Olen kymmenen vuoden aikana miettinyt pääni puhki mitä mieltä olen kuuluisasta ja laajalle levinneestä Bordallo Pinheiron keramiikkatuotannosta. Sitä näkee täällä kodeissa ja myymälöissä ja viime vuosina se on brändännyt itseään maan rajojen ulkopuolellakin. Onko se nerokasta ja upeaa vai mautonta ja hirveää? Kitschiä?
1800-luvulla vaikuttanut portugalilainen taiteilija Bordallo Pinheiro perusti keramiikkatehtaan, jonka hittituotteiksi ovat muodostuneet humoristiset ja koristeelliset kasvi- ja eläinaiheiset astiat ja koriste-esineet. Bordallo Pinheiron suunnittelemilta tuotteilta ei voi välttyä Portugalissa, sillä suuret kaalinlehden muotoiset lautaset, jättimäiset tomaatin muotoiset soppakulhot ja kaikenlaiset muut keraamiset puutarhan antimet syöpyvät verkkokalvoille tahtoipa niin tai ei. Samalta tehtaalta tulee myös mm. kissoja, etanoita, sammakoita, liskoja ja pääskysiä. Lista on loputon, ja asiasta enemmän kiinnostuneiden kannattaa käydä verkkosivuilla katsastamassa tarjonta tai ainakin katsoa alla oleva video vuoden 2019 tuotteista. Minulla on kahtiajakautunut suhtautuminen herra Pinheiron tuotantoon. Toisaalta ne ovat hirvittävän kammottavia, mutta haaveilen kuitenkin saavani yhden jättimäisen tomaatin itselleni keittiöön katseenvangitsijaksi. Siitä olisi hauska syödä ystävien kanssa ihan mitä vain.

Olinkin
todella yllättynyt, kun löysin jättitomaatin 29 euron hintaan erään
kaupan ikkunavitriinistä. En ollut uskoa, että niin iso ja kuuluisa
tuote voisi olla niin edullinen. Epäilyni osoittautuikin oikeaksi, sillä
kuulin, että Portugalissa on muitakin, jotka valmistavat
ensisilmäyksellä lähes samanlaiselta näyttävää tuoteperhettä. Yritin
etsiä tietoa siitä, miten voi olla mahdollista, että eri tehtailla on lähes
identtinen valikoima tuotannossa, mutta täyttä varmuutta en asiasta saanut.
Lähetin facebook-viestit molemmille firmoille kysyäkseni mistä lähes
samankaltainen valikoima kahdella eri yrityksellä johtuu. Faiobidokselta vastasivat viestiini ja vetosivat 1800-luvun alun taiteen tuomaan yleiseen innoitukseen ja vahvistukseksi tästä linkkasivat minulle vielä 300-sivuisen väitöskirjan alueen keramiikkaperinnön kehityksestä. Valitettavasti tutkimus oli portugaliksi, mutta nopeasti silmäillen en nähnyt selitystä identtisille tuotteille. Mielestäni pelkkä vaikutuspiirissä oleminen ei kuitenkaan selitä samojen tuotteiden olemassaoloa. Sellaistakin kuulin, että joskus aikoinaan Bordallo Pinheiron joku työntekijöistä
läksi kälppimään ja perusti myöhemmin oman tehtaan, jossa alkoi tekemään
samankaltaista tuotantoa. Ehkäpä tuotesuoja ei muinoin ollut niin nokonuukaa.
Vasemmalla Bordallo Pinheiron tomaatti 70e, oikealla Faiobidosin vastaava 29e. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti