliset kielikurssilaiset ovat vallanneet kaupungin kadut ja kompastelen jatkuvasti suloisesti pihalla oleviin teineihin, jotka kulkevat kielikurssien kirjavat reput selässään oppaita seuraten. Oxford on nuorekas ja kansainvälinen kaupunki muutenkin, mutta kielikurssilaisten mukana katukuvaan tulee vielä enemmän kikatusta ja kielten sekamelskaa.

Vähemmän suloista tämä kaikki on tosin silloin, kun pitäisi päästä etenemään johonkin. Kapeilla jalkakäytävillä olevat toinen toistaan seuraavat 20 hengen kielikurssiporukat tukkivat teineille suoduilla väylänjumituslahjoilla koko tien. Ei se kuitenkaan haittaa kun meillä on kiva koti ja aurinko paistaa!

Lampaita ja maileja laskien

Kun gradu on jätetty, ystävät maailmalla ja internet ei toimi, on pakko kehittää uusia harrastuksia. Ajattelin antaa pikkusormeni paikalliselle huippusuositulle harrastukselle joka on nimeltään kävely. Joo, ymmärrän, ei mitenkään hurjan eksoottisen kuuloista, mutta paikalliset ovat kehittäneet maaseutukävelyistä taidetta. Paikalliset kirjakaupat ovat täynnä kirjoja, joissa on kymmeniä reittejä kävelijöille, joiden lisäksi omat reitit on kehitetty myös pyöräilijöille ja ratsastajille, koiranulkoiluttajille ja ties mille muille hiippareille. On lyhyitä tai lapsiystävällisiä reittejä, kuten myös kymmenien mailien pituisia vaelluksia. Tarvittavat pubi-fasiliteetit ja yösijat löytyvät reiteiltä myös, unohtamatta historiallisia kuvauksia reitin varren "nähtävyyksistä".

Suuntasin muutama päivä sitten Kidlingtoniin, reitille, jonka kartta löytyy myös täältä. Olin aivan hullaantunut kun huomasin, että reitti kulkee laidunmaiden, keskiaikaisten kylien ja peltojen läpi upeissa maisemissa. Sen verran cityihmistä minussa jo nykyään on, että laitumille meneminen vähän jännitti, mutta kun niskaan hengittäviin hevosiin ja kiukkuisesti tuijottaviin lampaisiin tottui, kirmasin lehmien kanssa lopulta jo kuin vanha tekijä.

Mutta antaa kuvien puhua puolestaan.

Presbyteeri-zumbaa

Perustin zumba-rahaston. Taskussa lojuvilla kolikoilla olen käynyt nyt pari kertaa zumbaamassa. Toisella kerralla tanssipaikkana oli vanha paloasema, toisella kerralla presbyteerien kirkkosali.

Mikä raha ei kuulu joukkoon?

Siitä vaan kirkon penkit saarnatuolin alle kasaan ja zumbaamaan!

Julkkisten hylkäämiä

Monen muun kaupungin vanavedessä Oxford ratsastaa julkkisten tuomalla maineella. Kaikkiin mahdollisiin paikkoihin on aina rustattu merkittävien olentojen läsnäolosta kertovia tarinoita, kuten "Täällä kuvattiin Potteria", "Täällä söi aina joku superjulkkis" tai "Täällä opiskeli se ja se hirveän tärkeä ihminen". Tästä syystä vastamainoksista voi saada joskus huomattavaa iloa kadulla tallustellessa.