Paha yskä

Jo vain on pari päivää ollut taas yhtä matkustamisen kultakautta. Parin viime yön yöunet ovat kadonneet johonkin stressin, kurkkukivun ja keuhkoja raastavan yskimisen syövereihin, eikä tilannetta auttanut edes tämän aamuinen lähtö klo 4.30 lentokentälle. Kaikesta huolimatta pääsimme tehokkaan matkustusaamun jälkeen ehjinä hotellille Portoon, kunnes alkavan harmonian tuli rikkomaan joku sãopaulolaisketku, joka pistelee mieheni luottokortilla elämää risaiseksi Brasiliassa.

No, onneksi elämä ei tähän kaadu. Flunssat on luotu sairastettaviksi ja Luottokunta pelastamaan pulasta. Tästä siis vielä noustaan turismin aallonharjalle.

Mutta tämä Porto... On se vaan sydäntälämmittävää palata tänne kerta kerran jälkeen. Kaduilla ja kassajonoissa melkein kompastuu pikkuisen toista metriä pitkiin kainalomummoihin ja kuivattu turska levittää uniikin tuoksunsa kadunkulmiin. Jalkapallo-otteluiden tv-lähetyksiä ei voi paeta edes lentokentän laukkuhihnalla ja henkilökuntaa riittää palvelemaan joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Suloinen rappioromantiikka leimaa koko kaupunkia ja yleisestä ränsistyneisyydestä huolimatta tässä kaupungissa on jotain taianomaista.

Laitan joku päivä täältä muutaman kuvan, kunhan ensin parannun ja jaksan kävellä paria korttelia pidemmälle saamatta sellaista yskäkohtausta että kadun mukulakivetkin vaihtavat paikkaa.

Tautista pakkaamista

Lähtötunnelmat eivät varsinaisesti ole katossa, kun elimistö käy taistoa lajitelmaa taudinaiheuttajia kohtaan. Olemme molemmat kipeinä, minä kai astetta enemmän. Pakkaamiset on kuitenkin pakko tehdä, puhumattakaan siivoamisesta. Tuliaisetkin ovat vielä ostamatta, joten jostain on revittävä energiat viimeisiin puristuksiin

Vaikka pakkaukset menevätkin jo melko rutiinilla, taustalla muhivan jännityksen huomaa hyvin satunnaisista herkistelyistä, joita tänään on aiheuttanut sekä ohilentävät muuttomatkalla vaakkuvat hanhet että tietokoneelta soitettu portugalilainen nyyhkymusiikki. Sinänsä siis lennot ja vieraat maat eivät jännitä, mutta matkalaukkujen pakkaaminen on tietyllä tavalla aina siirtymäriitti johonkin uuteen ja tuntemattomaan.

Menomatkalla Skotlantiin piipahdamme Portossa miehen konferenssimatkalla. Portugaliin meillä on molemmilla vahvat tunnesiteet johtuen muutaman vuoden takaisista kahdesta pätkästä, jotka siellä asuimme. On toisaalta ihana mennä sinne, vaikka tiedän, etten tule pääsemään siellä lähellekään niitä ihania hetkiä, joita siellä vuosia sitten vietin. Älkää siis hämmentykö, vaikka muutama alkupäivitys tuleekin Iberian niemimaalta, kyllä sitä Skotlantiin on tarkoitus päätyä tämän pienen koukkauksen jälkeen.

Olen röhnöttänyt tässä sängyllä pienen välikuoleman verran ja nyt on pakko nousta jatkamaan pakkausta. Virittäydyn tunnelmaan seuraavien kahden Youtube-videon avulla:

Romantisoitua nationalismia

Skotlannin vierailumme yksi ennakkoon kiinnostavimmista päivistä tulee olemaan tasan kuukauden päästä, torstaina 18. syyskuuta 2014. Silloin Skotlannissa nimittäin äänestetään itsenäisyydestä. Blogin lukijoissa on oletettavasti monta kaltaistani ihmistä, joille Iso Britannia tai Yhdistynyt kuningaskunta on ollut pitkään koulumaantieteen pohjalta rakennettu iloinen yhtenäiskulttuuri tai jopa synonyymi Englannille. Itse ymmärsin tämän ajattelutavan virheellisyyden vasta vajaa pari vuotta sitten käydessäni ensimmäistä kertaa Brittein saarilla ja törmätessäni konkreettisesti kansallismielisiin skotteihin tai sukujuuristaan ylpeisiin englantilaisiin. Sen jälkeen olen ollut puheissani aika varovainen, mitä tulee saarelaisten kansallisidentiteetteihin.

Jos jollakulla on päässyt valumaan uutisvirrasta ohi tieto Skotlannin itsenäistymispyrkimyksistä, olkoon tämä informaatiovaje nyt paikattu. Ottamatta kantaa yhtään enempää hankkeen toteutumismahdollisuuksiin tai äänestystulokseen, mielestäni tämä on historiallisesti aivan mielettömän kiinnostava ja ainutlaatuinen tilaisuus olla todistamassa paikan päälle. Harvemmin nykypäivänä tällaisista asioista päästään äänestämään rauhanomaisissa tunnelmissa.

Aikomuksenani ei ole missään vaiheessa tätä blogia tulla olemaan objektiivinen lähde Skotlannin itsenäistymishankkeesta tai sen takana olevasta politiikasta ja historiasta, mutta aihe kiinnostaa kuitenkin siinä määrin, että omia huomioitani tulen aiheesta varmasti kirjoittamaan. Odotan näkeväni mielenkiintoista puolesta ja vastaan -argumentointia ja kansalaisten pään kääntäviä mainoksia.

Skotlantilaisten nationalismiin suhtaudun aika kirkasotsaisen naiivisti. Yleensä nationalismi yhdistyy ajatuksissani osaksi viime vuosisadan historiankirjoitusta tai nykypäivänä ääriliikkeiden rasismia, mutta Skotlannin tapauksessa olen katsonut kokonaiskuvaa ruusunpunaisten ja kansallisromanttisten silmälasien läpi. Kolmensadan vuoden yhteiselon jälkeen Skotlanti on kyllästynyt henkiseen etäisyyteen Englannin kanssa ja kaipaa jälleen itsenäisyyttä. Tilanne ei ole kuitenkaan yksinkertainen, eikä kuningataräiti laskisi öljyvarannot omistavaa Skotlantia kovin pitkään liekaan. Skotlannin itsenäistymispyrkimykset nostavat esiin enemmän ja vähemmän relevantteja kysymyksiä: Mitä tapahtuisi punnalle? Entä valtioiden Eurooppa-suhteille? Lähtisikö Union Jack -lipusta sininen väri? Mihin sijoitettaisiin ydinsukellusveneet? Pärjäisikö Skotlanti itsenäisenä?

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kaurapuurokaksoset Suomi ja Skotlanti

En voi vähätellä stereotypioiden ja ennakkoluulojen vaikutusta menneisiin ja tuleviin reissuihin. Vaikka sitä kuinka haluaisi olla tiedostava maailmanmatkaaja, joka suhtautuu kaikkeen uuteen avoimesti, huomaa sitä jatkuvasti oman maailmankuvansa vajavaisuuden ja mielikuvien voiman. Jokaisella reissulla tähän asti todellisuus on osoittautunut melko erilaiseksi kuin ennalta olen kuvitellut. Välillä elämän realiteetit ovat lyöneet vasten kasvoja märällä rätillä opettavasti läiskien, mutta onneksi vähintään yhtä monta kertaa tarjolla on ollut myös puuterihuiskulla ehostettuja kansallisia kasvojenkohotuksia. Parhaita hetkiä ovat tainneet olla kuitenkin ne, jolloin ei ole enää tarvinnut arvottaa asioita musta-valkoisesti hyviksi tai huonoiksi, oikeiksi tai vääriksi, vaan on saanut kaivautua syvemmälle harmaan sävyihin ja ilmiöiden syntysyihin.

Edellinen reissumme Brasiliaan oli kokonaisuudessaan aika haastava. Sinne meneminen, samoin kuin siellä eläminen kuluttivat yllättävän paljon voimia. Nyt Skotlantiin lähtiessä tunnelma on onneksi reippaasti erilainen: kieli on jo valmiiksi hallussa ja eurooppalainen kulttuuri holhoavine EU-säädöksineen tuo turvaa. Olemme jopa Englannissa asuessamme käyneet parin päivän matkalla Edinburghissa, joten ennakkovalmistautumista ei ole tarvinnut tehdä pelkästään internetin ja Google Streetviewien kautta.


Myönnän, että olen etukäteen jo päättänyt pitäväni Skotlannista. Verkkokalvoillani on vahva kuva sumuisista nummista, jossa säkkipillin soidessa kilvan ylämaan karjan kanssa loikkii kilttiin pukeutuneita skotteja. Loch Nessin hirviötarinat, kyyninen huumori ja upeat maisemat eivät voi tehdä maasta lähtökohtaisesti huonoa. Erityisen vakuuttunut olen siitä, että Skotlannissa on ymmärretty aamukaurapuuron kulinaristinen arvo, mikä ei maailman mittakaavassa ole itsestäänselvää.

Pidän Skotlantia ja Suomea eräänlaisina henkisinä sisaruksina, jotka on lapsuudessa erotettu toisistaan eri adoptioperheiden kasvatettaviksi. Rakennuspalikat ja lähtökohdat molemmilla mailla ovat samankaltaiset, mutta eri ympäristöissä kasvaneina molemmille on kehittynyt omat vivahteensa. Molempien maaperä on ollut niukkaravinteinen ja karujen kasvuolosuhteiden vuoksi historia on kirjoitettu lanttua ja naurista järsien. Kylmien talvien riepottelemana skotit ovat turvautuneet viskiin ja kehitelleet mitä kummallisempia tarinoita historiaansa värittämään. Rooman valtakunnan ulottuminen Skotlantiin saakka toi maalle tietenkin pientä kulttuurista etumatkaa Suomeen nähden, mutta nykyaikana Skotlanti taitaa fanittaa pohjoismaalaista hyvinvointiyhteiskuntaideaalia ja haluaisi monilta osin muistuttaa enemmän Pohjoismaita kuin etelänaapurissa olevaa Englantia.

Syvällä sisimmässäni tiedän, että Skotlanti tulee olemaan erilainen kuin se on mielikuvissani nyt, mutta kaikkein eniten pidän siitä ajatuksesta, että lähtökuoppien kaivaminen on tällä kertaa yllättävän helppoa. Tiedä sitten onko se välttämättä hyvä merkki, mutta ei tässä auta muuta kuin katsella. Lupaan puida paikanpäällä koetut käänteentekevät kulttuurikuohunnat täällä blogissa ja pitää teidät menossa mukana.

Kvartaali-kiltti

Takaovesta katoaminen ja ulkomailla hiljaiselon pitäminen ei ole koskaan ollut oikeastaan minun juttuni. Vuodesta 2010 alkaen olemme viettäneet Suomen rajojen ulkopuolella pitkälle kolmatta vuotta ja olen huomannut kaipaavani aivan liikaa perhettäni ja ystäviäni että selviäisin ilman yhteydenpitoa. Nyt edessä on viides lähtö ja tällä kertaa vietämme syksyn Skotlannissa. On siis parasta turvautua hyviksi havaittuihin käytäntöihin yhteydenpidossa ja pistää jälleen pystyyn blogi.

Omaa henkistä hyvinvointiani helpottaa se, että pääsen tänne päivittelemään tunnelmakuvauksia ja kuulumisia sekä avautumaan ylä- ja alamäistä, joita expat-elämä väistämättä välillä pitää sisällään. Jos joku haluaa syksyn mittaan lukea kuulumisiamme, tämä blogi lienee siihen tarkoitukseen varteenotettava kanava. Ettei kommunikointi jäisi kuitenkaan aivan yksipuoliseksi, olisi kiva kuulla ketkä tätä käyvät lukemassa. Minut tavoittaa kommenttikentän lisäksi esimerkiksi sähköpostitse osoitteesta etunimi.sukunimi@gmail.com.

Kvartaali-kiltti oli muuten yksi tämän blogin työnimistä, kuten oli Kiltin tutina ja Skottikärrykin. Yksinkertainen on kuitenkin kaunista, joten virittäkää vastaanottimenne Skottiruudun taajuudelle.